lauantai 17. heinäkuuta 2021

Vipinää päivään..







Oi voi. Tulin hiukan vipinää lauantai päivään, kun talon palohälytin alkoi taas huutaa. 


Tämä nyt oli vaikka kuinka mones kerta. Ei kun soittamaan hätäkeskukseen. 


Oli jotenkin noloa, että täytyi sanoa, etten itse pysty menemään sammuttamaan varoitinta, enkä tarkastamaan ullakkoa, koska en liikuntarajoitteisuuteni vuoksi pääse jyrkkiä rappuja ylös enkä alas. 



Onneksi hätää ei ollut. Palokunnan henkilö joutui ristikuulusteluun, kun ahdistin hänet rappukäytävään kaikkine kysymyksineni. 


Hyvin hän jaksoi minua. Ja hyvin hoisi tilanteen. 


Jatkohoidin asian vielä taloyhtiön sisälläkin. 



Se oli taas niin kummallista, että ihmiset parveilivat ja kailottivat yhteen ääneen käytävässä, mutta kukaan ei tehnyt asialle mitään. 

Kun ilmaannuin käytävään, kaikki automaattisesti olettivat minun hoitavan tilanteen, sekä ottavan ohjat. 


Toki toimin näin. Jouduin pidättelemään yhtä tätiä, joka olisi väkisin mennyt vintille, vaikka ei tiedetty palaako siellä. 

Käskymuotoa täytyi käyttää useamman kerran. 



Juuri menneellä viikolla nämä samaiset ihmiset haukkuivat minut pystyyn. Syy oli se, että olin käynyt jonkun hermoon, vaikka en kyseisen ihmisen kanssa ole ollut missään tekemisissäkään. 



Ja nyt kuitenkin minun odotettiin hoitavan tämän tilanteen. 



Samoin aamulla heräsin taas oven takana olevaan rapinaan. Tämä 7 vuotta siellä käynyt kotitonttu taas vahti tekemisiäni. 



Kuinka ollakaan, nyt kun tapahtui konkreettisesti jotain, minkä takia olisi pitänyt toimia, ei kyseistä henkilöä näkynyt mailla ei halmeilla. 

Voihan se olla, etteivät sattuneet olemaan kotona. 


Kuitenkin, minun asiani kiinnostavat enemmän, kuin todelliset tilanteet. 



Kyllä nämä käytöksen ääripäät saavat hermot kiristymään ja stressimittarin punaiselle. 


Ikinä et tiedä miten pitäisi toimia. Aina kuitenkin on aihetta valittaa. Mikään ei pysy stabiilina. 



Vaikka kaikki olivat iloisia, että hoidin tilanteen, en edelleenkään tiedä olenko heidän mittapuullaan hyvis vai pahis?



Minulle sillä ei ole muuten väliä, ainoastaan mielipahan saa näistä perättömistä tunteenpurkauksista. 



Lisäksi jokaisen ihmisen pitäisi osata toimia vaaratilanteessa oikein!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti