sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Pahassa pulassa






Voi hyvänen aika. Minä olen pahemmassa kuin pulassa, enkä tiedä yhtään mitä tehdä.


Allergisesta reaktiosta on tasan viikko.


Vieläkin on oireita. Vaikea hengittää välillä. Nenä alkoi vuotaa verta ja oksettaa kovin.


Voivat merkitä myrkytysoireita. Voivat toki olla muutakin. 



Tänään olen saanut tuntikaupalla taas näitä höyryjä hengitellä lisää.


Ikkunat ovat apposen auki ja pakkasta on rapsakat 18 astetta.


Jos ei huoli terveydestä ja hengissä säilymisestä riitä, asumismukavuus kyllä kärsii.



Olen ilmoittanut asiasta jo eteenpäin taloyhtiössä viikko sitten. 


Kuitenkin asiaan puuttuminen kuuluu olevan hankalaa. 



Pohdin tuossa tänään kovin minne soitella.. En keksinyt yhtään tahoa, joka voisi auttaa. 



Niinpä kirjoitin heippa-lapun hissiin. Tai oikeastaan se on moikka-lappu, koska alkaa sillä sanalla.


Pyysin ihmisten apua. Asiasta jotain tietävää toivotaan ottamaan yhteyttä. Odessa pulassa.



Hississä haisi tämä haju niin voimakkasti, että oksennus oli lentää ja taju lähteä. Seinästä tukea pidellen sain lapun paikoilleen. 



Tulin ajatelleeksi, että tukehtuvathan ne ihmiset siinä kämpässä, jossa poltetaan. Hyvänen aika sentään. 


Ja entäs muut. Ne hiljaiset, jotka voivat kärsiä, mutta eivät uskalla toimia tai sanoa mitään. 



Kyllä se nyt riesan lykkäsi. 


Jos on ideoita, niitä otetaan vastaan. Kiitos! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti