Noitako?

Noin 10 vuotta sitten minut ja Danko kutsuttiin kylään erään ihmisen kotiin.

Otimme kutsun kiitollisina vastaan, sillä oli kesä.

Minä en tiedä ihmiselle pahempaa rangaistusta, kuin kesä kaupungissa.

Tietysti viihdyimme tämän hurmaavan emäntämme seurassa myös. Olin tutustunut häneen kipupiireissä, meillä oli molemmilla ankarat kivut tuolloin.

Kun saavuimme paikkakunnalle, se ei ollut minulle ennestään tuttu ollenkaan. Tai näin minä silloin luulin. Taas.

Hän asui pienessä kylässä. 

Minä ihastelin maisemaa sisällä ja sanoin huomaamattani:

-Ihana paikka. Tuossa suunnassa on kirkontorni (osoitin suunnan) ja vastarannalla on hevosia. 

Emäntämme katsoi minua kuin avaruusoliota. 

Hän vain totesi. Mene ulos ja kerro mitä näkyy.. 

Järkytykselleni ei ollut rajoja, sillä juuri niin näkyi, kun olin kuvaillut hetkeä aiemmin. 

Emäntämme kysyi, olinko joku noita? 

Silloin saatoin siinä hetkessä jopa niin uskoakin. 

Tuolloin en vielä tiennyt, että minulla on erilainen muisti, kuin muilla. 

Olin aina luullut, että se on samanlainen kaikilla. Yhtä tarkka. 

Siksi en koskaan ole ymmärtänyt tekosyytä - en muista-, jos sairaudesta ei ole ollut kyse. 

Kaikkihan nyt muistavat. 

Sittemmin olen oppinut, ettei näin ole. Ja enhän minä itsekään kaikkea muista. Tai oikeammin muistikuva itsessään ei kerro mitään ilman muistikuvan vaatimaa kontekstiä. 

Silloin pohdimme menneitä elämiä ja mitä kaikkea, joka olisi selittänyt miksi tiesin jotain, jota ei pitänyt tai olisi voinut tietää. 

Tuon jälkeen vasta aloin tutustua itseeni ja ymmärtää omaa mieltäni ja sen voimaa. 

Nyt tuo asia on todistettu. 

En ole noita. En myöskään ole elänyt toista elämää, josta muistaisin jotain. 

Ihan on tämä sama elämä. 

Olen ollut 6 vuotias. Olen vieraillut eräiden ihmisten luona samassa rakennuksessa tai pihapiirissä. Kuitenkin niin, että näkymä on samasta suunnasta piirtynyt muistiini. 

Joku lähetti minulle vanhoja valokuvia. Siitä on jo aikaa. Nimettömänä. En tiedä miksi. 

Ne osuivat sattumalta käsiini, ja kuinkas ollakaan, tunnistin tämän kyläpaikan. Kuva on sisätiloista, mutta selvitin missä se on maantieteellisesti sijainnut. 

Yllätys yllätys. Tuttu paikka. 

En tiedä, miksi juuri se maisema on kiinnittynyt muistiini. Näin oli kuitenkin käynyt. 

Ei mitään, mitä ei voisi järjellä selittää tai todeksi todistaa. 

Tai onhan niitä. 

Minua kuitenkin pelätään tämän ominaisuuteni vuoksi. 

Turhaan.