Loma on alkanut erittäin kuumassa säässä. Huusholli on kuin pätsi.
Jouduin tilaamaan tänä aamuna uuden tuulettimen, niin on kuuma.
Tulin myös yöllä todistaneeksi todeksi Dalai Laman toteamuksen pienuudesta, vaikuttamisesta ja hyttysestä huoneessa.
Jossain kolmen tienoilla aamuyöstä hyttynen kohtasi minun rusentavan käteni.
Kesä on ihanaa aikaa. Se vain pitäisi minun henkilökohtaisten tarpeideni mukaan viettää mökkilaiturilla veden äärellä.
Juu, tiedän siellä vasta itikoita onkin, no siihen on keinoja olemassa, kuinka yhteiselää niiden kanssa.
Lomasuunnitelmia tehdessäni törmäsin Puumalan Norppapolkuun, joka on tässä aivan liki.
Tai siis automatkan päässä. Vieruskunta, mutta en ole täällä asuessa käynyt siellä vielä kertaakaan. Olen sitä mieltä, etten ole käynyt siellä koskaan.
Niinhän minä taas luulin.
Minulla on tapana selvitellä asioita etukäteen. Ihan sairauteni vuoksi.
Asia lähti tällä kertaa etenemään siitä, kun näin unta saimaannorpasta.
Olin vajoamassa veteen, kun norppa tuli, ja nosti minut pintaan.
Norpilla on yksilöllinen karvan kuviointi, joista yksilön pystyy tunnistamaan.
Tunsin ja näin unessa tämän kyseisen norpan kuvioinnin. Kosketin sitä sormillani.
Tuo yksilö Saimaalta siis pelasti minut hukkumiselta.
Unen varsinainen tarkoitus ei kyllä heti selvinnyt.
Selitykset hylkeelle unessa olivat moninaiset.
En saanut siitä kiinni, vaikka se vaikutti minuun hyvin voimakkaasti.
Seuraavaksi kansallispuistoja ja muita luontokohteita etsiessäni törmäsin Norppapolkuun Puumalassa.
Voi miten ihanaa! 😍 Ja näytin taas tuolta emojilta.. ⬆️🤦♀️
Tietysti aloin selvittämään, onko minulla mahdollisuutta vierailla siellä. Lenkki on 13 kilometriä pitkä ja maasto paikoitellen esteellistä, eli ennakkoon tutustuminen oli tarpeen.
Kuvia sieltä netistä selatessani minulle tuli hyvin huonovointinen olo.
Tuli todella aavemainen olo. Paikat vaikuttivat etäisesti tutuilta.
Norppapolku alkaa Puumalan sillalta, joka on maisemahisseineen vaikuttava näky.
Siellä se oli kuvissa. Puumalan satama.
Puistatus. Silloin meni netti kiinni, ja päätin ettei Norppapolku sopinut minulle ollenkaan.
Tunsin pelkoa.
Aistimuisti toimi.
Olen vieraillut siellä ennenkin. En vain omasta tahdostani.
Tuo yksi Suomen kauneimmista paikoista edustaa minulle pelkoa ja paniikkia.
Sitten sen muistin. Siitä on tehty laulukin. Toki jo kauan ennen minun aikaani.
Tuo laulu on seurannut minua aina. Se on kaunis ballaadi.
Sanat vain saivat muistijäljen jälkeen aivan uuden henkilökohtaisen merkityksen.
"Kaunis Veera se laivaan nousi Saimaan kanavalla juu..
Puumalan satamassa komiata poikaa tohtorin luokse jo kannettiin..
Lappeenrannassa laivahan nousi vieras, mitähän se meinasi?
Sitähän se meinasi, sitähän se ties, vieras meiltä sen Veeran vei.. "
Olen aina pelännyt laivoja ja veneitä. Soutuvene menee juuri ja juuri.
Muistan, kuinka sen ainoan kerran, kun olen oman muistini mukaan ollut sisävesiristeilyllä, olin aivan paniikissa. Kauhusta kankea. Seurasin vain veden pintaa, kuinka se melkein viisti laivan kantta.
Pelko liikkumiseen laivoilla onkin ollut todellisten tapahtumien luoma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti