Vilpittömästi anteeksi!

Voi hyvänen aika sentään, kun alkuvuosi kävi mielenkiintoiseksi.

Menneisyys iski päin näköä. Sain nimittäin palautetta eräältä ihmiseltä, jota en tunne muuta kuin nimeltä ja näöltä.

Olemme olleet samassa koulussa joskus satamiljoonaa vuotta takaperin. Kylläpäs minä olen jo vanha!

Hän halusi kertoa minulle kuinka ylimielinen ja kopea akka olen. Kohtelen ihmisiä kuin roskaa ja poljen heidän tunteensa maanrakoon.

Kopea. Mitä se edes oikein tarkoittaa?

Sanakirjan mukaan synonyymi ylimieliselle näemmä.

Huh. Johan oli.

Syy, miksi hän minusta näin mairittelevasti ajattelee ja puhelee pitkin turuja ja toreja, on siinä

etten ole koskaan ymmärtänyt sitä kuinka paljon hän on ollut minuun ihastunut.

Että mitä?

Minä muistan, että tämä henkilö ei koskaan puhunut minulle mitään. Tai jos puhui, hän oli ilkeä.

Ja tästä kaikesta minun olisi aikoinaan pitänyt ymmärtää millainen saalis hän on ja kuinka yltäkylläistä elämää hän kanssaan minulle oikein tarjoaa.

Voi minua ymmärtämätöntä.

Ok. Aloin pohtia ja analysoida asiaa.

Ensimmäiseksi pyydän anteeksi. Aiheuttamaani tuskaa.

Sitähän sen täytyy olla, jos näin vahvat tunteet hallitsevat omaa elämää vielä neljännesvuosisata myöhemmin.

Sen jälkeen haluan esittää kysymyksiä.

Oletko koskaan jutellen kanssani tai muuten tuonut minulle henkilökohtaisesti julki tämän ihastuksesi minuun?

Miksi minä kuulin siitä ensi kertaa nyt vasta?

Miksi kyseinen asia ei ole käynyt edes mielessäni?

Vaikka minä olen typerä näissä asioissa noin niin kuin perinteisessä mielessä, osaan minäkin ymmärtää milloin ihminen haluaa olla kanssani. Viettää aikaa kanssani tai tutustua juuri minuun. 

Jos et ole koskaan kunnolla edes jutellut kanssani, kuinka voit tietää olevasi ihastunut minuun ihmisenä? 

Eihän siinä ole mitään järkeä. 

Olin minäkin teinivuosinani ihastunut Leonardo DiCaprioon tai Saku Koivuun, 

mutta ne kuuluivat kasvuikään. Normaalia kehitystä. 

Eli, mikä on oikeasti ongelmana? 

Miten minä myöskään voin olla ylimielinen tai polkea jalkoihini jotain mistä en tiedä mitään? 

Toki, on olemassa se mahdollisuus, että minusta tai käytöksestäni on tehty tulkintoja ja oletuksia. 

Ne vain hyvin harvoin ovat oikeaa todellisuutta. Valitettavasti. 

Toisekseen, voisiko olla joku muu ihminen, joka on kohdellut kaltoin ja nuo tunteet häntä kohtaan projisoituvat juuri minuun?

Tai sitten minä olen kertakaikkiaan kävelevä katastrofi, jonka edessä kukaan ei osaa puolustaa itseään. 

Tuosta väitetystä välittämisestä puheenollen.. 

Onhan tässä jokaisella ollut mahdollisuus osoittaa nuo kuolemattomat ja järkähtämättömät rakkaudentunteensa minuun, kun sairastuin. 

Eikös sitä mitata juuri tällaisilla mittareilla, sitä välittämisen määrää? 

Okei. Tuo on hiukan epäreilua niille, jotka oikeasti välittävät, mutta eivät tiedä kuinka toimia. 

Siihenkin on yksinkertainen ratkaisu. Kysy. Puhu asiasta, kerro mitä ajattelet tai tunnet. 

Eli, tälle ihmiselle sanon.. Ole iloinen siitä, että et joutunut kanssani elämääsi jakamaan. 

Sitä murheen määrää, joka minun kanssani olisi ollut läpi elettävä, ei olisi ollut helppoa kestää. 

Eli, ehkä oli kohdallasi siunaus, että minä olen näin huonosti käyttäytyvä idiootti. 

Kaikkea hyvää arkeesi! Olen aivan varma siitä, että nykyisyytesi on oikein loistava ja ansaitsee jakamattoman huomiosi. 

Pyydän vielä kerran vilpittömästi anteeksi.