Uusi kokemus

Eilen sain päätökseen ensimmäisen kuunnellun äänikirjani. Korvat soivat vieläkin.

Päätin kokeilla itsekin miten kuuntelu oikein onnistuu, kun niin moni äänikirjoja kehuu.

Olen kirjojen kasvattama. Olen aina rakastanut lukemista. Kirja oikeasti kirjana. Kirjan kannet ovat jo lupaus sekä ensiaskeleet koko kirjan kattavaan elämykseen.

Käytännön syistä olen lukenut e-kirjojakin paljon. Niiden hyvä puoli on se, että puhelimelta niitä voi lukea pimeässäkin.

En nimittäin ole muistanut ostaa taskulamppuun uusia pattereita.

Äänikirja ei ollut minusta yhtä hyvä. Tuntui jotenkin omituiselta, että ääni luki minun seikkailuani. Ja minusta väärin. Tunnepainotuksista en ollut samaa mieltä.

Kirjan lukukokemus on minulle niin henkilökohtainen seikkailu, minun henkilökohtainen satuni, hyvin yksityinen kokemus, joten lukija häiritsi minua henkilökohtaisella tasolla.

Keskittyminen on toinen asia. Se sujui yllättävän hyvin, vaikka säännöllisesti sain itseni kiinni ajatusten harhailemisesta, ja osa luetusta tekstistä meni minulta ohi.

Elämys ei kuitenkaan ollut sama kuin kirjan kanssa.

En millään jaksanut kuunnella koko kirjaa, reilua kahtakymmentä tuntia putkeen. Minulla meni siihen 5 päivää. Siis yhden kirjan kuunteluun.

Normaalina kirjana olisin hotkinut teoksen kahteen vuorokauteen. En olisi malttanut lopettaa.

Korviin koski ja päätä alkoi särkeä ensimmäisinä päivinä. Tuntui, kuin korvissa olisi ilmaa.

Ei siis ole minun kuppini teetä, eikä palani kakkuakaan. Teetarjoilut eivät nyt vakuuttaneet minua.

Olen ollut nuorena kesätöissä kirjastossa. Se oli kyllä unelmien täyttymys.

Ei sillä, vietin siellä muutenkin paljon aikaa. Luin kaikkea romaaneista tietokirjallisuuteen. Tiedonjanoni ja ymmärtämisen haluni ovat olleet tärkeimmät asiat minulle koskaan.

Kirjat ovat olleet niin ystäviä, opettajia, kuin elämyksiäkin. Jos minua sattui lapsena tai nuorena etsimään, löysi minut jostain lukemasta. Pellon laidalta, puusta, omenapuusta, soutuveneestä. Kyllä minä salaisen paikan löysin. 

Siskoni kuvaili minua ja käyttäytymistäni eräänä päivänä. Hän sanoi, että olen aina ollut se kirjastotädin herranterttu. 

Eli hillitty, tottelevainen, arka, kuuliainen, hyväkäytöksinen ja mitähän muuta vielä.. 

Jos olen ollut tottelematon ja lintsannut minulle osoitetuista maatalon töistä tai kotitöistä, se on tapahtunut vain ja ainoastaan lukemisen vuoksi. Rakkaudesta kirjoihin ja oppimiseen. Tiedonjanon ja ymmärtämisen tähden. 

Eli, aika nappiin tuo systeri osui määritelmällään. Vaikkakaan, se ei asiayhteydessään ollut välttämättä pelkästään kehuksi tarkoitettukaan. 😉

Vaikka rakkaus kirjoihin ja lukemiseen roihuaa, minulla on siihen nähden olematon kirjakokoelma.

Kirjastot eivät nyt houkuttele vallitsevan tilanteen takia, eivätkä ole voinnilleni sopineet pitkään aikaan.

Kävin muissa asioissa kirjastossa toissa kesänä, ja kyllä, tuo uskomaton maailma sai minut valtaansa. Olisin kierrellyt hyllyjä tuntitolkulla ja raahannut kirjoja luettaviksi varmasti useamman hyllymetrin.

Käytäntö vaan sanelee toimiani nykyään niin, että intohimoille ei oikein ole tilaa. Tai vain hyvin hillitysti.

Vaikka inhoan shoppailua, ja olen aina inhonnut, yli kaiken, on olemassa muutama paikka, missä kyllä viihdyn. 

Lapsena rakastin sitä, että pääsin Kuopiossa antikvariaattiin. Myyjä tunsi minut kyllä. Se oli siitä hyvä, että pystyi myymään sinne takaisin ne kirjat, jotka oli ostanut ja lukenut. Viikkoraha ei ollut kummoinen, joten järjestely mahdollisti hyödyn maksimoimisen. Ja loput viikkorahoista pystyi tuhlaamaan karkkikauppaan nimeltään Karkkipussi.

 

Rakkaimmat paikat lapsuuden Kuopiossa ovatkin antikvariaatti, ihanan iso kirjasto ja sen lehtien lukusali sekä taidemuseo. 

Taidemuseoon menin aina yksin sunnuntai aamuisin, sillä silloin lapset pääsivät ilmaiseksi. Voi olla kummallinen harrastus, mutta minulle se oli täydellistä. 

Toinen kauppa, jossa kyllä nykyäänkin viihdyn on kirjakauppa. 

Eli pysyttelen mieluimmin edelleenkin helppouden takia e-kirjoissa. Tähän elämäntilanteeseen nähden ne ovat sitä parasta parsaa.