keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Rakastaa ilman syytä








Törmäsin eilen sosiaalisessa mediassa videoon, jossa nuori nainen puhui englanniksi..


"Rakastan sinua.

Se voi tuntua oudolta, sillä emme tunne toisiamme.

Jos ihminen voi vihata ilman syytä, silloin minä voin rakastaa ilman syytä."


Olipa upea juttu. 💖 Allekirjoitan. Aamen. Piste. Ja pari huutomerkkiä. 



Rakastaminen ja välittäminen ylipäänsä tässä maailmassa ei ole itsestäänselvyys. 



Sain noottia lähipiiriltä, kun kaivelen heidän mielestään vanhoja ja merkityksettömiä asioita. 



Yleensä tuo on pelkoreaktio. Olen elänyt sen kanssa itsekin koko ikäni. 

Pelkoa joko siitä, että jotain sattuu asioiden paljastuttua, 

Tai pelkoa siitä, että asiat tulevat päivänvaloon, ja joku alkaa epäillä sekä kyseenalaistaa. 



Siskoni sanoi minulle, että ensin pitää huolehtia elävistä. 



Se on totta. Olen tehnyt sitä tänne saakka. Kuitenkin kun ajan rajallisuuden käsite tuli realistiseksi asiaksi omassa elämässäni, 


tulin ajatelleeksi sitä, kuinka pelko lopulta ajaa täysin itsekeskeiseen käyttäytymiseen. 



En tarkoita holtittomaksi ryhtymistä. Kuitenkin koen, että jokainen meistä on vastuussa itsensä lisäksi siitä, millaisia arvoja elämässään pitää tärkeinä ja vaalittavina. 



Minä en hyväksy tiettyjä asioita. Piste. 

Se on myös sitä toisten rakastamista, yrittää selvittää koko totuus, saada oikeutta. 

Se on myös näiden väärintekijöistä välittämistä. Niin. Näin se vaan on. Se on rajojen asettamista. 



En siis koe tekeväni mitään väärin. Koen tekeväni velvollisuuteni. Ja siksi, koska välitän. Siksi, koska absoluuttinen totuus on arvoissani tärkeimmällä askelmalla. Ilman totuutta on vain tuulentupia. Ja ilman totuutta minä en ole kokonainen. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti