Muistin varassa?

Kävipä tässä taannoin..

Ostin kaupasta korppukinkkua. Tai näin oletin tehneeni. Tarkoitus oli.

Laittelin useampana päivänä ruokaa. Vasta kolmantena päivänä revin tätä kinkkua käsin, ja ihmettelin miten kovin on kinkun koostumus muuttunut.

Pohdin, että mitähän mahtaa olla possu syönyt, vai oliko ressukka stressaantunut, kun on sitkeämpää lajia? 

Makukin oli oudompi. Verrattuna siis edellisviikkoon, sillä sillä viikolla kinkku oli oikein hyvää.

Ajattelin suussani olevan vikaa. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ruoka maistuu oudolta.

Sitten älysin katsoa pakettia. KorppuKALKKUNAA!

Hyi. Yökötys ja ällötys.

Minähän en laisinkaan pidä siipikarjan lihasta.

Kävin aivan kakomaan.

Sinänsä huvittavaa, että olin syönyt samaa leikkelettä jo useamman päivän ajan hyvällä ruokahalulla luullen sitä samaksi kinkuksi, kuin edellisviikolla.

Että näin.

Siskoni kanssa käydyssä keskustelussa hän kertoi kuinka olin vuosia sitten ostanut heidän perheelleen Savonian aterimia. 

Mitäh? Minäkö? En varmasti. Oli vastaukseni. 

Siskoni intti, että varmasti näin oli. 

Olin aivan satavarma, että MINÄ en olisi ostanut noin kalliita aterimia lahjaksi. Olen omastakin mielestäni niin pihi. En muista tapahtumaa laisinkaan. 

Kysyin, oletko nyt aivan varma, että kyseessä olen ollut juuri minä? 

Hän vastasi: - No, nyt kun sanot noin, niin prosentin verran varmuuteni laskee. 

Silloin älysin kysyä vuotta, koska olisin tällaista hullutusta harrastanut. 

Täsmäsi. Ajoittui aikaan, jolloin olin hyvällä palkalla työelämässä. 

Jaa-a. Olin sittenkin syyllinen asiaan niin sanotusti. 

Olin vain täysin unohtanut, että olen elänyt normaalia työläisen arkea joskus ammoisina aikoina. 

Niin se vaan muisti pettää. 

Vaan eipäs petä. 

Kyse on heurestiikoista, jotka ovat ajattelun oikopolkuja. 

Silloin voimme kertoa totuutta, joka ei kuitenkaan ole totuus. Uskomme sen olevan totta. 

Tai minun tapauksessani, en usko olevan totta. 

Esimerkkinä. 

Jos olet nähnyt jonkun ihmisen tekevän joskus jotain mieltäsi järkyttävää. Ja olet nähnyt tämän ihmisen vilaukselta tai takaa päin, 

Silloin saatavuusheurestiikka kyseenalaistaa oliko asia tosiaan näin. 

Näitkö ihmisen, jonka uskot nähneesi, vai korvasivatko aivosi tiedon lähimmin saatavilla olevalla tiedolla? 

Minä edustan siis lajia, jolla on eideettinen muisti. Asioiden vain täytyy kiinnityä muistiin. Silloin muistan ne kuin videonauhan. 

Vaikka vannoisin käsi raamatulla, että asia oli niin kuin kerron, tämä psykologinen oikopolku vie siltä kuitenkin uskottavuuden. 

Tämän vuoksi mikään asia ei saisi olla pelkästään muistin varainen.