tiistai 3. marraskuuta 2020

Huumorinkukkasia








Tänään ruokakaupassa käydessä kävin hauskan keskustelun kassahenkilön kanssa. 



Kassakone ei meinannut alkaa yhteistyöhön, niin henkilö tokaisi tähän;


"On se niin hyvä, että on tottunut tähän, että epäonnistuu joka asiassa."



Heitin takaisin huumorilla, että onneksi pessimisti ei pety. 


Hän jatkoi tähän: "Niin, voi vain iloisesti yllättyä, jos onnistuminen tuleekin." 💖 





Lisäksi vastaani tuli tälläinen:








Repesin nauruun aivan totaalisesti. 😂




Aloin kuitenkin pohtia tätä asiaa syvemmin. 




On totta, että jos olemme kiinni vain yhdessä tavassa katsoa asioita, olemme silloin hyvin kapeakatseisia. 




Ajatellaan, että pelkkä positiivinen näkemys on hyvästä ja suositeltavaa. 




Vaarana on kuitenkin se, että kielletään kaiken normaalin olemassaolo. Tai vastaavasti ei pystytä kohtaamaan realiteetteja. 





Pessimismi taas voi hyvinkin verottaa niin henkilön itsensä, kuin ympäristön voimavaroja. 




Realismi puolestaan voi näyttäytyä tunteettomuutena tai kylmyytenä asioita kohtaan.




Jos koskaan emme kohtaa vaikeita asioita, emme opi luottamaan omaan selviytymiseen. Lisäksi emme osaa arvoittaa sitä, mikä on tärkeää ja merkityksellistä elämässämme. 






Kaikessa on siis puolensa ja puolensa. Tarvitsemme laajaa panoraamaa, kun käsittelemme arjessamme olevia asioita. 





Olisi suotavaa olla jutun junan kuljettaja, joka näkee, ja ymmärtää näkemänsä. 😉










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti