Kun kerran totuus ei irtoa millään ja jotkut teistä pelaavat likaista peliä,
niin minäkin kannan korteni kekoon. Omalla tyylilläni.
Minä luotin ihmisen oikeudentuntoon. Luotan vieläkin.
Mutta moraali näköjään puuttuu!
Jotkut vain kuvittelevat etteivät ihmiset tajua. He eivät huomaa tai välitä.
Pyydän ihanilta lukijoiltani anteeksi tätä purkaustani. Olen hyvin vihainen. Siihen minulla on oikeus.
En kuitenkaan salli enää kehenkään kohdistuvaa aivopesua. Tai minkäänlaista satuttamista!
Tämä pelleily saa nyt luvan riittää.
Olen käynyt läpi kaikki valokuvat, joita minulla on.
Kyllä ihminen voi tuntea itsensä aivan jakomielitautiseksi.
Katsot olevinaan itseäsi. Sinulle on teroitettu, että kuvissa olet sinä.
Kuitenkaan minä en muista mitään. En pysty kertomaan mitään muistikuvia noilta ajoilta. En yhtään mitään kuviin liittyvää.
Kaikista järkyttävintä oli se, että minä muistan jokaisen elukan, joka meillä on ollut.
Eräs kissa on kuitenkin muistoissani vaan siinä, kun se on kuollut. Jäänyt auton alle ja makaa ojassa.
Muistan vielä, kuinka niin kutsuttu äitini vei minut varta vasten sitä katsomaan.
Minua tietysti itketti, vaikka en muistanut koko kissaa meillä olleenkaan. Edes silloin.
Löysin tämän kuvan.
Tässä kuvassa pitäisi olla minä.
On se kummallista, että tuon ikäinen lapsi ei pysty kertomaan mitään muistikuvia tuosta tilanteesta.
Sehän on ilmiselvää, että kuvassa en ole minä.
Paikansin ajallisesti kuitenkin kuvan siihen, jossa siskoni poseeraa viimeisen kerran.
Ajallisesti kuviin sen jälkeen vaihdun minä.
Olen ihmetellyt, ettei kukaan ole kiinnittänyt huomiota mainitsemaani seikkaan jo aiemmin..
Siihen, että minulla on vihreät silmät.
Siihen onkin tarpeen keksiä tiedettä tyydyttävä selitys, miksi lapsen silmien väri vaihtuu tuon kuvan jälkeen?
Olen kyseenalaistanut itseäni niin paljon ja kärsinyt hirveätä tuskaa näiden asioiden vuoksi.
Vaikka minulla ei mihinkään muuhun olisi oikeutta, niin sentään minulla on oikeus surra siskoani. Oikeus tietää hänen kohtalonsa ja sijaintinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti