Selvitystyötä

Lauantaina juhlittiin uusia ylioppilaita ja muita valmistuneita. Onnea heille.

Pääsipä kummityttönikin ensimmäiseltä luokalta toiselle luokalle prinsessamekossaan. Hyvä todistuskin tuli.

Itselläni on omista lakkiaisistani sekä ensimmäiseen ammattiin valmistumisesta tasan 20 vuotta. 

Onkin hyvä muistella mennyttä ja peilata sitä nykyisyyteen.

Minulla oli 19 -vuotiaana selvä visio siitä, kuinka 40 -vuotiaana minulla on sekä oma menestyvä yritys, että yritysrypäs tai ketjuliike.

Juu.. Näin lähellä neljääkymppiä voin sanoa, että ei ole yritystä eikä rypästä ketjusta puhumattakaan.

No, vielähän tässä on reilu vuosi tavoitteeseen aikaa.. 😉

Kaikilla ei elämä mene niin kuin sitä on suunnitellut.

Tavoitteiden saavuttamisen tiellä ovat olleet niin terveydelliset seikat, kuin sitten raha ja myös tuen puute.

Yritin kovasti saada yritystä pystyyn pari vuotta sen jälkeen, kun selkäni oli prakannut puoli vuotta valmistujaisjuhlista.

Kuitenkin ulkopuolisen rahoituksen saamiseksi minä olin riski. 22-vuotiaana minä olin jo suuri riski saadakseni lainaa työntekoa varten.

19 -vuotias minä ei olisi sen ikäisenä ikinä uskonut, että tie voi nousta pystyyn, vaikka kuinka olet työteliäs.

Nuorena aina ajattelin vian olevan minussa, minä en vain riitä. En osaa tarpeeksi. 

Voi, kun olisin silloin tiennyt miten paljon toisten ihmisten tekemät valinnat vaikuttivat minun uraani. 

Vaikka elämä ei todellakaan ole mennyt niin kuin olin sen ajatellut, 

Ei se silti huonosti ole. 

Tämän syvempää koulutusta ja oppia elämän eri puoliin en olisi voinut missään koulussa tai ammatissakaan koskaan saada. 

Olen saanut oppia erilaisia ammattialoja. Olen saanut työskennellä mitä erilaisemmissa työtehtävissä. 

Jokainen näistä on vienyt minut sinne, missä on pitänyt olla. 

Olen kiitollinen kaikesta siitä kokemuksesta, joka minua on kohdannut. 

Itse näen polkuni niin, että olen saanut sen opin, mitä nyt haluan tehdä ja toteuttaa, -parhaalla mahdollisella tavalla. Kokemalla ja oppimalla uutta. Opiskelemalla asiaa täysin eri puolilta. Eri näkökulmista. 

Ja kaikki on lopulta tuonut minut sinne, missä viihdyn parhaiten. Missä tunnen osaavani. Missä opin ja oivallan koko ajan uutta ja uusia puolia asioista. 

Missä tunnen olevani ammatillisesti kokonainen. Voisin sanoa olevani ammatillisesti kotonani. 

Se on paljon, että minun iässäni voi noin sanoa. 

19 -vuotiaana olin vasta ammatillisen matkani ensi etapilla. 

Vaikka polkuni ei ole kulkenut suorinta, arvostetuinta tai selvintä reittiä, se on silti tuonut minut juuri tänne. 

En tiennyt tänne haluavani. En myöskään tiennyt, että tänne pääseminen olisi ollut vaihtoehto tai edes mahdollisuus. 

Silti joku katsoi tämän tien mutkineen ja pysähdyksineen minulle oikeaksi. 

Siitä muodostui upea, ja minulle juuri oikea kokonaisuus. 

Joku sanoi minulle kerran, luota johdatukseen. 

Tyypilliseen tapaani en yhtään ymmärtänyt konkreettisesti, mitä se tarkoitti. Miten abstraktia asiaa voisi käsittää ja miten siihen voisi luottaa..?

Kuitenkin, pakko on todeta asioiden olleen aina saatavilla ja saavutettavissa, silloin, kun niiden aika on ollut. Mikään ei ole ollut helppoa tai itsestäänselvää. 

Voihan se olla päättelykykyä ja alitajuntaa, joka ohjaa meitä, mutta kuka antaa alitajunnalle ajatukset tai käskyt? 

Yritysidea ei ole kokonaan unohdettu, vaikka sairauden kanssa eläessä se ei tuntunut enää mahdolliselta saavuttaa. 

Olen viime päivät tehnyt selvitystyötä, mitä oikein haluan tietyn aikakehyksen sisällä saavuttaa. Ja mihin kaikkeen taitoni riittävät. Mitä mahdollisuuksia minulla vielä tai edelleen on olemassa. 

Siis ihan pikkuruinen projekti taas työn alla.. 😉