maanantai 21. helmikuuta 2022

Itsetunnon valmennus







Monia saattaa yllättää sellainen seikka, että teen ihan luvattoman paljon itsetunto valmennuksia.


Minun kanssani se on rankka tie, sillä se on perusteellista, pohjamutiin asti.



Valmentajana tai asiantuntijana kuitenkin tällaiset päivät palkitsevat eniten, kun saa kertoa valmennettavalle.. - Huomasitko itse, kuinka olet muuttunut. Toimit tässä näin ja näin..



Olen ajautunut tähän ikään kuin vahingossa.


Ei siinä, se on kaiken, meinaan ihan kaiken, käytöksen perusta.



Siksi se on niin valtavan mielenkiintoista.


Minulle on tärkeää valmentajana se, että ihminen ei tunne itseään avuttomaksi.


Ihmistä ei ole luotu avuttomuuden tilaan.


Keinoja ja työkaluja löytyy aina. Ne täytyy vain etsiä tai jopa kehittää.



Ihminen voi usein huonosti. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi asian olevan kiinni omasta itsetunnosta. 

Tai usein kyse on siitä, ettei sitä uskalla ääneen myöntää. 

Silloin alistaa itsensä toisen valtaan. Tai siinä tulee ajatus, että silloin joku pystyy käyttämään hyväksi. 


Totta sekin. Se on mahdollista. 


Kuitenkin, jos omaa itsetuntoaan ei korjaa, ei silloin myöskään pysty käsittelemään vaikeita tunteita.


Tunteet lamaannuttavat, jos itsetunto ei ole näyttämässä tietä, kuinka ne käsitellään ja missä järjestyksessä.



Eräs ihminen sanoi tänään, että eivätkö vaikeat tunteet voisi ottaa vuoronumeroa ja tulla yksi kerrallaan? Kaikki kerralla on ihan mahdotonta.


Valitettavasti eivät voi. Jos ne on padottu ja pato murtuu, vyöryltä ei voi välttyä kukaan.


Siksi on itsetunnon oltava vakaalla pohjalla, jotta tiedät selviäväsi. Tiedät osaavasi etsiä keinot selviytyä.


Ja mikä tärkeintä. Osaat etsiä keinot pelastaa itsesi, mutta et samalla satuta muita. Sinun ei tarvitse satuttaa toista. Eikä tarvitse käyttää valtaa hallitaksesi muita tai itseäsi. 



Tähän ei ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta, kuinka tämä tehdään. Se riippuu aina valmennettavasta ja siitä, mitä hän haluaa saavuttaa. 



Ihan perinteinen kysymys, kuka sinä olet? 

On hyvin usein avain, joka avaa oven. 


Vaikeutetaan vielä. Yhdellä sanalla tai yhdellä lauseella kuvattuna. Kuka sinä olet? 


Tällä ei tarkoiteta titteleitä, ei arvoasemia eikä rooleja. Vaan puhtaasti, kuka olet? 


Ihana, jos osaat vastata siihen suorilta heti. 

Minun täytyy myöntää, että minä en vielä osaa itse. 


Yleensä se on vaikeaa juuri sen vuoksi, että määrittelemme itsemme ulkoisten arvojen kautta. 

Tätä voi havainnoida myös niin, jos olet tyhjiössä, kuka siellä on? 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti