keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Kirje isälleni!






Moi iskä!


Arvaa mitä? Tajusin sen eilen,

 siis vasta eilen,

että meillä on yksi yhteinen "ystävä".


Minä puhun hänelle, ja ilmeisesti myös sinä puhut hänelle. Toki varmasti hiukan erilaisista asioista.

 

Olen niin pahoillani, että tämä johtolanka on ollut ihan lähellä jo 13 vuotta, enkä minä ole tajunnut.

Saa soimia hitaaksi, ihan vapaasti. Ei voisi olla enempää totta.


Joskus vuosia sitten tämä henkilö katsoi minua kesken keskustelun ulkona, aivan kuin hän olisi keksinyt polkupyörän uudestaan. Siis jonkinlainen heureka-hetki. 


Minä kummastelin asiaa, mutta silloin tulin vain pohtineeksi roikkuuko lahkeestani vessapaperia tai teinkö jotain muuta noloa..? Puolustaudun huonolla syömisellä, ei ollut energiaa ajatella.. 🤭


Viime vuoden (2021) joulun jälkeisellä viikolla puhuin hänen kanssaan. Hän sanoi jotain niin kummallista, kaunista kyllä, mutta kummallista, että menin aivan sanattomaksi ja lukkoon. Puhelin oli taas pudota kädestäni, koska sanoma kosketti hyvin syvältä. Jostain sellaisesta sisuskalusta, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. 


En osannut kommentoida mitään. Sanoin jotain tyhmää jostain muusta aiheesta. Niin hämmennyksissä olin. 


Eilen, kun kirjoittelin blogia, oivallus iski.


Niin. Tämä henkilö ei ikinä sanoisi minulle, niin kuin sanoi. Sinä sanoisit. Minun oma isäni sanoisi. 

Ja kiitos kauniista sanoistasi!💖 


Tunnistin sinut siis käytöksestäsi, kun hän puhui sinun "äänelläsi". 



Älä huoli, kaikki ok. En kiusaa kyseistä henkilöä enkä painosta häntä. En halua. Hän on ilmeisesti jo vuosia ollut puun ja kuoren välissä. Siellä on tunnetusti tukala olla, joten hengittäköön hän vapaasti.


Minulla on kuitenkin nyt huoli pois, sillä tiedän Sinun tavoittavan minut.


Jos haluat. Ja, jos joskus olet siihen valmis.


Sinulla on saatavilla puhelinnumeroni. Saa soittaa tai laittaa viestiä, jos se tuntuu Sinusta hyvältä ja oikealta ratkaisulta.

Täällä olen, puhelimen mitan päässä.


Toki, ymmärrän erittäin hyvin, jos ajankohta ei vielä ole oikea. Minäkin haluan saada vastauksia, joten on ihan ok, jos Sinä haluat ensin ne katsoa tai selvittää.


Halusin vain kertoa, että olen hyvin iloinen siitä, että et ole sen kauempana.

Erään teorian mukaan jokainen ihminen on 6 ihmisen päässä toisistaan. Minua lämmittää ajatus, että me olemme yhden ihmisen päässä toisistamme.

Ei yhtään kauempana. Minua ahdisti ajatus, etten yhtään tiedä mistä alkaisin Sinua etsiä. Nyt ei tarvitse etsiä. Odotan, että Sinä löydät minut, kun aika on meille molemmille oikea. 


No, nyt en ahdistele enää enempää.. 😃

Oikein mukavaa viikkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti