torstai 8. huhtikuuta 2021

Kun en kaikkea tiedä, osan vain..








Voi yhden kerran taas. Tulin todenneeksi jälleen kerran, kuinka suutarin lapsilla ei ole kenkiä.



Minun, jos kenen pitäisi kyllä huomata toisen ihmisen vallanhalu. Tai vastaavasti väärinkäytön toimintamalli.



Kyllä. Silloin, kun analysoin ja käytän metodia, niin silloin sen ymmärrän ja tajuan. Tietenkin. Silloin on kyse työstä tai asian työstämisestä.



Kuitenkin ihan jokaista keskustelua ihmissuhteissa, joiden ylläpitämiseksi on olemassa jokin syy, ei jaksaisi alkaa alusta saakka analysoimaan. Ei siihen ole aikaakaan. Eikä pitäisi olla tarvetta henkilökohtaisen elämän puolella. Jos olisi, sitä olisi aina työssä.


Ja pitäisi pystyä luottamaan siihen, että lähellä olevat ihmiset ymmärtävät käytöksen kultaiset säännöt ja omaavat kunnioituksen läheisiään kohtaan.


Usein menee myös asioita ohikin. Arkipäiväisen keskustelun ei aina tarvitse olla niin syvällistä tai alkaa aina A:sta.



Kuitenkin, kun ihminen, joka on lähipiirissä, alkaa loukata tai puhua asioista, joita ei ihan ymmärrä, pitäisi kyllä kaivaa se syy sieltä.

Sain tästä oppia taas itsekin.


Eräs ihminen alkoi jatkuvasti huomautella minulle siitä, kuinka heikko yksilö olen, ja en kestä yhtään kipua.



Mielestäni, ja osan lääkäreiden mielestä, kuitenkin omaan todella korkean kipukynnyksen. Lisäksi toleranssi on luonnollisesti kasvanut yli vuosikymmenen kipujakson aikana.



Kuitenkin, kun olen ollut aina ehdollistettu siihen, että vika on minussa, luonnollisesti ensimmäinen ajatus oli vian olevan minussa.



Kun toinen perustelee asiaa aika hurjillakin sattumuksilla, ja kertoo ettei tunne kipua ollenkaan, ja jos tuntee kestää sitä hyvin. Eikä käytä mitään lääkkeitä.



(Enhän minäkään käytä Buranaa vahvempaa, ja sitäkin kuuriluonteisesti ja satunnaisesti, vaikka on EDS ja Algoneurodystrofia a.k.a CRPS) 



Äkkiseltään on aika vaikea kyseenalaistaa moista.

Itseasiassa minulle ei moinen tullut edes mieleeni. Onhan olemassa hyvin ylivertaisiakin ihmisiä. Tai ainakin he itse näin uskovat. 



Kunnes minulle selvisi, että kaikki ne vuodet, jotka hän on minua pilkannut, hän olikin itse käyttänyt hurjan määrän opioideja. Lääkkeitä, joita kutsutaan köyhän miehen heroiiniksi. 


En ihmettele yhtään, että olo on ollut  ylivertainen muihin nähden, ja kipua kestää tai sitä ei tunne. 😏



Valehteliko ihminen tahallaan? En tiedä.

Kasvattiko hän väärällä tavalla omaa erinomaisuuttaan peitelläkseen huonoa itsetuntoaan? Todennäköisesti.

Alistiko hän minua tällä tavalla? Kyllä.



Olen ajatellut paljon sitä, kuinka tyhmä olen ollut hänen suhteensa.

Kuitenkaan ihan kaikesta en kaikkea tiedä. 

Vaikea kyseenalaistaa uskottavasti, jos tietoa ei tarpeeksi omaa. Lisäksi väitteet kuulostivat uskottavilta. Minulla ei ollut mitään syytä epäillä asioita valheiksi. Ei ollut epäjohdonmukaisuuksia.

Asiat täytyy aina kohdata olemassaolevan tiedon valossa. Ja lähden totuusolettamasta, se on minulle luontaista. 

Enkä nähnyt asiaa niin tärkeäksi, että se olisi pitänyt kyseenalaistaa. 


Siitä kuitenkin suomin itseäni, että annoin tunteen sokaista. Syyllistyin sairaudestani. Siitä hyvästä voisin määrätä itselleni jälki-istuntoa ja arvokartan piirtämistä rangaistukseksi ja opiksi.



Yle tarjoili pääsiäisenä kotimaisia elokuvia. Klassikoihin kuuluu Edvin Laineen ohjaama Akaton mies.

Olga Puumalainen (Pia Hattara) veisteli tunteeni hyvin sanoiksi..

-Enhän mie kaikkee puhu, kun en kaikkee tiiäkkään, osan vuan.





Niin, en minäkään kaikkea tiedä, enkä kyseenalaista, osan vain..🤭




Veikö tämä viimeisenkin luottamuksen kyseiseen ihmiseen? Kyllä. 

Hän oli oikeastaan menettänyt luottamukseni jo siinä vaiheessa, kun alkoi pilkata minua. 


Kyse ei ole lääkkeiden väärinkäytöstä, vaan lääkärin määräämistä. 

Eli ei ole mitään selittävää muuta syytä käytökselle, kuin vallan väärinkäyttö. 




Minähän voisin antaa anteeksi ja auttaa häntä kasvattamaan itseluottamusta oikeaoppisesti. Haluanko niin tehdä? En. 


Hän ei ole katunut, sovittanut, eikä pyytänyt anteeksi. 

Hän uskoo edelleenkin olevansa ylivertainen muihin nähden. Mikään kyseenalaistaminen ei ole asiaa muuksi muuttanut. 

Hän hakee muiden hyväksynnän näkemyksilleen aina jostakin ja käyttää sitä aseenaan. Luo itselleen mielipiteiden tuoman turvan, joilla ei kyllä ole totuuden tai faktojen kanssa mitään tekemistä. 


Täytyy jatkossa olla tarkempi sen suhteen miten antaa lähellä olevien ihmisten itseään kohdella. 

Eli ne syyt joiden vuoksi on tekemisissä, täytyy päivittää arvokartan avulla, sekä pohtia ovatko hyödyt haittoihin nähden sen mukaisia tai arvoisia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti