torstai 31. joulukuuta 2020

2020 elämysten top 10








Vuoden viimeinen päivä. On aika tarkastella miten kävi hyvinvointivuosi 2020 haasteelle.



Hyvin kävi. Tavoitteet tulivat saavutettua, vaikka ne toteutuivat aivan eri tavalla, kuin vuosi sitten ajattelin.



Ajattelin kuitenkin niputtaa tämän vuoden nyt elämysten kautta, sillä näitä mahtui vuoteen, vaikka ei olisi uskonut.





💯 Valokuvat

- Tämä kuului hyvinvointisuunnitelmaan. Ajatus oli päästä joka viikko ulos kuvaamaan. Korona kuitenkin ilmaantui keskuuteemme, ja tämä jäi.

Kuitenkin laadultaan ja kuvauskokemukseltaan olen saanut reilusti enemmän kuvia, kuin olin ajatellut. Laatu on korvannut määrän.

Vaikutus on ollut parempi, kuin mihin alunperin pyrin.



💯 10-vuotis taiteilijajuhlat

- Niin kiitollinen! Tähän ei voi muuta todeta.



💯 Ei pakollista seurustelua

- Introverttinä olen nauttinut siitä, että olen saanut omien aikataulujen mukaan kuljeskella ulkona. Turvavälit ovat taanneet sen, että on voinut keskittyä aistimaan, tuntemaan ja kokemaan ympärillä olevaa luontoa.



💯 Lukeminen

- Tänä vuonna olen lukenut. Varmaan enemmän, kuin muutamana viime vuonna yhteensä.



💯 Kesä

- Trooppinen ilma antoi loman tunnun.



💯 Neulominen

- Vuosien jälkeen elvytetty harrastus. Tässä tulossa pitkät säärystimet. 




💯 Makuelämykset

- Vuosi on tarjonnut monta unohtumatonta hetkeä hyvän ruoan parissa. Tämähän on minulle suoranainen ihme. Uusi kattila on taannut myös sen, että eilen ihastuin perunavelliin pakastetuilla mustikoilla höystettynä, voisilmää unohtamatta. 😉Jep, outoa on juu.. 🤭😀



💯 Joululahjat

-Tämän vuoden joululahjoissa oli 2 yllätystä, jotka toivat ihan odottamattoman ilon.


1. Teatteriesitys kotona katsottuna. Liikuntarajotteisen teatterihullun unelma! Vielä näytelmän pääosassa ammattinsa erittäin loistavasti taitava, iki-ihana Ilkka Heiskanen.



2. Kinder suklaamuna. 

- Sisäinen lapsi pääsi valloilleen. Ja mikä upea lelu sieltä paljastuikaan. Orava, joka ajelee resiinalla.

Olen sanonut koko tämän korona-ajan, että minä en pääse matkustamaan, kuin resiinalla. Nyt sen sitten sain.. Vai liekö enne.. En tiedä.. 🤭






💯 Aika tehdä ajatustyötä

- Tämä ihmisten välttely on mahdollistanut minulle sen, että olen saanut aikaa ajatella. Kun kaikki aika ja voimat eivät ole menneet paikasta toiseen liikkumiseen, on se energia vapautunut ajatustyöhön.



💯 Itsensä kehittäminen

- Kun on ollut aikaa ajatella, on ollut myös aikaa ja voimia tehdä tutkimusta.



💯 Bonus: Upeita ilon hetkiä ovat tuoneet myös monet asiat.

-Näistä mainittakoon ihmiset, joiden kanssa on löytänyt uudestaan yhteyden vuosien jälkeen.

- Rauhan tekeminen menneiden asioiden kanssa.





Satumaista uutta vuotta! 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti