Tänään oli posti tuonut minulle itse tehdyn kortin.
Ainakin oletan postin tuoneen sen. En ole kuullut tai huomioinut postinjakajaa. Toiset pitävät ääntä, toiset taas liikkuvat todella hiljaa. Ei siis voi olla varma.
Nimeni on oikein. Osoitteeni on oikein. Postimerkki löytyy.
Sinänsä hankalaa, että nykypostissa ei ole postileimaa. Eli periaatteessa oikein fiksu ihminen olisi voinut tuoda kortin vaikka samasta kaupungista. Postimerkki vain hämäyksenä.
Mutta, kun ei tietoa ole, otan asian vastaan sellaisenaan, kun se minulle annetaan.
Kortti on nimetön.
Etupuolella on kuva. Siinä on nuoruusvuosinaan poseraava amerikankreikkalainen oopperalaulaja.
Hän on upea ilmestys. Hänen äänensä on jumalainen. Hän omasi supernovan suuren lahjakkuuden. Hän on koko maailman tuntema
Maria Callas
Kortin takana on tekstiä. Kaksi sanaa.
Kiitos totuudesta.
Teksti on kirjoitettu käsin. En tunne käsialaa. Ja veikkaan, että sitä ei ole tarkoituskaan tuntea tai tunnistaa.
Eipä mitään.
Kiitos kiitos. Ole hyvä. Ja ennen kaikkea
Kiitos Sinulle nimetön, rohkeudestasi!
Ja kyllä. Minä tarkistin näkymättömän musteen sekä mahdollisen piilokirjoituksen. Otin jopa kuvan irti ja tarkistin, ettei mitään jäänyt huomaamatta.
Luulen, että tuossa edellä oli kaikki saatavilla oleva kortin tuomasta viestistä.
Nyt seuraavat 6 viikkoa on tarkoitus pyhittää henkistymiselle. Tarvitsen jonkinlaista ohjausta. Luonto on minun kirkkoni.
Myös valokuvat ovat jääneet paitsioon. Yritän korjata sen puutteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti