Kirjoitin joskus muinoin siitä, kuinka joillekin ihmisille on tärkein päämäärä se, että asioille on olemassa jokin määräpäivä. Tai määräaika.
Minulta on jatkuvasti tiedusteltu, milloin pääsen kepeistä eroon. Joidenkin mielestä olen jo "yliajalla" ja se ei ole hyväksyttävää.
Minä viis veisaan näille jutuille yleensä, koska jokainen saa ajatella niin kuin haluaa.
Sama kuin kysyisi:
Tuleeko jääkausi taas?
Kutittaako karhun käpälää, kun se nukkuu talviunta?
Voivatko norsut muuttua punaisiksi, jos ne syövät vesimelonia?
Sataako huomenna?
Oletko onnellinen ensi kesän keskiviikkona klo 15?
- En tiedä.
Samaa pätee jalkaani ja keppeihin. En voi tietää. Asiasta voi olla VAIN mielipiteitä. Vanha sanonta: aika näyttää, pätee tähän asiaan täysin.
Oli hauska huomata, miten tässä asiassa oli tapahtunut kehitystä erään puolitutun kohdalla.
Juttelimme lääkärikäynnistäni, ja satuin vain ohimennen mainitsemaan lääkärin nihkeän suhtautumisen siihen kävelenkö enää normaalisti.
Hän aivan tulistui. Suora lainaus: Siis miten kukaan voi sanoa tuollaista pa🤬🤬🤬a? Käsittääkseni sinä kävelet koko ajan, vaikkakin apuvälineellä, mutta kävelet silti.
Minua olisi naurattanut. Ei vain voinut, kun toinen oli niin tosissaan tohkeissaan.
Hän siis suuttui puolestani, että minulle ei annettu mahdollisuutta, vaikka kukaan ei voi tulevaa tietää.
Ihana hän. ✨💖✨
Oli ihana huomata, että ensi alkuun sääliä ja negatiivisia tunteita tilanteestani kokenut ihminen onkin ajan saatossa huomannut etten ole ihmisenä sen kummempi, vaikka kuljen neljällä jalalla. Hän on hyväksynyt minut keppeineni kaikkineen. Ja määräaika tälle - takaisin normaaliksi ihmiseksi-, on poistunut.
Sekä tilanteeni on jopa puolustamisen arvoinen. Samoin minä, minä olen puolustamisen arvoinen.
Outoa minulle, mutta niin hellyttävää kehitystä. ✨💛✨ Suloista suorastaan.
En ole koskaan kokenut, että toisen tarvitsisi taistella minun taisteluni. Siksi olen yleensä hiljaa asioistani. Joskus sitten avaan suuni, ja toinenkin osapuoli on tehnyt metatyötä, vaikka sitä ei ole ääneen puhuttu.
Minullakin tässä oman ajatusmallin korjaamisen paikka. Ei pidä olettaa mitään.
Ja miten kiitollinen pitää olla siitä, että ajatus muokkautuu ja merkitykset syvenevät aina, kun aikaa kuluu ja erilaisia asioita tapahtuu, joita vasten väkisin heijastelemme omaa käsitystämme ympäröivästä maailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti