Hanhiemoko?

Oi ihana kesäkuu. Piti kävellä 20 kilometriä täyteen toukokuun aikana. 17 kilometrin kohdalla selkään iski noidannuoli.

Olen siis viettänyt paljon aikaa nenä kiinni ruudussa ahmien ulkomaisia rikossarjoja. Jotenkin on aikaansa kulutettava, jotta tulehdus selästä laskee, ja pääsen taas reissulleni. 👣

Olen katsonut ruotsalaista sarjaa Gåsmamman.

Alexandra Rapaport on suosikkinäyttelijäni. Toki pidän kaikkein eniten hänen Nora Linde roolihahmostaan.

Luin Alexandran haastattelun siitä, kuinka hän voisi olla kuin näyttelemänsä Sonja Ek. Hän voisi tehdä mitä tahansa suojellakseen perhettään.

Jäin pohtimaan tätä. Gåsmamman suomentuu hanhiemoksi.

Sarja on sinänsä hauska, että se jopa herättää sympatioita väärin tekijöitä sekä rikollisia kohtaan.

Oikeassakin elämässä arvoja punnitaan samaan tapaan.

Arvot ovat tässäkin asiassa avainasemassa.

Minua ihmiset tulkitsevat väärin.

He usein ajattelevat, että minuun pystyy vaikuttamasn tunteen tai velvollisuuden kautta.

Jos osoittaa asian olevan äärimmäisen tärkeä itselleen, minä annan silloin solidaarisesti armon käydä oikeudesta.

Tämä tuli taas tällä viikolla eteeni.

Minun ajateltiin olevan niin hellämielinen, että en raaski tai halua minua lähellä olevia ihmisiä velvoittaa vastuunkantoon. 

Ikään kuin minulla olisi eri arvot niitä ihmisiä varten, ketkä milloinkin sattuvat läheisyydessäni oleskelemaan. 

Voi miten väärä luulo. 

Se on useimmille ikävä yllätys, ja tietysti minä muutun sillä siunaaman hetkellä ilkeäksi akaksi. 

Niin se vain on. Arvot määrittävät käyttäytymistämme. 

Minä olen monien mielestä kova.

Se on tietyin reunaehdoin totta.

Kuitenkin ajattelen, että jos ihminen ei osaa kantaa vastuuta, hän ei pärjää elämässä.

Minä suosin tiedon valoa, sekä opettamista ja oivalluttamista, mutta en halveksi suoraan syvään päähän hyppyäkään.

Vastuuta oppii vain vastuuta ottamalla ja sitä kantamalla. Piste. 

Tällöin minun arvomaailmassani ei ole olemassa lieventäviä tekijöitä tai asianhaaroja. 

Minusta ne ovat vain selityksiä ja surkeita verukkeita vältellä vastuuta. 

Ei siis ole mahdollista jakaa asioita niin, että jonkun toisen tekemänä en niitä hyväksy, mutta toinen taas saa samoille teoille hyväksyntäni. 

Eihän tuossa ole mitään järkeäkään. Loogisuus puuttuu. Tunnepitoisilla seikoilla ei siis ole mitään merkitystä, koska tunteilla EI MÄÄRITELLÄ tekoja. 

En siis ymmärrä sitä mielenlaatua, joka kuvittelee voivansa vaikuttaa pelkällä läsnäolollaan toisen arvomaailmaan. 

Tai vetoamalla erilaisiin teemoihin. 

Se on sitä kuuluisaa vallan väärinkäyttöä.