Jokainen varmasti määrittelee omat parisuhteensa omalla tavallaan.
Minun viimeisimmästä parisuhteestani on aikaa 17 vuotta. Se tarkoittaa myös, että seksuaalisesta kanssakäymisestä kenenkään kanssa on aikaa saman verran.
Minulle se ei ole mikään ongelma. En ole koskaan määritellyt omaa arvoani tai kenenkään toisen arvoa instituution tai statuksen perusteella. Yksilö on yksilö.
En myöskään ole tarvinnut seksuaalista kanssakäymistä kenenkään kanssa. En ole myöskään sitä halunnut. Ja tapaturman jälkeen koko keho on ollut niin kipeä, ettei olisi voinut, vaikka olisi halunnutkin. Edes gynekologilla käynti ei ole onnistunut.
Minulle seksuaalinen kanssakäyminen edustaa parisuhdetta, sekä läheisyyden ja välittämisen ilmaisua sille tärkeimmälle. Minulle se ei ole parisuhteen tärkein osa. Läheisyyttä ja välittämistä voi osoittaa hyvin monella tavalla.
Mielestäni siihen on myös seksuaalista kanssakäymistä parempiakin tapoja olemassa.
Seksi ei välttämättä muutoin kerro muusta, kuin tarpeesta. Muut asiat parisuhteessa tekevät siitäkin asiasta eri tavoin merkityksellistä ja välittämistä ilmaisevaa toimintaa.
Olen aina tiedostanut oman käytösmallini. Jos seksuaalisuus tuntuu vähänkään vaivaannuttavalta tai arveluttavalta, silloin en siihen ryhdy.
Se tarkoittaa silloin luottamuksen puutetta.
Edellinen suhteeni päättyi osaltani kyyneliin. Ei kuitenkaan sen takia, mitä ihmiset olettavat.
Suhde päättyi luottamuksen rikkoutumiseen. Minulle se oli yllätys, sillä luottamuksen taso, sekä ihmisen toimintamallit eivät antaneet ymmärtää sellaista tapahtuvaksi.
Itsekään en ollut varma mitä haluan. En halunnut avioliittoa, mitä ulkopuolelta odotettiin ja vihjailtiin, koska "oli jo aika".
Minä en siitä välittänyt. Minä nyt en ylipäänsä juuri anna arvoa yleiselle painostukselle tai mielipiteelle. Asiat täytyy ajatella perinpohjin itse.
Toiselle osapuolelle se kuitenkin saattoi olla liikaa.
Vaikka hän oli minua useita vuosia vanhempi, se ei tarkoita, että hänellä olisi ollut valmiuksia yhtään sen enempää.
Minullakin saattoi olla syvää ymmärtämättömyyttä toisen herkkiä tunteita kohtaan, koska en itsekään vielä tiennyt miten suhtaudun häneen tai meihin.
Muistan, kun kerran iltakävelyllä päädyimme korukaupan ikkunoita ihastelemaan. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, teimme sitä usein.
Kuitenkin hän osoittaa sormuksia ja sanoo.. - Tuossa on kihla- ja vihkisormuksia.
No niinpä on, vastasin. Minusta se oli toteamus, ei mitään muuta, joten myös minä totesin asian olevan niin.
Jatkoin juttua, - en ymmärrä miten voidaan luvata ikuista rakkautta, koska eihän tulevaisuudesta voi tietää.
💥Siis en todella ymmärrä lupauksia tulevaan. Ymmärrän sitoutumisen ja yrittämisen halun kyllä. 💥
En kuitenkaan ehtinyt asiaa sen kummemmin perustella, kun meillä oli riita valmiina.
Hän suuttui minulle.. - Kuinka sinä ikinä voit mennä naimisiin, kun ajattelet noin? Ennemminkin syytös, kuin kysymys. Vastausta ei kaivattu.
En tosin tiedä olisiko vastaukseni parantanut tilannetta, sillä olin sanomassa, ettei ole ajatustakaan mennä naimisiin.
Aika pian tämän jälkeen meillä oli yhteiset juhlat, joissa esittelin hänet varavanhemmilleni.
En ollut ajatellut ollenkaan, että illasta koituisi kamala farssi.
Varaisäni suuttui minulle. Samoin teki seurustelukumppanini.
Ja kukaan ei suostunut kertomaan syytä.
Seuraavana päivänä varaisäni tuli kirjaimellisesti meuhkaamaan minulle, kuinka minun täytyy jättää tuo mies.
Hän oli todella vihainen. Perusteet kuitenkin olivat niin onnettomat, että en ymmärtänyt hänen tarkoitustaan.
Käsitin siitä huutamisesta vain sen, että hän ei hyväksy valintaani. Se loukkasi.
Varaisäni ilmeisesti näki, että tyttö ei tule hänen mielikseen "järkiinsä", joten hän tarttui tuumasta toimeen.
Hän oli naapurin miehen kanssa yhdessä käynyt seurustelukumppanini työpaikalla, ja he olivat jutelleet miesten kesken.
Minä sain tietää asiasta niin, että seurustelukumppanini mainitsi näin.. - Täytyy kyllä todeta, että varaisäsi rakastaa sinua.
Ja hän kertoi, kuinka he olivat jutelleet.
Kukaan vain ei kertonut minulle mistä asiasta ja minkä vuoksi.
Suutuin ensin varaisälleni. Kuinka hän julkesi puuttua minun asioihini ja vielä minut omavaltaisesti ohittaen.
Tästä ei mennyt kauan, kun seurustelumme äkisti ilman syytä päättyi. Hän vain lopetti yhteydenpidon.
Minä tietysti vaadin selitystä. Osaan olla aika sinnikäs siinä lajissa.
Selitys oli, en ole tarpeeksi kaunis, enkä tarpeeksi rikas, jotta kanssani ilkeäisi olla.
Selvä. Muuta ei tarvittu. Loukkaukset tekivät tehtävänsä.
Kerroin erosta itkien varaisälleni. Hän ei ollut ollenkaan pahoillaan. Sanoi vain, ettei kannattanut kyyneleitä tuhlata tuohon asiaan.
En ymmärtänyt myötätunnon puutetta lainkaan. Suutuin taas. Kysyin, miksi hän oli käynyt puhuttelemassa exääni.
Varaisäni ei vastannut.
Se sai hälytyskellot soimaan päässäni. Varaisäni ei valehdellut, eikä pimittänyt totuutta. Mitä oli tekeillä?
Tein salapoliisityötä ja sain selville, että varaisäni oli todistanut kiusallista kanssakäymistä exäni ja vieraan naisen välillä, kun hän seurusteli virallisesti kanssani.
Luulen siinä käyneen niin, että miehen oli käsketty jättää minut. Voin vain kuvitella heidän sanoneen .. - Meidän tyttöä ei hyväksikäytetä!
Onhan siinä voinut olla uhkausta ja kiristystäkin mukana, että ovat saaneet seurustelun loppumaan.
Kun ymmärsin, mitä varaisäni ja naapurin mies olivat tehneet, suuttumus hävisi savuna ilmaan. Kävin halata rutistamassa molempia vuorollaan ja sanoin vain.. Kiitos! 💖
Jos minulla olisi tytär, toivoisin hänellä olevan juuri samoin toimiva isä. Tyttö olisi maailman onnekkain, kun omistaisi tuollaisen isän.
Tässä nähdään mitä ja miten ihmiset arvottavat asioita.
Miehet näkivät asian niin, että oli parempi loukata minua sen vuoksi, mitä olen, kuin sen vuoksi, mitä toinen on tehnyt.
He ilmeisesti ajattelivat minun menevän rikki pettämisen vuoksi.
En hyväksy, enkä pidä siitä. Ajattelen sen kuitenkin olleen toisen valinta.
Henkilö voi olla minusta tai käytöksestäni mitä mieltä tahansa, mutta päätöksen pettämisestä tekee henkilö itse.
Se on silloin VAIN JA AINOASTAAN hänen vastuullaan, sekä omallatunnollaan.
Kenenkään päätös toimia jotenkin, tai valita toimia toisin, ei vähennä millään tavoin minun ihmisarvoani.
Kuitenkin noin voimakas halu suojella minua petetyksi tulemisen tuskalta on edelleen liikuttavaa. Se kertoo välittämisestä enemmän kuin tuhat kertaa sanottu rakastan sinua!
Totuushan on kuitenkin tässä asiassa se, että meillä ei seurustelussa ollut minkäänlaista kommunikointia. Ei puheyhteyttä.
Eihän se olisi voinut kestää. Eikä olisi kestänyt.
Jälkeenpäin ymmärrän täysin oman kantani, miksi avioliittovihjailut olivat minusta omituisia. Ne menivät täysin asioiden edelle. Eikä niille ollut mielestäni mitään pohjaa, vaikka silloin en osannut asiaa ehkä täysin perustella.
Pinnallisten ja ihailua aiheuttavien tunteiden päälle kun ei voi mitään rakentaa. Se kestää aina vain aikansa.
Minä näen avioliiton olevan koko elämänpituinen lupaus, joten luonnollisesti sen täytyy rakentua jollekin kestävämmälle pohjalle.
Tuttavapiirissäni on yksi ihailemani pariskunta, jotka eivät ole menneet naimisiin.
Siihen maailmanaikaan, kun he perustivat yhteisen kodin, oli asuminen yhdessä ilman avioliittoa vähintään paheksuttavaa. Skandaali ja häpeä se oli.
Siitä huolimatta he valitsivat toisensa sekä itselleen sopivan tavan olla ja elää yhdessä. He ovat olleet yhdessä jo lähemmäs viisi vuosikymmentä. On talot, tavarat, perhe lapsineen ja lapsenlapsineen. Sukukin on pysynyt mukana valintaan tyytyen.
Ihailen tässä sitä, että he eivät ole yhdessä velvollisuuden tai instituution vuoksi. Ei myöskään siksi, että tyytyisi siihen mitä on.
Vaan puhtaasti omasta halusta olla juuri tuon toisen kanssa.
Minusta se, jos mikä, on romanttista.
Ihailua toista ihmistä kohtaan koen juurikin erilaisten toimintamallien kautta.
Käytännössä kannatan sitä, että otetaan vastuu valinnoista.
Ihminen ei voi aina valita oikein. Silti, niiden valintojen takana pystyy seisomaan ja kantamaan niitä seuranneen vastuun.
Se on ihailtava piirre mielestäni ihmisessä.
Vaikka varaisäni tempauksessa tarkoitus pyhitti keinot, hän oli valmis ottamaan vastaan minun vihani, sen takia, että hän katsoi sen olevan jopa tarpeellista minun suojaamiseksi. Isänä oleminen ja toimiminen painoi vastuuna enemmän.
Hän valitsi toimintatavan. Hän toteutti valitsemansa toimintatavan.
Ja vaikka minua kuinka otti päähän se, ettei totuutta kerrottu vain suoraan,
Ihailen sitä, että luulen hänen luvanneen exälleni olla kertomatta syrjähypystä minulle, jos kumpikin osapuoli pitää osansa sopimuksesta.
Hän piti sopimuksesta oman osansa. Ei kertonut minulle mitään.
Lojaalisuus on myös piirre, joka on kunnioitettavaa.
Silloin, kun se kohdistuu oikein.
Lojaalisuus rikollisia tai rikoksia kohtaan taas rikkoo moraalin ohella lakia ja yleistä järjestystä, joten siinä kohtaa lojaalisuus muuttuu heikkoudeksi.
Heikkoutena pidänkin sitä, että tarpeilla ja vieteillä pystytään ohjailemaan jopa moraalia.
Olen nähnyt tuon toimintamallin toteuttavan päämääränsä niin usein elämäni aikana, että ajattelen sen olevan mahdoton yhtälö.
Sanonta sanoo, että kaikella on hintansa tai kaikki on ostettavissa, pätee tuohon toimintamalliin.
Silloin ihminen ei arvosta mitään. Arvon kaikelle määrittää siitä saatava hyöty.
Heikkoutta testasi myös varaisäni vaatimus seurustelukumppanilleni.
Täytyy sanoa, että pelkästään tieto siitä, ettei hän taistellut minun tai meidän vuoksemme riitti kertomaan minulle kaiken tarvittavan hänen tunteistaan minua kohtaan.
Kunnioituksen puutos toista kohtaan on minun kirjoissani pahin synti.
Kuinka heikkoutta voisi kunnioittaa?
Eli varaisäni teki minulle suuremman palveluksen, kuin ehkä ymmärsikään.💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti