Nyt täytyy vähän perua puheitaan. Nimittäin niistä hävyttömän kalliiksi kutsumistani vitamiineista.
Olin siis lauantaina ulkona. Tänään on maantai. Kipukohtauksen pitäisi olla romahdusvaiheessa. Eipä vain ole.
Jaksoin sunnuntaina leikata hiukset malliinsa. Tosin alkoi huipata kesken kaiken niin täytyi istuutua välillä. Se nyt kuitenkin johtuu tuosta selän olemattomasta verenkierrosta. Vähän kun käsiä pitää ylhäällä, alkaa huipata.
Tänään tuli mahdoton väsymys ja kipukiukku. Toinen jalka puutuu aika voimalla.
Otin kofeiinia ja yhden.. huom!.. yhden nelisatasen buranan.
Jaksoin käydä suihkussa ja laittaa hiukset kuosiinsa. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Tai näköön.
Hermokipu vaivasi eilen illalla ja viime yönä. Silloin taas norsurouva oli ängennyt synnyttämään vitosiaan toiseen korvaani. Puoli päätä aivan turvoksissa ja hellänä.
Siitäkin selvittiin eräällä konstillani. Toivottelin norsurouvalle hyvää matkaa takaisin savannille jälkikasvuineen.
En keksi tähän muuta eroa kuin vitamiinit.
Jos ne tosiaan tepsivät näin hyvin, niin silloin ne ovat painonsa arvosta silkkaa kultaa. Ei mitään kissankultaa, vaan aitoa tavaraa.
Olenhan minä huomannut virkistyneeni. Rasitus vain aina tuo sen oikean tilanteen esiin.
Voisin suorittaa uudestaan ulkoliikuntaa jo tällä viikolla. Ennen olisi tarvinnut ainakin 3 viikkoa elpymiseen.
Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Vaikka tässä nyt onkin maallisesta visiosta kyse.
Toinen asia on unet. Kyllä on yöaikaan meikäläisellä niin vilkasta, että ei koskaan valoisan aikaan.
Hirveitä hirveyksiä.
Heräsin yöllä yhden aikoihin kaameaan painajaiseen. Katsoin kelloa, täytyykö vielä käydä nukkumaan ja jatkaa moisten hirveyksien seurantaa.
Ajattelin, että kyllä mä hereillä pysyn.. Lauleskelen vaan mielessäni jotain, niin hereillä pysyn, on mukavampaa.
Muistan päässeeni tähän.. Tuku tuku lampaitani, kili kili kiliäni, päkä päkä puskuri pässiä, päkä päkä..
..ja olin taas untenmailla katselemassa hirveyksiä.
On se hassua, miten ihminen suhtautuu mihinkin asiaan.
Minut on lapsena ja aikuisenakin kyllästetty okkultismilla. Kaiken maailman ennustajilla ja enneunilla, korteilla ja ennalta nähdyillä asioilla. Tietäjillä ja niin sanotuilla parantajilla ja muilla hömpötyksillä.
Kyllä. Niissä voi olla perääkin. Ihan yhtä usein voi olla olemattakin.
Mutta suurin osa on vain suggestiota. Ihminen haluaa uskoa. Ihminen haluaa helpon tien. Oikotien. Tiedon paremmasta.
(Tosin, se erona tähän, että on olemassa ihmisiä, joilla on ns parantavat kädet. Se johtuu heidän lempeydestään toista olentoa kohtaan. Ja energiat ovat totta, koska kaikki on energiaa.)
Minulle jo ammattinikin vuoksi tuollainen käytös on vain vallankäytön muoto. Se on myös pelolla hallitsemista.
Niinpä suhtaudun hyvin varauksella omiin muistikuviini sekä uniini, joita siis aika tiheään nykyään pukkaa. Vaikka ne ovat muistini tuottamaa materiaalia. Ei mitään ennustushumpuukia.
Joulusta saakka olen nähnyt unta isästäni. Omasta isästäni.
Tuossa niin eläväisessä unessa isä muistuttaa elokuvanäyttelijä Tapio Liinojaa nuorena versiona.
Kun tarkemmin katsoo, hän vain muistuttaa. Komea ilmestys, ei siinä. Turvallinen hahmo. Lämmin ja välittävä. Tuttukin. Mutta kaukana.
Ensimmäinen ajatukseni luonnollisesti oli saatavuusheurestiikka. Pohdin itsekseni, että on se kumma, että näyttelijän täytyy korvata isäni hahmo, koska en muista häntä. Niin on asiat huonolla tolalla.
Sitten mietin, olenko katsonut liikaa telkkaria..
Uni kuitenkin toistuu ja toistuu. Moni pitäisi asiaa aivan varmana. Tekisi johtopäätöksen.
Minä en jo ammattiylpeyden vuoksi voi ilman todistettavia tekijöitä sanoa juuta enkä jaata.
Nimi pyörii mielessäni. En vain tiedä onko se hänen, vai sekoittuuko se johonkin muistoon.
En yksinkertaisesti ilkeä mennä poliisin puheille.
Vai mitä sanotte tästä..?
Etsitään omaa isää. Tositarkoituksella. Hukattu jossain vaiheessa luullakseni 1980- luvun puolivälin tienoilla. Täyttää elokuvanäyttelijän kriteerit ainakin ulkonaisesti. Minä olen jo neljänkymmenen, joten isäkään ei ole enää kolmekymppinen. Hän on 35.
Yst. vastaukset sähköpostilla. Ps. Kuva ois kiva.
Kaikenlaiset seikkailijat ja muut huijarit älkööt vaivautuko. Teidät tunnistetaan jo tuoksusta. Kirjaimellisesti. Isälle ominainen tuoksu tuli nenääni hyvin usein, kun tein kuolemaa. Se toi valtavan kaipuun tullessaan. Siis tunnistetaan tuoksusta.
Tuoksumuistot ovat tutkitusti yksi voimakkaimmista muistoista sekä niiden elvyttäjistä.
Väriterapiaa opiskellessani eräs kouluttaja kertoi oman tarinansa. Hän oli tansseissa ja katsellut erästä miestä. Tuo mies haki hänet myöhemmin tanssiin.
Siinä tanssiessa hän haistoi miehen silitetyn paidan tuoksun. Hänen isällään oli ollut sama tuoksu. Tuo tuoksu toi lämpimän ja turvallisen turvallisuuden tunteen. Silloin hän nosti katseensa miehen silmiin ja katsoi tulevaa aviomiestään.
Näin me ihmiset toimimme. Sitä kutsutaan muistijäljeksi.
Olen kuitenkin varma siitä, että poliisi ei uskoisi minua. Hän tarvitsisi toisenlaisia todisteita. Luulen etteivät he alkaisi tuoksuttelutalkoisiin isän löytämiseksi. 😃
Niin kuin minäkin tarvitsen todistusarvoltaan erilaisia todisteita.
Siksi minä suosin analysointimenetelmääni. Siinä pystytään todistamaan asiat eri tavoin.
Siksi on tärkeää, että asioille löytyy oikeat todistettavuudet ja perusteet. Ei pelkästään muistijäljet.
Pelkästään niiden varassa ollessa joutuu muuten eri vaihtoehtojen palloteltavaksi. Asioilla on loputon määrä mahdollisuuksia.
Saattaa rehellisyyden nimissä kyseessä olla myös pelko. Pelko siitä, että minua ei haluta tai ei ole koskaan etsittykään. Syystä tai toisesta.
Olen myös ihmetellyt ettei minuun ole oltu yhteyksissä sieltä suunnalta. Nimittäin eri ihmisten käytösanalyysi osoittaa, että tietoa kyllä on. Ilmeisesti kaikki kauhuissaan odottavat miten minä toimin tai mitä seuraavaksi teen.
Tai ehkä ennemmin on kyse siitä, mitä keksin keneltäkin vaatia.
Moni on yrittänyt tehdä sanattoman sopimuksen kanssani, etten vain saisi päähäni viedä asioita yhtään pidemmälle. Tai he ovat yrittäneet todistaa, että loukkaan ja satutan asian ulkopuolisia ihmisiä, jos jotain toimia johonkin henkilöön kohdistaisin.
Hyvä ja ovela veto. Mainio peliliike. Toimimaton tosin.
Olen ilmaissut tahtoni. Totuus. Tunnustukset. Oma nimeni.
Tunnustusten lainsäädännölliset seuraukset sekä sovitus, ja katuminen olisi mukava bonus.
Koskaan se, että luulee tietävänsä ei ole sama asia, kuin oikeasti todistettavasti tietäisi.
Eikä tämä ole millään tavoin reilua. Minä olen pelkän muistitiedon varassa, kun toisilla on todistettavaa tietoa hallussaan.
En tiedä, mitä "totuutta" eri ihmisten pelot ja luulot ovat saaneet aikaan. Eikä kyllä kiinnostakaan.
Se kiinnostaa, kuka on niin paljon ihminen, että ensimmäisenä voittaa taiston omaa mukavuusaluettaan vastaan ja menee poliisin puheille sekä kertoo koko totuuden?
Jos se ei ole vielä selvää, niin tällä tavoin minä määritän ihmisen hyvyyttä.
Ärsytys hieman nousussa. Johtuu tiedon puutteesta.
Henkistyminen.. En tiedä.. Minusta on alkanut tuntua, että tavoittelen mahdottomuutta tässä tilanteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti