torstai 9. joulukuuta 2021

Pakko?







Mahdollisuus pakkorokotuksiin on ollut tänään opiskelussani.


Nyt huomio. Postaus EI ole kannanotto rokotuksiin itsessään. Jokainen tekee sen valinnan ihan itse. Niin kuin jokaisen muunkin rokotuksen kohdalla.


Minä otan kantaa jokaisen kehon koskemattomuuteen ja oikeuteen pitää siitä kiinni.



Ajatus siitä, että ihmiseen pakolla piikitetään tai laitetaan ainetta, jota hän ei halua, on aivan käsittämätön ja järjen vastainen.


Kukaan ei voi taata sitä, miten sama aine juuri sinun tai minun kehossani käyttäytyy. Ei kukaan voi sellaisia takeita antaa. Kenelläkään ei ole valtaa tai tietotaitoa sellaiseen. 



Varsinkin kun nyt on kyseessä rokotus, josta huolimatta voi tartuttaa muita. Se suojaa vain henkilöä itseään MAHDOLLISESTI vakavammalta tautimuodolta.


Se ei siis ole täysin läpinäkyvästi tai perusteellisesti perusteltu. Eikä 100% rokotekattavuus poista rajoitustoimia kokonaan kuitenkaan. 



Huomioni herätti ihmisten huoli siitä, että he eivät voi tai uskalla pitää omia puoliaan, koska yhteiskunnassa vallitsee vain yksi kanta.



Hyvänen aika!

Milloin on tultu tähän, ettei ihminen uskalla puolustaa itseään tai omaa näkemystään? 

Siis uskalla? 


Ilmeisesti juuri nyt.



Kun tämän vuoksi pohditaan jopa itsemurhaa, ollaan hyvin vaarallisella tiellä. 



Minä olen tahtomattani saanut lapsena joko piikkinä tai muutoin nukutusainetta ja/tai muuta rauhoitetta. 

Tämä siis rikollisten toimien vuoksi. 


Olin tietämättäni tullut allergiseksi näille aineille. 


On suoranainen ihme, etten koskaan ollut joutunut nukutusta vaativaan operaatioon. Olisin kuollut. 

Vaikka syy olisikin selvinnyt allergiaksi, tuskin ketään olisi kiinnostanut se, miksi ja mistä olen sen saanut. 



Toisen kerran sain väkivalloin piikin terveydenhuollossa, jos muistatte ne 10 ihmistä, jotka pitivät 6v lasta kiinni. 

Jotain outoa ainetta, josta kukaan ei vastuutaan ole kantanut. 


Minä en tiedä mitä se oli. En voi myöskään tietää mistä se on vastuussa kehossani tapahtuneista asiosta ja muutoksista. 

Sitä ei tiedä kukaan muukaan, eikä tule koskaan tietämäänkään. 


Kukaan ei tutki, kukaan ei kerro tai tunnusta. 


Jos minä sen vaikutuksiin joskus kuolen, ketään ei valitettavasti kiinnosta.


Ainoa olen minä, jota asia kiinnostaa. Minun kehoni on PAKOTETTUNA ottanut nämä aineet vastaan. 


Minä, minun kehoni ja minun elinpäiväni OVAT AINOAT, jotka kantavat vastuun sekä seuraukset tästä kaikesta. 



Tällä ajatuksella, että jonkun on pakko kuolla, jotta muut säästyvät ja saavat elää "normaalisti" EI voi nyt tässä yhteydessä perustella pakkoa kajota ihmiseen. Kajota toisen fyysiseen koskemattomuuteen. 



Rokotukset sinänsä ovat hieno asia ja keksintö. Niillä on ihmiskunta pelastunut monelta taudilta. 


Vapaaehtoisena asiana kannatettava. 


Jokainen itse päättää oman riskinsä. 



En ota kantaa terveydenhuollon kantokykyyn, jolla asiaa perustellaan. Se ei ole ihan niin läpinäkyvä, kuin media antaa nyt ymmärtää. 


Hyvä kysymys on sekin, 

monen muun ohella, 

miksi näiden kohta 2 vuoden aikana ei ole lisärahoitusta sekä resursseja järjestetty tehohoitoon, joka on joka viikko kaatumassa ainakin median mukaan?



Jokainen meistä, joka pakottaa toisen tekemään jotain, joka koskee itsemääräämisoikeuttamme sekä koskemattomuuttamme, 

joutuu myös elämään sen asian tai niiden seurausten kanssa. 


Myös ne terveydenhuollossa työskentelevät, jotka toimivat näin, koska heidän on pakko niin tehdä. 




Olen saanut myös sen kuvan median perusteella, että sitten kun sairastutaan vingutaan terveydenhoitoa ja muut joutuvat heidän puolestaan vastuun kantamaan. 


Yllättävän moni oli kuitenkin tutkimukseni mukaan sitä mieltä, että he eivät odota ketään pelastamaan itseään.  


Ymmärrän tämän. 




Itse en ole seurannut niin tarkkaan tätä pandemiaa viime aikoina, koska luotettavan ja pelkästään faktoja käsittelevän tiedon löytäminen on haasteellista. 


Niinpä minullakin oli klikkiotsikoiden johdosta mielikuva siitä, kuinka koko Suomi on sairastanut tai kuollut tähän tautiin. 

Kunnes tänään selvisi, että noin 3% suomalaisista on tähän mennessä sairastanut. 

Se tarkoittaa sitä, että noin 97% suomalaisista ei ole. 



Tämä on varmasti suurelta osin niin rajoitusten kuin rokotustenkin ansiota. Myös kasvomaskien, käsien pesun sekä käsidesin ansiota. 


Myös ihmisten vastuullisuuden. Ihmisten sopeutumisen ansiota. Ihmisten kuuliaisuuden ansiota. 



Tilanne elää ja voi muuttua äkistikin. Se on kuitenkin tulevaisuutta, jota kukaan meistä, ei se parhainkaan, ei rokotettu, ei rokottamaton, ei mies eikä nainen, ei muunsukupuolinen eikä kukaan meistä voi ennustaa. Ei kukaan. 


Meistä jokainen kohtaa tässä kohti sen asian täysin tasavertaisina. Kukaan meistä ei tiedä. 




Niiden joukossa, jotka eivät rokotteita ota, on myös paljon oikeasti asioita tiedostavia henkilöitä. 


Ihmisiä, jotka etsivät tietoa. Ihmisiä, jotka kyseenalaistavat. Ihmisiä, joilla on huoli omasta terveydestään rokotuksen myötä. 


Eikö tällainen käyttäytyminen ole koulutuksen tuomaa, sivistysvaltion merkki? 


Suomi on ylpeä koulujärjestelmästään. 



Jos se tuottaa ihmisiä, jotka osaavat etsiä tietoa ja soveltaa sitä käytäntöön, silloinhan ollaan oikealla tiellä. 


Ihmiset tietävät oikeutensa ja uskaltavat pitää niistä tiedon valossa kiinni. 

Näin pitääkin tapahtua. 



Ei kukaan saa pelätä ilmaista itseään ja huolta omasta kehostaan. Jokaisella tulee olla päätösvalta oman kehonsa suhteen. 



Asioista pitää keskustella. Kiihkottomasti. Silloin se hälventää pelkoja. Antaa tilaa ajatella. Käyttää aivokapasiteettiaan. 



Kummallakin osapuolella on omat kokemuksensa. Niihin liittyy tunteita. Ne luovat arvoja. 


Kummallakin osapuolella on asia, jota puolustetaan henkeen ja vereen saakka noin kärjistetysti. 


Kummallakin osapuolella on perustelut. 


On kuitenkin syytä muistaa, että pelkkä oma näkemys on harvoin kaikkien kohdalla, siis ihan jokaisen kohdalla, toteutuva absoluuttinen totuus. 



Toisen pakottamisella omalle kannalle aiheutetaan vastustusreaktio. 


Kyllä. Aina joku kärsii. Aina myös joku kärsii enemmän, kuin joku toinen. 


Yhteisen asiasta kaikille tekee se, että olemme kaikki vastuussa omalta osaltamme omasta käytöksestämme. 



Meitä jokaista pelottaa. Toisia enemmän toisia vähemmän. Toista toinen ja kolmatta joku muu asia. 


Emme pelkää samoja asioita, joten miten koskaan saamme kokonaisuudesta selvää, jos pelkkä oman asian kovimpaan huutaminen ja toisen syyttely on vastaus?



Epäilemättä meillä on käsissämme aikapommi, joka on tuonut ja tuo mukanaan monia ongelmia. 


Ei ole oikein lisätä sinne pakkoa, jossa fyysinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus katoaa. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti