lauantai 24. huhtikuuta 2021

Lauantai ehtoon rupattelu







Olipa ihana rupattelupuhelu siskoni kanssa näin lauantai-illan ratoksi.



Hän puhua pulputti iloisena arkeensa vaikuttavista asioista.

Huomasin muutaman muutoksen aiempaan. Totesin vain, että hänellä taitaa olla jotain uutta ideaa mielessään.



Hän ihan ärsyyntyi hyväntahtoisesti minuun. - Sinä olet aina ollut tuommoinen.. noh.. näkijä.



Hän sai minut hymyilemään. - Ei murunen, ei näkijä.. En osaa ennustaa.. Osaan lukea sinua. Tarkemmin eritellen osaan analysoida käytöstäsi. Joten minulta on turha yrittää salata asioita. 



Hän murisi langan toisessa päässä ensin jotain, ja sitten innostuksissaan selitti uusia ideoitaan. 💖



Olen järkyttynyt lähinnä siitä, että tämäkin asia on yllätys lähipiirissäni.

Ilmeisesti ammattitaitoni ei heitä ole vakuuttanut.



Aina muutos käytöksessä ei tarkoita pelkkää pahaa.



Yleensä huomaan muutokset. Aina vain en viitsi niitä ottaa puheeksi. 



Ihana oli kuitenkin, että siskoni koki tämän "näkemisen" sparraamisena. Hän sai uusille ideoilleen uusia ideoita, kun kävimme näkökulmien vaihtoa asiasta.



Hedelmällistä keskustelua siis.


Moni kokee tälläisen analysoinnin pelottavana.


Silloin, kun toinen on avoimella mielellä ja haluaa oivaltaa asioita, silloin pelko katoaa, ja fokus pysyy käsiteltävässä tavoitteessa.



Liian usein ajatellaan tunteella, että pyrin vesittämään asian tai tiedän paremmin. 

Tuo tunne johtuu itseluottamuksen puutteesta. 

Jokainen, joka uskoo asiaansa, haluaa kehittyä koko ajan. Koska muutos on alati läsnä, täytyy näiden omien oivallustenkin kehittyä. 



Se, että esitän kysymyksiä tai näkemyksiä ihmiselle tärkeään asiaan, pitäisi ottaa luottamuksen osoituksena. Silloin näen siinä potentiaalia sekä kasvun mahdollisuuden. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti