Siskoni kysyi minulta, mikä prinsessa olisin?
Hämmennyin täysin.
En mikään. Sillä ensisijaisesti olen ihminen, en nainen.
En muutenkaan ole koskaan välittänyt prinsessa-ajatuksesta. Minusta se on naista halventava.
Minä en ymmärrä ajatusta, että ihmisen pitää olla heikko ja maailman tappiin asti odottaa pelastajaa.
Se on kuitenkin vain minun henkilökohtainen näkemykseni.
Siskoni pakotti ajattelemaan. Valitse. Hänkin osaa olla melkoinen komentelija halutessaan. 💖😃
Peppi Pitkätossu. Joo. Peppi on kova mimmi.
Voisin itsekin kuvitella asuvani Huvikummussa. Seuranani täplikäs hevonen ja herra Tossavainen apina. Rinnalla uskolliset ystävät Tommi ja Annika.
Sitäpaitsi Peppikin etsi isäänsä seitsämältä mereltä.
Minä todella toivon, ettei minun tarvitse omaa isääni lähteä merille etsimään. Siitä oksentelusta ei kyllä tulisi loppua.
T. Merisairas
Peppi ei kuulemma ole prinsessa, joten ei käynyt.
Höh. No jopas on vaikeaa.
Kunnes keksin. En niinkään arvosta prinsessoja passiivisuutensa vuoksi, mutta soturiprinsessat ovat asia erikseen.
Joo. Warrior princess. Näissä on ytyä.
Löysin upeaa taidetta. Tämä taiteilija oli kurkistanut minun sieluuni.
Siinäpä prinsessaa sitä kaipaaville.
Ei kuulemma vieläkään vastannut tehtävänantoa, mutta parempaa ei ollut tulossa, joten kelpasi.
Olen tässä pohtinut sukulaisia. Tai lähinnä isääni. Ja sitä, että hänelläkin on varmasti rakkaita ihmisiä arjessaan.
Minä kun en tiedä millaisena hän minut muistaa. Olenko samanlainen, vai olenko muuttunut luonteeltani?
Minua vähän jännittää se, kun ihan jokaisen kanssa tulee jokin konflikti.
Minä olen kuitenkin melkoinen päälle vyöryvä luononvoima. Oikea hurrikaani.
Minä vaikutan jokaiseen ihmiseen. Jotenkin. Niin kuin tietysti kaikki ihmiset tekevät toisilleen.
Erona vain siinä on se, että minä tiedän, kuinka päästä ihmisen pään sisään.
Tietenkin tiedän. Olisin täysin kelvoton ammatissani, jos en sitä osaisi.
Siksi minä osaan myös loukata. Jopa tahtomattani. Minä tuppaan osumaan kipeisiin asioihin, joskus ihan vahingossakin.
Minä yleensä osun maaliin. Halusin tai en.
Osaan toki myös sanoa ihmiselle kauniita ja koskettavia asioita. Yleensä ne ovat juuri niitä totuuksia, jotka sattuvat eniten.
Suomeksi kai pelkään sitä, että en kelpaa omana itsenäni.
Joka on kuitenkin täysin irrelevanttia. Ja merkityksetöntä.
Sitä vartenhan sitä haluaa perheensä takaisin tai ainakin isän, jotta voi tutustua taas.
Ihan kasuaalisti kysellä.. Hei, mulla on ollut aikalailla kiirettä viimoiset 30 vuotta.. Mitäs sää olet puuhaillu?
Että ei minusta taida mitään prinsessaa tulla. Soturi minussa elää kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti