Luetun ymmärtäminen tuntuu olevan haasteellista ihan kautta linjan.
Välillä itsellenikin.
Muistan lukiossa, kun äidinkielessä sain aina kirjoitettavista aineista kymppejä. Kerran aine palautui takaisin vitosen arvosanalla.
Ällistykselleni ei ollut rajoja, sillä perustelu oli, että olin kirjoittanut vaaditun aiheen vierestä.
En sanonut opettajalle mitään, koska en uskaltanut silloin.
Ope kuitenkin huomasi epäröintini ja tuli kysymään pettyneenä minuun, miksi olin kiitettävien arvosanojen oppilaana kirjoittanut sellaista roskaa?
Vastasin: Ei se ole roskaa, kirjoitin niin kuin tehtävänanto oli.
Ope: Ahaa.. Ok.. Kerropas miten ymmärsit tämän tehtävänannon.
Minä selitin. Opettaja meni aivan vaikeaksi ja lehahti kasvoiltaan tulipunaiseksi, ja sanoi minun olevan oikeassa. Tehtävän voi ymmärtää myös niin kuin olin selittänyt.
Samassa hän nappasi ainepaperini ja sanoi lukevansa sen uudestaan esille tuomastani näkökulmasta.
Aineesta tuli lopulta kymppi.
En siis ollut päättänyt vetää läskiksi koko touhua, kuten ope oli tekemisistäni päätellyt. Hänellekään ei juolahtanut mieleen, että voisin ymmärtää asian toisin, kuin hän oli tarkoittanut.
Onneksi hän alkoi epäröidä. Kiitettävien arvosanojen oppilas, joka ei kuitenkaan käyttäytynyt niin, että olisi halunnut huonon arvosanan. Hän tunsi minut pitkältä ajalta, joten jokin hälytyskello soi, ettei kaikki ollut kohdallaan.
Niinpä hän päätti kysyä. Hänen ei olisi ollut pakko toimia niin kuin toimi. Hän olisi voinut jättää minulle ensimmäisen arvosanan voimaan.
Häntä kiinnosti selitys, koska aine ja käytös olivat ristiriidassa keskenään.
Kyse oli lauseessa kahdesta sanasta, jotka voitiin ymmärtää useammalla tavalla. Minä otin ne kirjaimellisesti. Hän oli tarkoittanut ne enemmän abstraktiksi tulkinnaksi.
Jokaisella sanalla on merkitystä.
Miksi me tulkitsemme asioita aivan kuten haluamme?
Asiakas oli ostanut palveluntarjoalta tuotteita. Hän oli pitänyt toisen ja lopettanut toisen palvelun. Asiasta oli ilmoitettu sähköpostilla.
Palveluntarjoaja oli lopettanut asiakkaalta molemmat sopimukset.
Tämä on jo räikeää huolimattomuutta.
Siinä tulee vahinkoa, joka on rahan lisäksi mitattavissa suoraan asiakastyytyväisyydessä. Sekä asiakasuskollisuudessa. Sekä suoraan rahallisena vahinkona asiakkaalle.
Ei mitään pahoitteluja.
Se on aina paha rasti. Pahoittelu ei maksa sanojalle mitään, se ei vaadi mitään, mutta se voi pelastaa maineen.
Olen huomannut usean ihmisen lukevan tekstiä ikään kuin joka toisen sanan taktiikalla.
Ensimmäisistä lauseista muodostuu mielikuva tekstin sisällöstä, joka ei enää muutu, vaikka tekstin loppuosa kertoisi mitä tahansa muuta kuin odotettua lopputulosta.
Tulkinnoillehan kukaan kirjoittaja ei mahda mitään.
Jos teksti ei kelpaa sanojensa vuoksi sanoman tuottajaksi, vaan siitä tehdään tulkintoja riippuen aina henkilöstä ja hänen tunnemaailmastaan, sille ei kukaan mahda mitään.
Sen vuoksi tekstin tulkinnoille täytyy olla perusteet.
Raamattu on tästä paras esimerkki. Jokainen löytää sieltä sopivan kohdan, jolla voi ajaa omaa hyötyään tai näkökulmaansa.
Tilastot ovat toinen. Niitäkin voi lukea niin monella tavalla.
Kriittinen tarkastelu oman lukemisen ymmärtämisessä on a ja o. Voi se olla ö:kin.
Tärkeintä on tiedostaa, reagoitko tunteella siihen mitä luet.
Tunne ei koskaan tule välttämättä juuri siitä kirjoituksesta. Niistä sanoista tai lauseista.
Tunne tulee sinusta, kun teksti triggeröi johonkin kipupisteeseesi.
Toinen on oletus. Oletat jostain syystä asian olevan toisin, kuin teksti kertoo. Tai sinulla on valmis ajatus tekstin kirjoittajasta.
Oletko varma, että tuo ajatus on omasi?
Tuon aineeni takaisin saadessani minä en ollenkaan kyseenalaistanut sitä, ettenkö olisi voinut tehdä virhettä.
Vaikka olin pettynyt numeroon, niin uskoin sen olevan oikein, koska luotin niin täysin siihen ettei auktoriteetti tee virheitä. Ei käynyt edes pienessä mielessä kyseenalaistaa sitä.
Sanoilla ja niiden painotuksilla on eroa. Myös asialla, josta puhutaan.
Oletko huomioinut itsessäsi näitä merkkejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti