Lukiossa katsoimme elokuvan The Truman Show.
Meidän piti kirjoittaa siitä äikän aine.
Minuun tuo elokuva vaikutti hyvin syvästi. Aivan, kuin olisin katsonut itseäni.
Sieluani repii rikki se, etten silloin luottanut itseeni enemmän. Omiin tuntemuksiini.
Niin Trumannillekin istutettiin pelkoja. Näin on tehty myös minulle. Kyllä ne vaikuttavat.
Vuonna 2019 vierailin lyhyesti Valamon luostarissa. Se vaikutti minuun syvästi. Oikein sykähdytti.
Se on upea paikka. En ollut koskaan käynyt siellä aiemmin. (Taas.)
Niinpä ihmettelin suuresti muistikuvaani siitä, kuinka olen käynyt siellä oppiäitini kanssa.
Eihän se voinut pitää paikkaansa. Sinä aikana, kun asuin hänen vuokralaisenaan, emme matkustaneet yhdessä kuin Sortavalaan.
Niinpä ajattelin muistavani väärin.
Kuitenkaan tuo muistikuva ei katoa tai muutu.
Niinpä purin asian taas palasiin ja aloin kokoamaan sitä kuvaksi uudestaan.
Minähän löysin tuon asunnon silloisen äitini ystävän kautta.
Ihminen oli mukava ja luotettavan oloinen. Asunto oli edelliseeni verrattuna hyvä ja turvallinen.
🕳️Ensimmäinen porras. Luottamus saavutettu.
Me tutustuimme nopeasti ja hän antoi minulle töitäkin.
🕳️Toinen askel. Lujitetaan luottamus, muodostetaan riippuvuutta aikaansaava side.
Koukussa. Minä jäin. Rentouduin vähitellen.
🕳️Kolmas askel. Luodaan turva, jotta saadaan tietoja sekä pystytään hallitsemaan ja ohjailemaan ajatusta.
Niinpä olen taas tutkinut asioita.
Olen ihmetellyt tuota ortodoksisuutta. Ja sitä ikonia, joka minulla oli.
Googlettelin ajo-ohjeita, kun törmäsin sellaiseen seikkaan, että Tuusniemen mummola, eli vielä virallisen isäni kotipaikka,
on vain noin tunnin ajomatkan päässä Lintulan luostarin tiluksilta.
Tämä tieto järisytti minua suuresti. Useastakin syystä.
Muutama asia loksahti kohdalleen. Niin tietysti. Miksi en osannut aiemmin yhdistää muutamaa tietoa..?
Näin se vaan eletty elämä muuttaa muotoaan. Tunteet, mitä on tuntenut ihmisiä kohtaan, väistyvät totuuden tieltä.
En osaa vakuuttavasti vielä itselleni selittää oppiäitini merkitystä tässä vyyhdessä.
Sen vain sanon, että hitonmoinen riski siinä on otettu, jos hän on ollut uudelleensijoittamisen aikoihin kanssani tekemisissä.
Minä olisin voinut muistaa hänet.
En muistanut, vasta kun asiayhteydestä.
Pidin häntä ystävänäni. Pidin häntä ihmisenä, joka ei petä.
Niin se vaan totuus paljastuessaan kertoo muuta.
Eli minuakin on hallittu ihan koko ajan, vaikka luulin olleeni fiksu ja päässeeni omilleni ja eroon heistä.
Ilmeisesti olen vieläkin hallinnan alla, kun luotto siihen, ettei tarvitse asioita tunnustaa on niin luja.
No, vielä se tulee aika, jolloin katsotaan se, kuka on fiksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti