Juuri muutama postaus takaperin kehuin sitä, miten apua en tarvitse.
Juu juu.. Niin se karma tai elämä tai mikä ikinä laittoi meikäläisen syömään sanansa.
Aamulla lähdin kauppareissulle. Kaupassa minulle tuli todella kuuma ja voimaton olo. Jouduin odottelemaan kassalla vuoroani, koska olen sen verran hidas, etten jaksa sitä kiireisempien päälle rynnimistä.
Sanoin jo jonossa kassahenkilöille, joita 2 siinä oli, että nyt on kyllä todella kuuma.
He komppasivat, ja epäilivät ilmastoinnissa olevan häikkää. Heilläkin oli lämmin, vaikka normaalisti palelee.
Sain juuri ja juuri maksettua ja 2 ensimmäistä kassia pakattua, kun minun täytyi pyytää kassahenkilöä hakemaan minulle sokerimehua.
Tuntui, että pyörryn kohta.
Hän, siunattu ihminen, toi mehun ja join sen.
Auttoi. Sain pakattua loppuun tsemppaamalla itseäni, että kohta on ulkona enemmän happea.
Pääsin ulos kaupasta, ja hengittelin rauhassa,
Kun takaani tulee sama herrasmies, joka pelasti minut ja Dankon silloin vajaa 3 vuotta sitten, ja auttoi meidät kotiin, kun kukaan muu ei auttanut.
Hän vain totesi hyvin käskevään sävyyn, että antaisin ruokakassit hänelle. Hän oli nähnyt huonon vointini kassalla.
Vastustelin vähän, varmaan ihan tavoilleni uskollisena.
Suostuin kuitenkin, koska jalat eivät muuten olisi välttämättä kantaneet kotiin saakka.
Lisäksi hän oli tuttu, joten uskalsin luottaa, että hän tekee niin kuin lupaa. Saimme samalla vaihdettua kuulumiset.
Sydämellinen kiitos avusta, tätäkin kautta!
Tätä juuri oikeastaan tarkoitin sillä edellisellä tekstilläni. Autetaan silloin, kun toinen TODELLA apua tarvitsee.
Olen haaveillut pyörästä. Sellaisesta aikuisten kolmipyörästä. Lääkäri vain ei siihen kirjoittanut suositusta, koska se ei ole välttämätön apuväline.
Ymmärrän sen. Ne maksavat paljon. Halvimmatkin noin 1000€. Kun kysyntä on rajallista, hintaakin on. Hintaa vielä nostaa sitten se, jos on sähköavusteinen pyörä. Luonnollisesti.
Tosin, tämänpäiväisen episodin jälkeen olen ihan valmis myöntämään, että pyörä olisi minulle välttämätön ja tuiki tärkeä apuväline.
Olen pohtinut noita Dankon rattaita, josko saisin ne avuksi kauppareissulle. Matkalla on kuitenkin mäki, mikä varsinkin alas tullessa on keppien kanssa kävellessä todella hankala. Lisäksi rattaat kestävät vain 15 kiloa painoa. Se tulee äkkiä täyteen, kun ostaa kerralla viikon ruokatarpeet.
Joten vielä tämä asia jää vaille ratkaisua.
Olen kuitenkin tooodella kiitollinen, että tänään minua autettiin! ✨💖✨
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti