Unia 💤

Olen nukkunut pitkiä yöunia viime aikoina. 

Luulisi, että on virkeä ja levännyt olo. Kattia kanssa. 😤

Yöt ovat muuttuneet melkoisiksi taistelutantereiksi viime aikoina. Ei näköjään riitä, että valveillaoloajan käyttää aktiiviseen pohtimiseen. Todelliset taistelut tulee käytyä unissaan. Pöh! 

Olen nähnyt aina unia. On kuitenkin jotain, jotka NÄKÖJÄÄN toistuvat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Tässäpä yksi sinnikkäin. 

Olen nähnyt unta veljestä. Vieläpä monikkoveljestä, eli olisi kaksonen, kolmonen, nelonen tms. Eikä minulla minkään tiedon mukaan sellaista ole. 

Muistan, kun aloin nähdä tuota unta ollessani parikymppinen. Kerroin siitä silloiselle Oppiäidilleni (minulla näitä eri äitejä riittää - onneksi 💖), ja hänen ilmeensä oli hyvin epäuskoinen. Hän varovasti muistutti minua, se on vain unta. 🙄

Tottakai se on vain unta. Mikään ei todista toisin. Ihmettelen vain, miksi siinä unessa on hyvin vahva tunnelataus. 

Uni itsessään ei ole kummoinenkaan. Näen tämän "veljeni" seisomassa kauempana, hän katsoo minuun, mutta ei sano mitään. En pääse hänen luokseen, eikä hän kuule minua, vaikka yritän hänelle jutella. Välimatka välillämme pysyy, vaikka yritän mennä lähemmäksi.

Noh.. Kun jokin asia vaivaa, mitä minä teen?.. Tutkimusta tietenkin.

Kun siitä biologisesta alkuperästäni ei ole täyttä varmuutta, olen tutkinut eri mahdollisuuksia.. Luonnollisesti. 🤭

Kun minulle vakuutellaan, että joku asia on aivan mahdoton - minä tuskastun, koska likimain kaikki on mahdollista.

Kun aloin epäillä oman syntymätodistukseni aitoutta, otin selvää miten lapset oikeasti merkitään kansalaisiksi. 

Huomasin järjestelmässä puutteita, jotka mahdollistavat monenlaisen väärinkäytön. Oletusarvo tietenkin on, että kukaan ei näin tee, mutta mahdollisuus vilunkiin on olemassa. 

En pysty kiistattomasti todistamaan, etteikö syntymätodistus olisi minun. Olen keskustellut asiasta perinnöllisyyteen perehtyneen lääkärin kanssa myös. Hän antoi minulle köyttä kääröllä.. Hän tulkitsi asioita, jotka puhuisivat väärennöksen puolesta, mutta ne ovat vain epäilyjä. Poliisisarjoissa puhuttaisiin aihetodisteista. 

Kun totuutta ei ole vapaaehtoisesti saatavilla, on KIISTATON todistaminen ihan helkkarin vaikeaa. Pätee moneen eri asiaan.

Tutkimusta tehdessäni törmäsin myös 1960-luvulla Amerikassa tehtyyn, aika julmaan, kaksostutkimukseen, jossa kaksoset annettiin adoptioon ja heidät erotettiin toisistaan kenellekään mitään kertomatta. Raaka ihmiskoe, jonka tuloksia ei koskaan edes julkaistu. 

Luin näiden monikkolasten kertomuksia siitä, miten he ihan järjestelmällisesti olivat tunteneet sen, että jokin osa elämästä oli kadoksissa. Osalle erossaolon taakka oli niin raskas, että he olivat riistäneet henkensä. 

Onhan näitä tarinoita ilman ihmiskokeitakin. Kaikenlaisia kohtaloita on. 

Kaikista pahinta on, että luulin tämän unieni veljen tulleen minua vastaan ihan oikesti, ja olin hereillä. Aika oli ennen koronaa, kun ihmiset eivät olleet niin pelottavia, kun nykyään korona-aikana. 

Törmäsin hyvin samannäköiseen ihmiseen kaupan kassalla. Hän palveli asiakkaita, minä olin asiakas. 

Se, mihin kiinnitin huomiota oli, että ennenkuin katsoin ihmistä, alkoivat käteni täristä. Nostin katseeni ja hetken luulin katsovani tätä unieni ihmistä. 

Tälle täysin tuntemattomalle ihmiselle tilanne saattoi olla monitulkintainen. Jopa kiusallinen. 

Jotenkin selvisin tilanteesta, ja ajattelin tosiaan seonneeni lopullisesti. 

Kuitenkin asiaa pitkään ja hartaasti pohdittuani tulin siihen tulokseen, että keho kyllä tietää. En vain osaa nyt eksaktisti määritellä mitä informaatiota tuo tieto pitää sisällään. Saattoihan se olla sattumaakin. 

Ja voihan tilanteen selittää sairaudellakin. Kädet tärisevät, se vain saattoi kulminoitua tuohon hetkeen, joka jäi mieleen. Eli yhdistin kaksi eri asiaa yhdeksi. 

Minä kuitenkin olen sellainen arkajalka, että en saanut tehtyä tuttavuutta uppo oudon ihmisen kanssa, selvittääkseni, kuka ja mistä hän oikein on. 

Ei kyllä tulisi mieleenkään mennä juttusille edes nyt. 

Voisihan tilanteessa olla esimerkiksi sellainen julma mahdollisuus, että vaikka henkilö olisi adoptoitu, hän ei itse olisi tietoinen asiasta. Siinä sitä revittäisiin taas elämä kappaleiksi. Minusta ei tähän ole, vaikka olen ehdoton totuuden kannattaja. En koe, että minulla olisi pelkän aavistuksen takia oikeutta lähestyä ketään. Kyllä siihen täytyy kiistattomat todisteet olla. 

Eli villissä teoriassa voisi olla mahdollisuus siihen, että veli olisi oikeasti olemassa. 

Aivoissahan on paljon tietoa, jota emme osaa käsitellä tai tulkita. Kosketus on esimerkiksi asia, joka jää muistiin kehoomme. (Jos on saman kohdun jakanut, on siinä mahdollisesti osumaa ottanut toisesta.) 

Minulla ehkä suurin pointti on tämän asian aukikirjoittaminen. Jospa saisi vaikka levollisesti nukutuksi. 💛