Kiitollisuuden määritelmä

Nyt on ollut vauhti päällä. Tämä on 20. postaus tässä kuussa. Olin niin ylpeä saavutuksestani, sillä maaliskuussa tein ennätyksen 11 postausta.

No, ennätykset on näköjään tehty rikottaviksi. 🎉

Olen pohtinut kiitollisuutta. Kävin erään henkilön kanssa asiaa pohtimaan tuossa aamutuimaan.

Vaikka paljon on kokenut, niin kuitenkin suhtaudun siihen oppimiskokemuksena.

Olen kirjoittanut tästä jo vuosia sitten.

Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että jokaisen polku on omanlaisensa.

Vaikka yhteiskunta määrittää asioita ja asenteita, silti jokainen jää täällä kulkemaan sitä omaa tietään, mihin se sitten matkoillaan viekin.

Taidot ovat avainasemassa heti ajattelun lahjan rajapinnassa.

Jos taitoja ei kotona kasvavalle lapselle opeteta, on hän todella valmistautumaton elämään.

Luin tästä tutkimuksen, jonka mukaan ylihuolehtivien vanhempien lapset keskimääräistä enemmän käyttävät päihteitä ja eivät löydä omaa paikkaansa yhteiskunnassa.

Se on kirotun sääli. Se on tuhlausta.

Opettaminen ei paljoa vaadi.

Sanoo meikäläinen, entinen ammattikasvattaja. (En löytänyt tähän silmiään pyörittelevää emojia.) 

Itse olen kiitollinen siitä, että olen oppinut tekemään työtä jo lapsesta saakka.

Käytäntö opetti siis selviytymisen toimintamallin, vaikka sitä ei kukaan varsinaisesti opettanutkaan.

Ei se kiitollisuuskaan automaattisesti ilmaannu. 

Ihmisen täytyy ymmärtää ja prosessoida se 

🍊mitä on saanut ja suhteessa mihin?

🍊Mikä olisi voinut mennä toisin, ja 

🍊mihin se olisi mahdollisesti voinut johtaa?

Muutoin me näemme vain vaikeudet. Tai vastaavasti helppoudet. Se johtaa helposti uhriutumiseen. 

Eihän sellainen ihminen, joka on niin sanotusti saanut kaiken valmiina tai helposti, osaa olla kiitollinen. 

Ja miten ihmeessä osaisi? Ei ole olemassa ponnisteluja, eikä vertailukohtaa. 

Sekin on vallankäyttöä, jos laittaa toisen elämään valmista tietä. 

Tässä yhteiskunnassa se kuitenkin määritellään kiitollisuuden arvoiseksi. 

Niin, kiitollisuus. 

Se kumpuaa sieltä, mikä resonoi omiin arvoihimme. Olemme saaneet jotain sellaista, josta oma arvomaailmamme kiittää. 

Kiitollisuus voi olla myös ohinenevä olotila. 

Olemme menettäneet jotain, mutta olemme saaneet tilalle jotain. 

Hetkeksi mieli täyttyy kiitollisuudella. Tai kuvaamme olotilaa kiitollisuudeksi. 

Ilmiö juontaa juurensa ajattelumallista.. Onneksi kuitenkin kävi näin.. 

Kun aikaa kuluu, ja aika alkaa kullata muistoja, haalistuu tuo kiitollisuus, 

Jos sitä ei ylläpidä. 

Hyvä toimintamalli on muistaa, 

🍍mitä koki suhteessa mihin ja 

🍍miksi on aihetta olla siitä edelleen kiitollinen? 

🍍Mitä se kokemus on mahdollistanut juuri tähän hetkeen? 

Kiitollisuus määritelmänä käsittää kuitenkin sen, että olemme saaneet jotain itsellemme arvokasta, 

Meidän pitäisi tehdä vastapalvelus. 

Ihminen voi määritellä esim rahan arvolla, kuinka toinen voi osoittaa kiitollisuutta. 

Se voi olla menestystä tai sitten valuuttaa. Se voi olla myös tietynlaista vaadittua käytöstä. 

Kun elämä antaa meille mahdollisuuden ja aiheen kiitollisuuteen, 

Miten vastapalvelus siinä kohtaa hoidetaan? 

Miten elämälle ylipäänsä voi tehdä vastapalveluksen?

Ja, jos ei voi tehdä.. Jääkö kiitollisuus toteutumatta? 

Kuka ja mikä määrittää sen, milloin vastapalvelus vastaa henkilön saamaa hyötyä? 

Ei sitä niin suoraviivaisesti varmasti voikaan ajatella. 

Kiitollisuuden läsnäolon pitäisi vaikuttaa yksilön perusarvoihin. Sitä kautta se vaikuttaa yksilön toimintamalleihin, 

Joten tämä prosessi pitäisi lopputulemanaan tuottaa jotain hyväksi luokiteltavaa kehitystä. 

Siis kiitollisuuskin kumpuaa lopulta vain ja ainoastaan muutoksesta.