Aseet

En saa unta. Kello ei ole illalla vielä puoli kahdeksaa. Minä kuitenkin normaalisti olen untenmailla jo kuuden jälkeen. Herään aamulla yleensä aikaisin.

Nyt ahdistaa. Päivitän Ukrainan tilanteen uutisia vähän väliä.

Pelon tuottaminen on mitä parhain ase. Tämä tulisi muistaa myös lännen, se  toimii toiseenkin suuntaan, jos kohdistetaan oikein ja oikeisiin pelkokertoimiin. 

Henkilökohtaisesti olen täysin tolaltani käärmesaaren vartijoiden kohtalon, pommitetun orpokodin ja lastensairaalan sekä viimeöisen presidentin kaappausyrityksen vuoksi. 

Edelleen henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyseinen hyökännyt sotapäällikkö ei ansaitse oikeutta elää. Hän menetti sen oikeuden, kun ensimmäinen ukrainalainen SIVIILI menehtyi. 

Sitä sota kuitenkin on. Itsessään kaikista tehokkain väkivallan ase. Tuhoamaan se on tarkoitettu. 

Tämä sai minut pohtimaan muita aseita. Niitä, joita rauhan aikana ihmiset käyttävät toisiinsa. Mekaniikka on nimittäin sama. 

Tuo presidentin kaappausyritys. 

Tähän pätee sama asia, kuin moneen lapsikaappaukseen. 

Kaappaus tehdään AINA jostain syystä. 

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi sitä, kuinka paljon ennakkovalmisteluja tuollainen kaappauksen suunnittelu vaatii?

Lapsenkin kohdalla sen suunnittelu voi viedä puolikin vuotta.

Ensin täytyy löytää lähipiiristä joku, jonka voi mukaan värvätä. Keinot siihen ovat mielikuvituksen varassa eli rajattomat. 

Lasta täytyy seurata ja ottaa rutiinit selville. 

Eihän otollisinta hetkeä voi muuten laskea. 

Täytyy varmistaa pakoreitti. 

Näiden suunnittelu ei pelkästään riitä, sillä muuttujia on aina. Ellei tämä sisäpiiriläinen ole ns varma nakki. Eli hänen toimintaansa voi täysin luottaa. 

On todella harvinaista, että kukaan veisi lasta hetken päähänpistosta. On niitäkin, mutta yleensä nämä lapset myös löytyvät. 

Piilo, jossa lasta säilytetään täytyy myös järjestää ja sinne otolliset olosuhteet. Olettaen, että yleensä lapsi on myös huumattu. 

Lapselle täytyy aiheuttaa muistinmenetys ja tehdä aivopesu, jotta hänet voi ihmistenilmoille viedä. Joko omana tai jonkun toisen lapsena. Vie kyllä päiviä, ellei jopa viikkoja tai kuukausiakin. 

Lisäksi on ollut järjestettävä oma arki niin, että lapsen yhtäkkinen ilmaantuminen ei aiheuta kysymyksiä. Tai sellaisen poisjäänti. 

Eli, ei ole ihan helppo tehtävä. Tätä ei tehdä päivässä eikä hetken huumassa. 

Siksi yleensä ensimmäisenä epäillään lapsen omia vanhempia. 

Ja, kuten olemme oppineet, vanhempia voi olla yhdellä lapsella monia. Tosin ei virallisia ja ainoita merkittäviä, mutta vaaratilanteen kannalta he kaikki ovat epäiltyjä. 

Kuitenkin syy, miksi lapsi viedään, ratkaisee sen, mistä häntä voi lähteä etsimään. Se syy pitää vain löytää ensin. 

No, mikä tästä tekee aseen? 

Syyllistäminen ja syyllisyys. 

Jos et ole ollut vaikuttamassa kaappaukseen tai toteuttamassa sitä, olet täysin syytön tapahtumaan. 

Kukaan ei voi hallita toisen ihmisen mielenliikkeitä. Kukaan ei voi mennä takuuseen toisesta ihmisestä. 

Silti meidän on vaan keskenämme täällä toimeen tultava. Ja yhdessä elettävä. 

Tämähän tässä on nyt viime päivinä opittu. Uhka tiedettiin, mutta toteutus tuli silti ihan jokaiselle yllätyksenä. 

Tähän yllätyksen etu perustuu. 

Näkymätöntä uhkaa varten on vaikea myöskään varautua. 

Ensimmäinen askel on jo se, että pelko pääsee vaikuttamaan. 

Pelon alaisena meistä jokainen tekee loogisuusvirheitä. Se on vain ihmisyyttä se. 

Lisäksi normaali ihminen ei usko pahuuteen. 

Olen paljon pohtinut tunnettua Portugalista kadonnutta lasta. 

Haluaisin päästä lukemaan poliisiraportit, sillä niissä on todisteet siitä, mitä todella tapahtui. Sekä mistä lasta tai ruumista pitäisi etsiä. 

Ne täytyy vain tulkita oikein. 

Sainpas ajatukset hetkeksi pois ahdistuksesta. Rutiinit ovat hyvästä, kuulemma.