Tänään alkoi loma! Loman kunniaksi valmistin juhlalounaan. Olipas nannaa.
Tänään on aloitettu myös kofeiinitabletit. En ole koskaan sellaisia aiemmin syönyt, joten testailen vaikutuksia.
Kaikenlaisten eri tapahtumien myötä tulin pohtineeksi oman elämän ja arjen osallisuutta. Kuinka tärkeä asia se loppujen lopuksi on.
Jokin aika sitten kirjoitin katolla oleilijasta. No, hän oleili siellä uudestaankin.
Kuitenkaan en usko tapahtumien kulun vuoksi kyseessä olleen itsetuhoiset aikeet.
Ennemmin taisi kyseessä olla emotiaalinen kiristys.
Jos ei saa tahtoaan läpi, uhkaa viedä hengen itseltään.
Valitettavaa, mutta toimii aikansa.
Henkilökohtaisesti ajattelen tuon olevan hyvin alhainen keino käyttää valtaa väärin hallitakseen toista.
Kuten sanoin, toimii aikansa. Ensimmäisellä kerralla aina tehokkainta.
Tässä täytyy muistaa se, että oman elämän hallinta ja elämän ylläpitäminen on AINA henkilön itsensä omalla vastuulla.
Oman elämän osallisuuden näkökulmasta toisen hallinta näin radikaalilla tavalla on tuhoisaa.
Tuhovoima koskee molempia osapuolia.
Silloin se, jota kiristetään, ei ole osallinen omaan arkeensa ollenkaan.
Toinen tapaus on tämä mummeli, joka on oikea maanvaiva. Kirjoitin hänen tempauksistaan jo vuosia sitten. Meno ei ole rauhoittunut tässä välissä.
Yllätin hänet taas kuluneella viikolla oman huoneistoni oven takaa salakuuntelemasta. Ei ole mitään aikaa vuorokaudessa, milloin hän EI siellä olisi.
Kuulin huhuja, joiden mukaan elämäni olisi ollut hyvin paljon vaihderikkaampaa, kuin todellisuudessa on ollut.
Lisäksi minulle oli keksitty uusia sairauksia, joiden vuoksi toiminta hyväksytään.
Minusta ollaan niin huolissaan.
Huoli on subjektiivinen tunne, ja siksi hänen käytöksensä hyväksytään,
vaikka tarkalleen ottaen se rikkoo lakia.
Pohdin tässä sitä, että on se aivan kamalaa, kun tuntematon ihminen on vääjäämättä minusta alvariinsa huolissaan.
7 vuotta hän on ollut minusta huolissaan. Mitään ei ole kuitenkaan tänä aikana ollut sellaista, joka huolen aiheuttaisi.
Konkreettisesti ajatellen, hänellähän ei ole osaa eikä arpaa minun asioihini, vaikka kuolisin.
Poliisi tulee asuntoon virkansa puolesta aina ensin. Ei koskaan naapuri.
Jos minulle on sattunut jotain, jatkosta huolehtivat minun omaiseni. Ei naapuri.
Jos omaiset eivät huolehdi, huolehtii sosiaalitoimi. Ei naapuri.
Joten järkeistettynä hänellä EI OLE mitään syytä vakoilla minua.
Jos noin kova huoli on tuntemattoman ihmisen elämästä, joka ei vaikuta omaan arkeen millään tavalla,
On silloin mielenterveyspalveluille ja ahdistuslääkkeille sekä terapialle tarvetta.
Jos kuitenkin oletetaan motiivin olevan jokin muu, kuin terveydellinen,
Silloin herää 2 ajatusta.
1.Hän tekee sitä kiusatakseen. Tarve vallankäyttöön on valtava.
2. Hän hyötyy jotain toiminnastaan. Hän voi toimia jonkun toisen toimesta.
Niin tai näin. Aina, kun laittomuuksia ja eriarvoistamista selitellään mitä erilaisemmilla syillä, silloin on jotain aina vialla.
Oman elämän osallisuuden näkökulmasta se kuitenkin aiheuttaa paljon vihaa. Voimattomuutta sen edessä, kun tulee kaltoin kohdelluksi.
Voimattomuutta sen edessä, että edes laki ei suojele niitä, joiden edestä ne on säädetty. Lain valvonta ja toimeenpano eivät toimi.
Aina löytyy selitys, joka yleisesti hyväksytään.
Minä olen viis veisannut näille jutuille jo pidemmän aikaa. En halua antaa hänelle yhtään valtaa omaan arkeeni.
Vaikka on kiusallista kuunnella itsestään mitä hullumpia tarinoita tai korjailla ihmisille vääriä väittämiä.
En tosin ole millään tavalla velvollinen selittämään asioita kenellekään.
Suoraan kun kysyttiin, onko näin, vastasin ettei ollut.
Sinänsä sekin oli ihan turhaa, koska on jännittävämpää uskoa tätä toista ihmistä minun asioistani, kuin minua itseäni.
Sekään ei ole minun murheeni. Oman elämän osallisuuden mukaan, kenenkään muun mielipiteillä kun ei saisi olla merkitystä siihen arkeen, joka on omalle itselle sekä voinnille hyväksi. Eikä vahingoita ketään.
Tämä kyseinen mummeli tässä eräänä yönä avasi oman ovensa käytävään. Kuului ihan hiljaisessa rappukäytävässä.. HUHUU HUHUU..
Ovi meni kiinni, auetakseen kohta uudestaan saman huhuilun toistuessa.
Ajattelin vain.. On se ihan kamalaa.. Tämä ei ole edes omituisinta, mitä tässä talossa on tapahtunut. 😉
Kolmas asia, joka voi olla puettu huoleksi, mutta vaikuttaa voimakkaasti oman elämän osallisuuteen,
Oli se, kun eräs poliisi oli virantoimituksessa ollessaan nähnyt minut kadulla keppien ja kauppakassien kanssa.
Hän oli samantien ilmoittanut asian vaimolleen, joka otti välittömästi minuun yhteyttä.
Olemme satunnaisia tuttuja. Tämä vaimo kuitenkin oli virkaa tekevän miehensä kanssa tullut siihen loppupäätelmään, että minä en pärjää arjessani.
Mikään tosiasia, jonka kerroin, ei riittänyt vakuuttamaan muuta.
Ensinnäkin, kukaan ei voi tehdä päätelmiä kenenkään kunnosta pelkällä vilkaisulla. Ei ainakaan virkaa tekevä ihminen, jolla on valta puuttua ihmisten asioihin.
Toisekseen, eikö poliisin virassa pitäisi pitäytyä tosiasioissa, eikä luuloissa.
Näin sanoo järki, toteutus tuntuu olevan kiinni jokaisen omista haluista ajatella ja toimia mikä milloinkin resonoi.
Pohdin tuossa tilanteessa tekeväni valituksen. Kuitenkin koin asian niin vaikeaksi, etten halunnut siihen puuttua.
Oman elämän osallisuuden kannalta tällaisella toiminnalla voidaan saada pysyvää haittaa toisen ihmisen elämään.
Tässäkin tapauksessa kyseiset henkilöt ovat tienneet minun olevan sairas jo kauan. Ovat nähneet kepitkin minulla jo vuosi ennen tätä episodia.
Eli ei ole relevanttia esittää huolestumista. Kyseessä on jokin muu syy toimia näin.
Tämä on toimintamalli, jonka edustajia löytyy joka ikäpolvesta.
Näin voi toimia kuka tahansa ketä tahansa kohtaan, jos ei ymmärretä OMAA vastuuta.
Järjellä ajatellen toisen elämään sotkeutuminen tai sekaantuminen millään tavoin pitäisi olla tarkoin harkittua.
Reaktio synnyttää aina vastareaktion.
Lisäksi olisi hyvä pohtia sitä, onko omat arvot, joita edustaa ajatusten ja toimiensa myötä,
Hyväksi toiselle ihmiselle?
Harvoin näin on.
Jokaisen oman elämän osallisuus tarkoittaa käytännössä
Omien arvojen tunnistamista ja niiden mukaan toimimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti