Äsken soi puhelin. Kilpailevasta sähköyhtiöstä. Huoh.
Minua saa harvoin hermostumaan, mutta tuo langanpäässä ollut nuori mies kyllä paineli minun nappuloitani niin, että ärsyynnyin ihan.
Sitä ei kauhean usein tapahdu.
No, työtään hänkin vain teki.
Asia oli niinkin yksinkertainen, kuin sähkön hinta.
Kerroin hänelle, ettei minua kiinnosta hinta. Edellinen 3 kk:n sähkölasku oli 20 euroa. Minulle on aivan sama onko laskun loppusumma 18 vai 25 euroa. Asia ei ole niin tärkeä, että yhtiötä pitäisi vaihtaa. Pyysin kertomaan, minkä muun syyn vuoksi pitäisi yhtiötä vaihtaa.
Hän vain jankkasi, että he ovat markkinoiden halvin, enkö nyt ymmärrä sitä.
Argh! Tyyppi hyökkäsi arvojani vastaan, kun ilmeisesti ei ollut muuta myyntiartikkelia, kuin halvin hinta. Häneltä puuttui tietoa tai taitoa, ja hän otti henkilökohtaisena loukkauksena sen, että en välittänyt hänen myyntiartikkelistaan. Uskomatonta!
Ja kuvitteli vielä voivansa painostaa, vaikka olin sanonut jo ei. Aggressiivista myyntiä. Tiedänhän minä sen.
Itse olen toista koulukuntaa. Teki mieli sanoa tälle kundille etten osta halvinta suklaatakaan vain sen takia, että se on halvinta. Ostan ihan juuri sitä, minkä katson itselleni sopivaksi. 🤯
Tulikin mieleeni tuosta hinnasta raha. Sekä suhtautuminen siihen.
Jotenkin minua huvittaa, kun jonkun harvan kerran puhun lähipiirille jonkun asian ostamisesta, minulle napsahtaa heti kielto tehdä niin.
Ethän sinä tarvitse, ethän sinä voi, älä tuhlaa rahojasi, liian kallista sinulle... Jne.
Sanonkin aina, että minäpä teen omillani juuri niin kuin haluan, tietääkseni sinulla ei ole senttiäkään kiinni tässä operaatiossa.
Olipa kyse sitten juustosta, leivästä tai polkupyörästä. Aina sama laulu.
Kuitenkin samaan hengenvetoon minua haukutaan pihiksi ja kitsaaksi, jos en heille päin ole työntämässä rahojani. Minun rahoissani esim mikään lahja ei ole liian kallis. Ajatusmallissa on pääasia se, että he hyötyvät minun rahoistani, en minä.
No jaa. Tuokin kuuluu tähän vallankäyttöön. Jos on hyväksynyt tietynlaisen ihmistyypin lähelleen, tämäkin kuuluu asiaan. Ei sitä kuitenkaan ole mikään pakko hyväksyä.
Varaisälläni oli tapana kiusoitella minua ja varaäitiäni eli hänen vaimoaan.
Me olimme varaäidin kanssa yhtämieltä siitä, kun saimme jotakin käyttötavaraa kaksi yhden hinnalla tai kolme kahden hinnalla, olimme säästäneet silloin rahaa.
Varaisän mielestä emme olleet voineet säästää rahaa, koska olimme käyttäneet sitä kuitenkin.
Varaäitini tyytyi vain huokaisemaan aina syvään ja pyörittelemään silmiään miehelleen. Minut hän huijasi puolestaan tuolla tavoin suu vaahdossa selittämään, miksi on säästetty rahaa.
Voi sitä poikamaista virnettä ja naurun pilkettä hänen silmissään. 💖
Juuri viime viikolla saapui paketti, ostin alesta koruja auttaakseni pientä yritystä ja saadakseni itselleni kauniita korviksia. Sain kuudet kolmen hinnalla.
Mikä kauppa! Upeita koruja. Koivusta tehtyjä. Hahmoja upeilla figuureilla ja värityksillä. Bambit saivat jalkani notkumaan, samoin nuottiavaimet ja ananakset sekä joutsenet että flamingot.
Lämmöllä ajattelin varaisääni, joka olisi nauttinut saadessaan kiusata minua siitä. Ja minä olisin nauttinut siitä yhtä paljon.
Varaisäni opetti minulle rahasta sen minkä tiesi. Hän oli alan ammattilainen.
Kuitenkin, vaikka heilläkin oli maallista omaisuutta kiitettävästi, se ei koskaan ollut mikään asia välissämme. He olivat niin jalat maassa tyyppejä, ja yksinkertaisten asioiden ystäviä.
Varaäitini ei esim koskaan antanut minulle rahaa suoraan. Hän tiesi etten olisi ottanut sitä vastaan. Ylpeys olisi estänyt. Niinpä hän aina pyysi minua tekemään jotain hanttihommia ja maksoi niistä, kuten koiran hoitamisesta lomamatkan aikana tms.
Varaisäni puolestaan luotti siihen, että vaimonsa huolehti minusta taloudellisesti. Kuulin kerran hänen kysyvän vaimoltaan, oliko hän huolehtinut siitä, että tytöllä on käytössään rahaa. 💖
Eihän heidän olisi tarvinnut. Eikä heillä ollut siihen mitään velvollisuutta. He kuitenkin halusivat ja katsoivat sen oikeaksi toimintatavaksi heille itselleen. 💖
Minä pidän myös yksinkertaisista asioista. Sen lisäksi pohdin aina tarvetta ja tarpeellisuutta. Ja esim sähkön osalta myös piilokuluja.
Lisäksi nykyään joudun pohtimaan hankintoja eri kriteereillä sairauksieni takia.
Vaikka olen taipuvainen enemmän säästäväisyyteen kuin tuhlailuun, saatan minäkin silti sijoittaa laatuun.
Kuitenkaan vaurastuminen ei ole ollut minulle mitenkään tärkeää. Ei siihen kyllä olisi ollut mahdollisuuttakaan, sillä tein jopa 3 työtä kerralla maksellessani äitini velkoja ja rahoittaessani hänen eloaan sekä tukiessani siskoanikin taloudellisesti. (Tosin siskoni on maksanut takaisin joka kolikon, jonka olen hänelle lainannut.)
Kunnes sairastuin. Eli työurani ei ole noudattanut yleistä kaavaa, ja sen mukanaan tuomia velvollisuuksia siitä, mitä pitää omistaa missäkin iässä.
Minulle tuommoiset velvollisuudet ovat yhdentekeviä. Jos olisin ollut terve, olisin varmasti tuhlannut tienestini mieluummin matkusteluun ja asumiseen ulkomailla tai soittimiin, kuin autoon tai asuntoon.
Unelmat ovat kuitenkin niitä, jonka vuoksi minäkin säästän.
Tämän hetken suurin unelma on hyvä teltta. Erälle olisi päästävä.
Kuitenkin käytännön arki ei vielä anna toteuttaa tätäkään unelmaa, joten se jää odottamaan tulevaisuutta.
Aina, kun näin käy ja aikaa kuluu, tulee muuttujia.
Joko unelma muuttaa muotoaan tai olosuhteet elävät, joten siksi en ole sijoittanut telttaan. En katso tarpeelliseksi hankkia sellaista vain siksi, että EHKÄ se olisi joskus tulevaisuudessa mahdollista.
Näin se on. Unelmien toteutus ei aina ole rahastakaan kiinni.
Raha vaikuttaa asioihin, se pyörittää maailmaa. Se mahdollistaa asioita.
Onnellisuutta se ei kuitenkaan tuo.
Onnellisuus on olotila, mielenmaisema, johon ei valuutta kelpaa maksuvälineeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti