Oih. Allergiset oireet pysyvät kuosissa lääkkeillä. Se on hyvä. Paranemista odotellessa.
Eilen iski massiivinen kipukohtaus. Olisihan tuo nyt pitänyt osata jo arvata. Liikaa jännitystä ja pelkoa.
Kaatoi sängynpohjalle kyllä kokonaan.
Kehoni on kyllä siinä suhteessa niin ihana, että nämä tulevat peräjälkeen. Ei yhtäaikaa. Siitä olen kiitollinen.
Olen etsinyt asuntoa ja pohtinut oikeaa ratkaisua tilanteeseen, joka takkuaa yritinpä mitä vaihtoehtoa hyvänsä.
Kun ei nukuttanut pyörin netissä etsimässä asuntoa.
No niin. Tuosta lauseesta päästään itse ongelmaan.
Etsin asuntoa, kun oikeasti kaipaan kotiin.
En ole koskaan osannut määrittää missä koti on.
Ja tunnen olevani tuuliajolla sen vuoksi.
Olen hurmaantunut, ellen jopa täysin rakastunut, erääseen paikkakuntaan.
En TIETÄÄKSENI ole siellä koskaan vieraillut, saati asunut.
Tosin, se nyt ei vielä mitään tarkoita. Toisin kävi Etelä-Savon suhteenkin, vaikka en mielestäni tästä mitään tiennytkään.
Olen kahlannut aika suuren osan Suomen kuntia läpi. Pohtinut niiden eri puolia. Tuntuisiko kodilta?
Tämän löysin ihan vahingossa. Se on täydellinen. Ensisilmäys jo osoitti sen, että tuonne minä menen asumaan vaikka mikä olisi. Siellä on koti. Sinne voi kasvattaa juuret.
Osaan kuvitella itseni sinne elämään. Nimenomaan elämään elämääni.
En sieltäkään ole löytänyt mieleistä asuntoa.
Mikä h🤬lvetti siinä on, että jokaikisessä kämpässä täytyy olla jonkinmoinen tulisija?
Olen aivan vakuuttunut, että niillä täytyy olla salaliitto minua vastaan. Allergista ihmistä. Ihan selvästi. Äläkä naura! Tämä on vakava asia.
Kunnes jokin aika sitten löysin erään mummonmökin. Ihailin sitä kovin jo silloin. Mahdottomuus kaikin tavoin, joten sivuutin sen.
Eilen törmäsin siihen uudestaan.
Luin ilmoituksen ja katsoin kuvat tarkkaan. Useita kertoja.
Edelleen mahdottomuus, jo sijaintinsa puolesta, vaikka se vetääkin minua puoleensa juuri sijaintinsa vuoksi.
Lisäksi tontille pitäisi rakennuttaa uusi talo.
Ympäröivä maisema vaan on kaikkea sitä, mitä miellän minun kodikseni.
Tontille johtaa koivukuja.
En tiedä, muistan tuon olleen asia aina, kun olen elämässäni kotia ja kodin merkitystä pohtinut.
Siellä se oli, upean peltomaiseman halkaisijana. Ympärillä useita hehtaareja omaa metsää.
Kuulin korvissani riparilta erään laulun..
"Mökin paikan mä mettään raivaan,
Alle kaartuvan korkean taivaan.
Viereen veen, joka venhettä kantaa.."
No, vettä siinä ei ollut lähimainkaan. Joten täysin täydellinen se ei siis ollut.
Koti, missä sinä oleilet?
Miksi minä en löydä sinne?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti