Maaginen kehitys

Ai, miten onnellinen sitä voi olla toisen henkilön puolesta.

Ihmisen kehitys, josta teot ovat todisteena, on aina yhtä maagista seurattavaa.

17-vuotiaana tapasin itseäni vanhemman naisihmisen, ja meistä tuli ystäviä.

Vuodet ovat olleet meille myrskyisiä. Kuitenkin yhteistä taivallusta on takana jo 22 vuotta.

Olemme hyvin erilaisia. Voisi sanoa joissain asioissa täysin toistemme vastakohtia.

Meitä on kuitenkin aina yhdistänyt yksi asia.

Olemme molemmat lukeutuneet kovan onnen lapsiin.

Ystäväni menetti lapsuudessa avioeron myötä ensin isänsä. Vähän myöhemmin kuoli äiti.

Hänen isänsä ei pystynyt tai osannut olla lapsensa elämässä mukana noina vaikeina vuosina.

Niinpä eroavaisuuksistamme huolimatta olemme tässä kohtaa ymmärtäneet toisiamme ja olemme ymmärtäneet perheen merkityksen.

Vahvistaaksemme tuota merkitystä meillä on ollut yhteinen liima jo 17 vuoden ajan. Kummipoikani. 

Vaikeinakin vuosina, jolloin tekemiset ja ajatukset eivät ole käyneet yksiin, tai emme ole liiemmin edes pitäneet toisistamme, tuo liima on pitänyt. 

Lapsella voi olla ihmeellinen merkitys kahden aikuisen välisessä suhteessa.

Meillä se merkitys on siinä, että kummipoikani oli hoivissani melkein 4 vuotiaaksi saakka, koska ystäväni ja hänen miehensä tarvitsivat aikaa kasvuun, jotta he voisivat elää perheenä. 

Emme halunneet kumpikaan lapsen päätyvän järjestelmään, joten teimme pehmeämmän ratkaisun. Luonnollisesti minun ja kummipojan välille muodostui luja kiintymyssuhde. 

Minä koin oikeaksi sen, että lapsi saa pitää perheensä, siksi suostuin tähän ratkaisuun. 

Olemme siis tehneet omiin historioihimme verraten vaikean ratkaisun, jonka omilla tahoillamne katsoimme olevan sekä välttämätöntä että oikein. Minä ja ystäväni teimme molemmat ratkaisun, joka suojeli elämää. Ja mahdollisti kummipoikani hengen säilymisen. 

Katson ratkaisun olleen kevyempi vaihtoehto lopulliselle menettämiselle, sekä mahdollistaneen lapselle suhteet vanhempiinsa. 

Sitä, oliko ratkaisu oikea, tai mitä hedelmää tuo kantaa, emme vielä tiedä. Poika on kohta aikuinen, joten se asia selvinnee meille ennen pitkää. 

Pidimme ratkaisua oikeana varsinkin, kun me olemme jakaneet yhdessä sen ettei meillä ole ollut lapsuudenkotia, eikä huolehtivia vanhempia tai muita aikuisia. 

Kuitenkaan emme voi tietää vaikutuksia juuri tähän yksilöön, sillä hän ei jaa sitä arvomaailmaa, jonka pohjilta me aikoinaan toimimme. Hän ei sitä voi ymmärtää, koska juuri hänen kokemuksensa on erilainen. 

Rakkautta lapsi on saanut. Se ei vain valitettavasti riitä mihinkään. Opit ja toimintamallit ovat olleet ristiriitaiset kahden eri tahon vuoksi. 

Siksi emme voi tietää, mitä tulevaisuus pojan kohdalla eteen tuo. Ja kuinka hän päättää meihin ihmisinä suhtautua. 

Teiniys on saanut ottamaan etäisyyttä minuun, jonka hän on halutessaan saanut. Pitää kuitenkin päivittäin itselleen sopivalla tavalla yhteyttä minuun. 

Hänen täytyy itse pohtia millaisen arvon hän meille kasvattajina antaa ja toimia itselleen oikealla tavalla meidän suhteemme. 

Ymmärrän tuon kipuilun oman historiani vuoksi erittäin hyvin. 

Ystäväni ei ole ollut isänsä kanssa juurikaan tekemisissä yli kolmeen vuosikymmeneen. 

Hän kuitenkin sairastui vakavasti, josta selviytyi. Paraneminen on tapahtunut. 

Noiden sairastamisjuttujen vuoksi ystäväni oli reissussa, jossa hän tapasi vuosien jälkeen taas isänsä. 

Isällä oli yllätys tyttärelleen. Hän pyysi tätä auttamaan asunnon etsinnässä, sillä on muuttamassa tyttären paikkakunnalle asumaan. 

Haluaa olla lähempänä lastaan ja lastenlastaan. 

Minulla on tuplasti syytä iloon, kun ystäväni saa isänsä lähelle, samalla kummipoikani pääsee tutustumaan isoisäänsä ja viettämään laatuaikaa hänen kanssaan.

Tässä se tekojen merkitys näkyy. 

Vaikka on tehnyt virheitä, kukapa meistä ei olisi, 

Niin silti ihmisessä on halu tehdä se seuraava asia, joka on oikein.💖

Suomalainen mies, joka ei juuri puhele, ei voisi sanoa mitään, joka tämän teon merkityksen ylittäisi. 

Tämä teko merkitsee äärimmäistä kykyä välittää jälkikasvustaan. 

Olen ehkä maailmassa ainoa ihminen, joka ymmärtää miten tärkeä ele tämä on. Mitä se merkitsee ihmiselle, joka on kerran kaiken menettänyt. 

Sitä voisi verrata ihmeeseen, vaikka pysyttelenkin mieluummin maallisemmissa visioissa. 

Monelle perheen merkitys on hyvin arkipäiväinen ja itsestäänselvä. He ovat hyvin onnekkaita ihmisiä silloin, kun eivät tiedä, mitä on rakentaa omaa elämäänsä ilman näitä siteitä. 

He saavat nyt mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja viettää aikaa yhdessä. Jospa menneisyyden haavat saavat nyt tilaisuuden arpeutua. 

Lisäksi kummipojalleni on äärimmäisen arvokasta tämä aika, että hän saa uuden isovanhemman. Hän ei osaa arvostaa asiaa nyt teini-ikäisenä, mutta iän karttuessa merkitys korostuu. 

Koen itsekin, että asiat ovat nyt niin kuin niiden kuuluukin olla. 

Saan itsekin jonkinmoisen vapauden. 

En kadu mitään. Pidän poikaa lapsenani, vaikka ympäröivä maailma koko ajan muistuttaa, ettei hän ole minun lapseni. 

Kiintymyssuhteen voi saada muutoinkin, kuin biologisessa suhteessa. 

Olen saanut kokea lapsen kasvua ja olla siihen vaikuttamassa, vaikka en ole äiti. Minulla on ollut velvollisuudet, mutta ei oikeuksia. Eikä titteliä. 

Kuitenkin lapsen parasta ajattelin silloin, sitä teen myös nyt. 

Nyt on aika jollekin uudelle ja jo olemassaolleen eheytymiselle. 

Minun ja pojan yhteinen aika ja kokemukset ovat ja pysyvät. Hän tietää olevansa merkityksellinen minulle. 

Emme siis kukaan menetä mitään. Päinvastoin saamme kaikki nyt lisää.