Perusteet asioille tuntuvat olevan vaikeita.
Se, mikä siitä tekee vaikeaa on mielipiteen ja tosiasian erottaminen toisistaan. Sekä tunteilla pelaaminen.
Boom!
Muistan lapsuudesta, kun meidät vietiin serkusjoukolla shoppailemaan.
Minä näin maailman kauneimmat kengät. Juhlakengät, jotka olisivat sopineet koulun kevätjuhlaan.
Pyysin saada ne. Osasin jopa perustella mitä käyttöä niille olisi. En halunnut mitään muuta, kuin ne kengät.
Joukkomme aikuinen, joka sukuun kuului, tuli luokseni ja sanoi: "Elämässä harvoin saa sitä mitä haluaa. Sinun on aika oppia se."
En tietenkään tuolloin ymmärtänyt mitä hän sanoi. En ymmärrä nyt aikuisenakaan.
Minä en saanut ostosreissulta mitään, kun muilla oli kassillinen tavaraa.
Niin. Perusteet ja perustelut.
Ei voisi enää tylymmin lapselta mitään kieltää. Tässä käytettiin tunnetta hyväksi, joka sai lapsen tuntemaan itsensä mitättömäksi ja saman aikaan ahneeksi.
Kyseessä ei ollut minun haluni. Vaan määritetty tarve. Eli aikuisen olisi pitänyt perusteensa linkittää tuohon keksimääni tarpeeseen, jos ei halunnut kenkiä ostaa.
Kyseessähän oli minun hallitseminen. Eli porkkanaa heilutetaan nenän edessä ja sitten se kielletään. Peruskauraa tai peruskuraa heidän toimissaan. Ihan kummin haluaa asian ajatella.
Se riippuu siitä, kummalle puolelle oma arvomaailma kääntyy.
Oikeasti keskustellen tämä tilanne hoidettaisiin niin, että lapsi ymmärtää mitä ja miksi. Tai vastaavasti mitä ja miksi ei nyt.
Ymmärrätkö mielipiteen ja faktan eron?
Tämä ei ole aivan yksinkertaista, sillä se ei toimi täysin näin.
Eräs yritysjohtaja perusteli koronarajoitusten purkamista sillä, että hän pyörittää miljoonan liikevaihtoa.
Niin. Liikevaihto on fakta.
Miksi se ei riitä perusteeksi, kun kyseessä on ihmisen henkeen ja terveyteen vaikuttava asia toisella puolella?
Siksi, että tässä kategoriassa henki ja terveys ovat arvokkaampia perusteita kuin raha.
Vaikka raha välillisesti vaikuttaa samaan asiaan työpaikkojen ja vaikka esim ruoan muodossa.
Silti se jää perusteluna vajaaksi. Toisarvoiseksi.
Tämä sama ajattelu pätee, kun ihminen painostaa toista omalle kannalleen.
Perusteluina joko - minä haluan, tai - minä ansaitsen.
Niin.
Tuo ansainta mittari on hankala.
Kuka sen asettaa ja miten se saadaan yhdenvertaiseksi koko maapallon väestön suhteen?
Muutoinhan sillä ei ole mitään merkitystä, ellei se koske koko väestöä.
Jos joku on tehnyt jotain ansaitakseen jotain.
Miten se varmistetaan, ettei se ole joltain toiselta pois?
Eli perusteina ne eivät kestä merivettä niin sanotusti.
Ja tuo tunne-efekti.
Sillä perustellaan mahdottoman suuri määrä asioita, joihin tunnemaailma EI kelpaa perusteeksi tai edes perusteluksi.
Olen luopunut jostain, ansaitsen saada vastineeksi sitä ja tätä.
No miten ihmeessä?
Eihän yksilöllä ole mitään oikeutta määrittää mitä hän ansaitsee ja mitä ei.
Voihan tuo luopuminen olla maksu jostain muusta, joten miksi sitä enää pitäisi kompensoida?
Lisäksi uhriutuminen luo tunne-efektin vaikuttavuuden, vaikka sillä ei oikeaa perusteen arvoa olekaan.
Jos kuitenkin tämä uhritujan tunne lävistää kanssahenkilön, on vaikea kyseenalaistaa. Vaikka pitäisi.
Jos kanssahenkilö tuntee yhtään pikkuriikkistäkään syyllisyyttä, avuttomuutta, eriarvoisuutta, huonommuutta tai muuta heikentävää tunnetta, uhriutuja on voittanut.
Eli tunne täytyy aina erottaa faktasta ja fakta mielipiteestä.
Yleensä ihminen pystyy perustelemaan asiaa useammasta näkökulmasta, kuin minä olen kärsinyt... Minä olen luopunut.. Minä olen joutunut.. jne.
Hyvää keskustelua on..
Perustan mielipiteeni tähän ja tähän tosiasiaan.
Ne kuitenkin herättävät minussa tämmöisiä tunteita.
Omasta näkökulmasta ajatellen mitään ei tarvitse perustella, koska täytyyhän jokaisen idiootinkin nyt ymmärtää..
Sitten suututaan, kun toinen ei ymmärrä tai haastaa ajattelua sekä sen perusteita.
Osaatko sinä perustella asiat oikein?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti