Kunnian kukon laulu

Olen hyvin pettynyt. En voi muuta sanoa.

Minä olen vuosikymmenen kirjoittanut sydänverellä tätä blogia. Vuodattanut tänne koko elämäni ja avannut syvimpiä tuntojani.

Silti kukaan ei oikeasti tunne minua. Ei ymmärrä miten minä maailmaa katson.

Se on kuin märkä rätti vasten kasvoja.

En enää tiedä, onko kyseessä tahallisuus vai onko menossa uuvattien kokoontumisajot?

Anteeksi nyt vain. Minullakin on lupa sanoa, kun minua loukataan.

Miksi, oi miksi?

Olen seurannut erästä luksusbloggaajaa monia vuosia.

Sain tästä kommentin. On kuulemma hyvin outoa, että minä teen sellaista. Ihailen sellaista elämäntyyliä.

No jo on tulkinta. Ei voi muuta sanoa. Sanaton tässä alkaa jo olla.

Tietenkin minä seuraan häntä. Vaikka hänen elämäntyylinsä on kaikkea sitä, mitä itselläni ei ole tai en edes halua,

Siihen on monia syitä, miksi hän avartaa minun maailmankuvaani.

Tärkein syy on se, että hän omalla olemisellaan avaa tätä omaa maailmaansa, joka on minulle täysin vieras ja SE AIHEUTTAA PELKOA.

En voi koskaan ymmärtää hänenlaistensa näkökantoja ja perusteita, jos en tutustu hänen maailmaansa.

Se on työtä.

Se ei tarkoita että haluaisin olla hän, tai haluaisin elää kuin hän. Tai haluaisin sen, mitä hänellä on.

Ihailen häntä monessakin asiassa ja vielä useammassa asiassa olen hänen kanssaan eri mieltä.

Se ei tarkoita, että kumpikaan meistä olisi väärin tai edes väärässä. Vain eri tavalla. Eri lähtökohdista.

Pelkoja kohti on mentävä. Ne on kohdattava.

Minulle raha edustaa sellaista valtaa, joka saa aikaan pahoja asioita. Ihmisiä kohdellaan esineinä, kun raha puhuu. 

Siksi on tärkeää ymmärtää ihmisiä, jotka elävät ehkä jopa yltäkylläistäkin elämää.

Lisäksi minä viihdyn omissa nahoissani. Pidän siitä, että olen juuri minä. 

Toinen asia on lapset.

Minulle ei voi kertoa lapsihaaveista tai saaduista lapsista,

Koska oletus on, että minä vähintään romahdan.

Voi 🤬🤬🤬! Anteeksi nyt vaan, mutta tuo on jo törkeä oletus ja loukkaus!

Mitenkähän minä olen voinut työskennellä ammattikasvattajana, kun olen asian suhteen niin hermoheikko?

Tiedättekö. Tekisi mieli huutaa ääneen. Niin ottaa päähän.

Eihän se minulta ole millään tavoin pois.

Olen ollut sinut lapsettomuuden kanssa jo vuosia. Olen kertonut sen.

Minähän olen aina sulaa vahaa lasten seurassa ja lasten vuoksi, joten tämä loukkaa todella.

Onko se tosiaan niin vaikeaa uskoa, etten halua omia geenejäni eteenpäin jatkaa? 

Etten halua lapsen kärsivän niin kuin itse olen kärsinyt.

Sille on hyvä syy, miksi minä en voi lisääntyä. Minusta se on kypsyyden merkki, ettei halua jotain vain siksi, että pitää saada tai sydän haluaa. 

Kolmas asia on raha.

Mistään hankinnoista tai yleisesti rahasta tai taloudesta ei voi kanssani keskustella, koska minä olen varmasti kateellinen ja romahdan siitäkin.

Aivan.

No eihän siinä. Minä en ymmärrä miten minun maailmankatsomuksellani tämä toimii, mutta ollaan sitten.

Miten ollaan kateellinen jollekin toiselle jostain?

Edelleen. Ei ole minulta pois.

Minä ajattelen asian niin, että maailmassa on rahaa. Se on milloin kenenkin taskuissa. Jokainen saa siitäkin osansa.

Joten, jos olet saanut omaa arkeasi paremmaksi tai jokin asia helpottaa elämääsi, miksi minä suhtautuisin asiaan negatiivisesti?

Jos minä muistutan arvomaailmaltani askeetikkoa, ei se ole normi. 

Muut saavat tehdä juuri niin kuin heille itselleen on hyvä. 

Tutustu ihmisen arvomaailmaan ennenkuin alat tehdä tulkintoja, jotka perustuvat huuhaa-tietoon. 

Tietysti on olemassa poikkeus. 

Jos kaikki nuo edellä mainitut asiat on hankittu vääryydellä. 

Ostettu onni. 

Sillä tavoin, että joku muu on kärsinyt sen vuoksi, että sinulla on nämä asiat, niin silloin se ei ole aitoa eikä kestävää. 

Eikä niiden silloin tarvitse pysyäkään. Itsekin sen varmasti ihminen tuntee takaraivossaan, ettei lunastuksen aikaa voi tietää ja sitten kun se tulee, silloin ei kunnian kukko laula.