Rajoja

Voi hyvänen aika, miten nuo muistikuvat voivat aktivoitua mitä ihmeellisimmistä asioista.

Tapasin ukona erään jo 90- vuotta ylittäneen rouvan, joka on oikea taistelujen kuningatar.

Samassa mieleeni tuli kuva tai ennemmin kohtaus isoäidistä.

Katson tilannetta henkilöitä ylempänä ikkunasta. Talo on todennäköisesti jugend-talo, sillä ikkuna on upean leveän ikkunalaudan luona. 

Nainen, tämä isoäiti, on pieni hento hoikka nainen. Varressa ei ole mittaa, kuin ehkä 160 cm tai alle, huokuu hänestä valtava voima. Kuitenkin hyvin huoliteltu.

Hänellä on hienot tai ehkä oikeammin kalliit vaatteet. Jopa korkokengät jalassa. 

Hiukset on taiteiltu upeaksi kuohkeaksi punertavaksi pehkoksi. Hän on sanalla sanoen tyylikuningatar.

Oviaukossa seisoo mies ja kaksi isompaa lasta.

Tämä tyylikuningatar hyvästelee heidät ja nousee taksin takapenkille.

Ennen oven sulkeutumista hän huikkaa vielä surulliselle kolmikolle.. - Tavataan toisella puolella.

Ensin ajattelin hänellä olevan hieno suhtautuminen kuolemaan. En tiedä, mistä moinen ajatus? 

Olen itse jotain viiden ikäinen, ehkä, tässä muistossa.

Pohdin tuossa juuri, että kummallinen ajatus yhdistettynä elämän ja kuoleman rajaan.

Eihän sen ylittämiseen välttämättä taksia tarvita.

Lisäksi kohtaus antaa sen kuvan, että kohtaaminen rajan takana on varma.

Niin. Onhan niitä muitakin rajoja. Sellaisia, joissa henki säilyy. Ja voi varmuudella omat ihmisensä tavata. 

On maiden rajat. On kuntien rajat. On rikollisuuden ja rehellisyyden raja. Jne. 

Jotenkin hetken lopullisuus sai minut ajattelemaan ensin kuolemaa.

Kaikkea sitä pitää aivoista putkahtaa ulos. 🤷‍♀️