Häpeänkö?

Eräs rikoksen tekijä oli kysynyt uhriltaan rikoksen jälkeen kysymyksen. Hävettääkö?

Minä voin vastata hänelle.

K-Y-L-L-Ä-!

Ei koskaan uhrin puolesta. Ei uhrin asemassa. Ei ikinä. Ei koskaan. Ei milloinkaan.

Minua hävettää tekijän puolesta!

Täydessä ymmärryksessä tehty asia, joka on täysin valinnainen. Sen voi jättää tekemättä. Sen voi valita.

Hävettää se, että tämä tekijä ei pystynyt parempaan. Hän meni siitä, mistä aita on matalin. Valitsi helpoimman tien.

Kyllä ihmisen pitää pystyä vaatimaan itseltään enemmän!

Kaikkien ihmisten pitää pystyä vaatimaan niin itseltään kuin toisilta enemmän.

Hävettää se, että tällainen tekijä EI NÄE VAIVAA pohtia asioitaan niin, ettei ketään toista tarvitse satuttaa tai lakeja rikkoa.

On olemassa tietty paradoksi. Uhri ei saa satuttaa tekijää.

Jos näin tapahtuu, tekijästä tulee uhri ja ensimmäiseltä rikokselta lähtee uskottavuus.

Kuitenkin uhri tuntee mitä voimakkaimpia tunteita. Häntä kohtaan on tehty väärin. Hänet on murrettu. 

Helpoin tie olisi satuttaa toista yhtä pahasti, kuin itselle on tehty. Tai vaikka tappaa tekijä, ettei satuta enää ketään toista.

Se olisi se matalin aita. Tunteet, jotka jokainen uhri jossain vaiheessa kokee. Tai uhrin omainen.

Silti, näin tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Vaatii pyhimyksen luonteenlujuutta olla toimimatta primitiivisten viettien mukaan.

Pyhimyksen!

Se on vaikea tie. Itseasiassa se on VAIKEIN tie.

Silti valtaosa sen valitsee.

Kaikissa ammateissa toimivat ihmiset ovat - yllätys sinänsä- ihmisiä.

On kuitenkin olemassa tietty jako sille, missä ammateissa rikoksen tekijää on vaikeampi ymmärtää.

Jos poliisi tekee rikoksen,

palopelastaja on pyromaani,

lääkäri tappaa ihmisiä tai hoitaja leikkii kuolemanenkeliä,

lastensuojelussa tehdään seksuaalirikoksia,

meripelastaja hukuttaa ihmisiä, 

tai pappi tekee rikoksen. Noin esimerkkeinä. 

Nämä ovat kaikki ammatteja, joissa on tieto siitä, että täytyy toimia suojelutehtävissä. Heillä on myös taito siihen. Heiltä odotetaan tietynlaista luonteenlujuutta.

He kohtaavat ihmisiä, jotka ovat avuttomassa tai alisteisessa asemassa heidän ammattiinsa nähden. Lisäksi jokainen ammatti pitää sisällään elämän kunnioittamisen ja sen suojelemisen.

Siksi on raaempaa tai jopa tuomittavampaa, jos näistä joku tekee rikoksen.

Silloin kajotaan instituutionalisiin perusarvoihin.

Tämä toimii myös toisinpäin.

Jos pappi on joutunut omassa parisuhteessaan aviorikoksen kohteeksi, pettäjä on mitä julmin pahis.

Sillä ei ole mitään tekemistä sen suhteen, millainen ihminen tämä petetty pappi on tai miten hän on pettävää puolisoaan kohdellut.

Hän edustaa ammattinsa puolesta instituutionaalisia arvoja.

Hänen työnsä on kohdella ihmisiä kunnioittaen.

Siksi on aivan mahdotonta ajatella, että ammattiminä ja työminä olisivat niin erilaiset.

Lisäksi teko on mitä julmin hyökkäys työssä tarvittavaa ja ohjaavaa voimaa vastaan. Uskoa.

Minua hävettää se, että tekijä(t) olettavat pystyvänsä selviämään kunnialla kajottuaan näihin arvoihin. 

He harvoin katuvat. He harvoin ymmärtävät, miksi on väärin haluta toimia vain oman tahdon ohjaamana. 

He myös luottavat, että aina joku uskoo heidän ansaitsevan tuhon jälkeisen elämän sekä puolustavan heitä ja heidän tekojaan. 

Silloin, kun minkäänlainen katumus ja sovitus ei ole mahdollista, on yksi asia, jonka nämäkin ymmärtävät. 

Häpeäpaalu. 

Mikään ei ole pyhää. Kaikki on hajotettavissa ja tuhottavissa. 

Silti täydessä ymmärryksessä teot ovat AINA valittavissa.