torstai 22. huhtikuuta 2021

Apteekki








Ruokakaupan lisäksi on olemassa käyttötavaroiden kauppa, jonne saan upotettua joka ostokerralla pienen omaisuuden. Nimittäin apteekkiin.



Juuri sain paketin kotiovelle.





Olen kärsinyt kuivista silmistä nyt jo useamman kuukauden, joten ostin liposomisilmäsuihketta.

En ole vuosiin käyttänyt mitään, joten olikin melkoinen yllätys, että nykyään tämä tuote suihkutetaan suljetun silmän päälle, ja sitten räpytellään sitä silmän pinnalle.

Kokeiluun menee heti, kun saan kasvot pestyä.



Varsinaisesti tärkein tuote on kuitenkin tyrniöljykapselit.


Olen tehnyt laajaa tutkimustyötä, ja totesin ottavani käyttöön tämän tuotteen.





Ensimmäiset kapselit vedetty huiviin.



Sairauteni kannalta on elintärkeää, että keholle antaa mahdollisuuden optimaaliseen toimintaan. Se tarkoittaa sitä, että on tehtävä kaikkensa, jotta tukee kehon toimintaa. Minä tykkään siitä, että käyttämäni tuotteet ovat monipuolisia vaikuttavilta ominaisuuksiltaan. Maksimaalinen hyöty. 



Tyrniöljy on yksi maailman rikkaimmista ravintoaineista ja se sisältää noin 180 elimistölle tärkeää ravintoainetta.


Kosteuttaa tehokkaasti kuivia silmiä.


Suojelee maksaa. Tyrniöljy sisältää noin 60 elimistölle tärkeää antioksidanttiyhdistettä. Ne suojelevat maksaa erilaisilta epäpuhtauksilta.



Edistää verenkiertoelimistön terveyttä. Tyrniöljy on voimakkaasti tulehduksia vähentävä rasvahappo.


Sisältää lisäksi E-vitamiinia ja beetakaroteenia, josta elimistö muodostaa tarvittaessa A-vitamiinia.



Ja tässä mainittuina vain ne perusteet, joiden takia itse haluan tuotetta käyttää.





Olen koko ikäni kärsinyt voimakkaista vatsataudeista ja kuumepiikeistä.

Nyt kun olen asiaan perehtynyt, olisi apua ollut tuohonkin asiaan saatavissa. Ei olisi tarvinnut kärsiä.

No, minkäs teet. Tietoa ei ollut saatavissa. Ei ollut tietoa edes koko sairaudesta.

Nyt on. Ja nyt täytyy toimia sen tiedon oppien mukaan.



Niitä, jotka epäilevät oireideni olemassaoloa edelleen, on olemassa 3 päätyyppiä, kuinka he toimivat. 



1. Ei usko. Ei usko sitä, että samat oireet voivat vaivata usein. Ajatellaan, että käytän oireita tekosyynä. Sitä kautta olen valehtelija. 


2. Uskoo oireet. Ei usko sairautta olevan olemassa. Vaikka sanoisin lääkärin todenneen asian, tämä tyyppi kysyy omalta fysioterapeutiltaan asiaa, joka ei ole koskaan kuullutkaan moisesta. Lopputulema on, että ei voi olla totta. Minä siis valehtelen.



3. Kolmas käytösmalli on sitten se, että liioitellaan oireita. Keksitään tai liitetään oireita erilaisiin vakaviin sairauksiin, joihin ne omasta mielestä sopivat. Tai joita haluaisi minun sairastavan. Lopputulema tässäkin mallissa, minä valehtelen.



On siis huomioitava aina se, kuinka asioihin suhtaudutaan. Edellisessä postauksessa puhuin niistä perusarvoista. Tämä on yksi niistä. 

Miten toimii sairaan ihmisen kanssa? Sen tiedon kanssa, että toinen on sairas? 



Minä kuulun siihen tyyppimalliin, joka etsii ratkaisuja asioihin. 



Siksi tutkin asioita paljon, opiskelen paljon. Siltikään en tiedä vielä kaikkea, edes sairaudestani. 



Eräs ihminen sanoi minulle.. Kuule, sinun ei tarvitse ehdottaa ratkaisuja asioihini, sinun kuuluu vain kuunnella. 



Jouduin vastaamaan hänelle.. Niin.. Silloin olemme sillä tiellä, että minä olen väärä ihminen kuuntelemaan tai tukemaan sinua. Minä en pysty vain kuuntelemaan valitusta asioista, kun niille voi tehdä jotain. Tekeminen on jopa velvollisuus.

Näin me yhdessä totesimme, että emme ole toisillemme sopivia puhekumppaneita.


Arvokartan etuja. Tuntee oman tapansa toimia. Silloin vähenee riski loukata toista tai itseään. 



Minä koen velvollisuudekseni sen, että huolehdin kehoni tarpeista. 



Siksi apteekkiin upposi pieni omaisuus. 



Joten tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Omalla rahalla on ostettu joka tuote. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti