Voi näitä väärinymmärrys kukkasia..
Sain tässä päivänä muutamana puhelun eräältä miespuoliselta henkilöltä. Minun puoleltani olemme hyvän päivän tuttuja, ehkä jopa kavereita. En ole koskaan ollut muuta mieltä.
En ole kuullut hänestä herran vuosiin, mutta kun elämä potki päähän, muistuin minä näköjään mieleen.
Häneltä ei saa kysyä mitä kuuluu, vaikka hän soittaisi minulle. Se on kuulemma liian henkilökohtaista.
Ok.
Kun juttua ei alkanut irrota, kysäisin.. - Kuinkas se elämä kohtelee?
Hän alkoi avautua asioistaan.
No, hänen pitäisi TIETÄÄ kokemuksesta, että minä EN KOSKAAN ota kantaa puolesta tai vastaan parisuhdeasioissa.
Niissä on aina VÄHINTÄÄN kaksi eri näkökantaa.
En myöskään koskaan lähde toisen puolesta haukkumaan tai arvostelemaan tätä toista osapuolta.
Nyt tätä selvästi minulta odotettiin. 🤦♀️
Sen sijaan kyselin mitä oli tapahtunut ja miksi. Oliko vielä mahdollisuuutta selvitellä asioita.
Mitään ei ollut kuulemma tehtävissä, ja hän oli selviytynyt usean kuukauden lamaannuksestaan.
Sanoin tähän näin.. - Hei, todella upeaa ja mahtavaa kuulla, että selviytymisVAISTOSI alkoi toimia. 👍
Hän vastasi tähän sättimällä MINUN ulkonäköäni.
Siis MITEN tuon muka voi käsittää muuksi, kuin mitä se neutraaliuudessaan on? 😮
Näköjään hyvin.
Siihen on vain yksi selitys.
Kyse on siitä, että tämä henkilö ajattelee KAIKKI asiat omasta tunnemaailmastaan käsin.
Hän tulkitsi tämän jokaisessa ihmisessä olevan perusvaiston olevan hänessä jokin herännyt supervoima,
Jota minä nyt muka kehuin.
Hän siis tulkitsi niin, että minä yritän kehumalla iskeä häntä.
Voi hyvä ihme sentään! 🤪
Ulkonäköäni haukkumalla hän iski OMASTA MIELESTÄÄN minulle heikkoon kohtaan, koska hänelle ITSELLEEN minun ulkomuotoni on ollut ongelma aina.
Minun kanssani ei saa riitaa aikaiseksi tästä asiasta.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Oli se mikä hyvänsä.
Minä puolestani arvotan ihmisen käytöstavat tällaisten juttujen perusteella.
Mielestäni VAIN täysi juntti arvostelee naisten ulkonäköä.
Ja vielä kroonisesti sairaan ulkonäköä.
Miehillä on tälläinen kummallinen järjestelmä, jolla naisten ulkonäön perusteella arvotetaan naisen arvo.
Se on minun mielessäni käytöstapojen alhaisimmalla asteikolla. Tekisi aina silloin mieleni kysyä.. - Mitäpä äitisi sanoisi arveluistasi? Tai kenties tyttäresi?
En ottautunut asiaan tälläkään kertaa. Kuittasin asian huumorilla.
Tämä on todella falskia. On myös hyvin vaikeaa olla oma itsensä, kun aina tulee henkisesti turpiin.
Olen kiinnostunut ihmisistä. Ihminen on mielestäni hyvin mielenkiintoinen pakkaus. Käytös kertoo ihmisestä niin paljon asioita ja se on minusta äärimmäisen kiehtovaa. Siksi jokainen saa vapaasti olla mitä on. Ei ole tarvetta määrittää toista ihmisenä.
(Käytös on aivan eri asia. Se ei liity ihmisyyteen.)
Olen myös kiinnostunut tarinoista. Jokaisella on tarinoita kerrottavanaan. Se on kuin aarrearkkuun hyppäisi. Ehtymätön. Todella mielenkiintoista.
Ongelma on siinä, että aseksuaalina EN ole seksuaalisessa mielessä kiinnostunut yleensä kenestäkään. Se on sitten rakastumista, jos minun kohdallani joskus sattuisi näin käymään. Vielä ei ole käynyt koskaan.
Ihmiset ja etenkin miehet kuitenkin OLETTAVAT heidän viehätysvoimansa olevan niin järkähtämätön, että tämäkin asia siinä poispyyhkiytyy.
Heidän egonsa ei kestä tulla "hylätyksi" tällä aspektilla.
Siitä syystä sitten tulee pakottamista tai loukkauksia. Jollain tavalla naiselle täytyy kostaa tämä käytös. Ottaa valta haltuun.
Kautta historian on ilmeisesti ollut selvää, ettei ihmistä voi kehua tai ihailla ominaisuuksien, asenteiden, suhtautumistavan, taitojen tai käytöksen takia ILMAN asioiden seksualisointia.
KUN seksuaalinen kiinnostus EI väritä tai vaikuta tulkintoihin ihmisessä,
Näen hyvin paljon sellaista, mitä ihminen ei itsekään tiedä tai tiedosta. Tai kukaan ei ole koskaan kertonut.
Yleensä se koetaan joko mielenkiintoisena tai sitten äärimmäisen pelottavana asiana.
Kyse on kuitenkin vain erilaisista linsseistä, jolla minä katson samaa asiaa, kuin muutkin.
Ja tämä kysyy hyvää itsetuntoa sekä taitoa ottaa asiat asioina ja faktat faktoina.
Jos minun kommenttejani katsoo oman tunnemaailmansa läpi, aivan varmasti voi saada niistä irti juuri tasan sen, mitä oma tunne sillä hetkellä osoittaa.
Todellisuus on kuitenkin se, että jokainen aikuinen ON VASTUUSSA omasta tunnesäätelystään.
Jos jokin asia jäi harmittamaan, aina voi kysyä.. - Hei, mitä tarkoitit tällä..
Minä kyllä selitän. Tai saatan esittää vastakysymyksen.. Öö.. Miten tulkitsit sanomiseni?
Silloin kannattaa selittää.
Minä en ymmärrä vittuilua. Jos minä pyydän selventämään, en silloin TOSIAAN ymmärrä.
En yleensä koskaan tarkoituksella puhu loukkaavasti tai halvenna ketään.
Jos oma tunne kertoo muuta, on enemmän kuin syytä kysyä, mikä oli homman tarkoitus.
Tämä on tärkeää myös silloin, jos kokee minun hyvin vuolaasti kehuvan itseään tai jotain toista.
On syytä tarkistaa, missä muodossa puhun asioista. Toteanko asiat, vai puhunko sanoilla.. Ihailen sinua tässä ja tässä momentissa..
Näillä kahdella lähestymistavalla on AIVAN eri merkitykset.
Kyse on myös vuorovaikutuksesta.
Koskaan EI SAISI OLETTAA toisen olevan samanlainen, kuin itse on.
Todellisuus, neutraalius ja tunteet pitäisi JOKAISEN pystyä erottamaan toisistaan.
Tietenkin, jos maailmakuva lähtee omasta itsestä, niin sillon voi varautua siihen, että ongelmia tulee.
Jokaisella keskustelijalla on kuitenkin oikeus siihen, että asiat käsitellään asioina.
Tunnepurkaukset eivät koskaan kuulu vuorovaikutukseen.
Tunnekeskustelut ovat AINA subjektiivisia. Ne käsitellään aivan eri tavalla ja eri kontekstissa.
Koskaan et voi odottaa asiaan kuulumattoman ihmisen tuntevan samoin kuin sinä. Tällaista käytetään paljon. Haetaan myötätuntoa ja sympatiaa. Joku komppaa sitä, mitä vääryyttä olet kokenut.
Kuitenkin myötätuntoa voi saada OIKEASTI myös asiat toteamalla.
Silloin ne peilataan arvoihin tunteiden sijaan. Se on silloin aidosti oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti