Miksi?

Viime päivät ovat olleet itsemurhauutisten kulta-aikaa. Joka suunnasta näitä on nyt ilmaantunut.

Se on valitettavaa. Se on traagista. Jälkeenjääville melkoinen selviytymiskoe.

Jos syy on selvillä, ne tuntuvat jälkeenjäävistä usein mitättömiltä. Olisihan tuollekin asialle voinut jotain tehdä. Ainahan voi jotain tehdä.

Näinhän me usein ajattelemme.

Se, mikä teossa järkyttää, on se, että hyvänäkin pidetty ihminen kykenee riistämään ihmishengen - tässä tapauksessa omansa.

Se nimetään murhaksi. Itsemurhaksi. Se edellyttää hyvin usein suunnitelmallisuutta. 

Useissa tapauksissa tekoon liittyvällä hetkellä on sen verran monta välivaihetta, jotta ihminen voi tulla katumapäälle. Hän voisi vielä perääntyä.

Siksi teon oikeutus, jos se on selvillä, tuntuu riittämättömältä syyltä tehdä niin.

Valitettavasti vain ihmisen käytös voi olla hyvinkin loogista.

Usein itsemurhan syy on hyvin henkilökohtainen.

Se on jokin tarve, joka ei täyty. Tai sitä ei ole mahdollista jostain syystä täyttää. 

Se on sellainen omaan minuuteen liittyvä asia, jota ilman ei halua tai voi olla ja elää.

Mikään muu ei tätä tarvetta täytä, eikä vähempään olla valmiita tyytymään. Kompromissiratkaisua ei valitettavasti ole olemassa. 

Se johtaa tähän vastakkainasetteluun, joko elämä tai kuolema.

Minäkin olen sortunut henkilökohtaisella tasolla siihen ajatukseen, että se on hyvin itsekäs ratkaisu, jopa pelkurin ratkaisu.

Kuitenkin on hyvin vaikea tuomita ketään.

Usein me kanssaihmiset myös vaikutamme omilla asenteillamme sekä käytösmalleillamme siihen, miten ihminen tähän sisäiseen tarpeen tyydyttämiseen suhtautuu.

Kun kummipoikani luokkatoveri riisti henkensä hirttäytymällä kiusaamisen vuoksi, silloin tuntui minunkin uskoni ihmisen kehitykseen pettävän.

Enhän voi tietää tuossakaan tapauksessa kaikkia yksityiskohtia tai lopputulokseen johtaneita vaiheita. 

Lasten kohdalla on vaikea ymmärtää sitä, miksi elämän halutaan päättyvän. Sielläkin vaikuttavat kuitenkin täysin samat syyt kuin edellä kuvasin.

Ja jokainen, jolla on tunneside lopulliseen ratkaisuun päätyneeseen ihmiseen, kokee aivan varmasti jonkinlaisen muutoksen omissa arvoissaan.

Tietysti menetyksen tuskan lisäksi. 

Onko itsemurha sitten aina väärin? 

Sairaan ihmisen kohdalla asiaa usein selitetään hyvänä ratkaisuna. Pääsi pois, ei tarvinnut kärsiä. Tai ei ole enää muiden vaivoina. 

Tai rikollisen kohdalla.. Päästiinpäs siitä, ei enää tee kenellekään pahaa. 

Eli, on olemassa yleisesti hyväksyttyjä ratkaisuja elämän päättämiseksi. 

Ei ehkä tulla ajatelleeksi sitä, että hyväksyminen jossain tapauksessa antaa oikeutuksen kaikissa tapauksissa. 

Ei ole loogista tuomita toista, mutta hyväksyä ja kannustaa toista. 

Olemme paljon vartijoina siinä, miten suhtaudumme ihmiselämään ja oikeuteen elää.