Luojan luomia ja äiti Maan muovaamia

Luin instagramista jonkun kaupallista postausta. Teksti oli todella hyvä ja iskevä.

Kunnioitetaan jokaista sellaisena kuin hän on. 

Joo, näin juuri. 

Miten tämä kuitenkin toimii käytännössä? 

Tämä koronakriisi on räväyttänyt julki sen, miten ihmiset toimivat. Puhun siis teoista, en sanoista.

Minulle on ollut helpottavaa huomata eri ihmisistä, läheisistäkin, se, kuinka sanat ja teot eivät ole kohdanneet.

Ainoa asia, joka siinä on traagista on se, että nämä ihmiset ovat menettäneet kunnioitukseni.

Minulle kunnioitus toista ihmistä kohtaan tarkoittaa sitä, että hänellä on pyhä pyrkimys toteuttaa arjessaan niitä arvoja, joita hän pitää tärkeinä. Näihin arvoihin sisältyy kuitenkin elämän kunnioittaminen.

Arvojen ei täydy olla samat kuin itselläni, mutta tuo mainitsemani elämän kunnioitus täytyy tulla ilmi. 

Olin itsenäisyyspäivänä aivan äimänä siitä, kuinka meillä on kohdeltu sotiemme veteraaneja. Heitä, jotka ovat taistelleet meidän vuoksemme, itsenäisyytemme vuoksi. 

Heille pitäisi osoittaa kiitollisuutta ihan joka päivä, ei vain kerran vuodessa. 

Oma ukkini oli myös sotiemme veteraani. Hän ei puhunut sodasta koskaan. Olen vain kuullut tarinan siitä, kuinka taskussa ollut raamattu pelasti hänen henkensä luodin jäädessä kiinni raamattuun. 

Tuo on varmasti hyvin kaunisteltu versio siitä, millaista rintamalla on ollut olla. Ja mitä on ollut sen jälkeen. 

Minulle ukki oli yksi maailman kultaisimmista ihmisistä. 

Hän puolusti minua, kun äitiini iski hulluuskohtaus. Äitini olisi pieksänyt minut kuoliaaksi, kun olin jotain viiden ikävuoden tienoilla, jos ukki ei olisi pelastanut minua. 

Muistan, kuinka seurakunnan kerhoon menin aina yksin, myös lähdin yksin. Muut lapset tuotiin ja haettiin, minä kuljin aina ilman aikuista. 

Ukki oli pidemmällä vierailulla meillä. Hän saattoi minut kerhoon, ja jäi koko ajaksi sinne istuksimaan ja odottamaan minua. Tiesin, että ukki rakastaa minua todella. 

Sodan kauhut nähnyt ihminen kykeni siihen, että kohtelee elämää kunnioituksella. 

Kiitos ukki, toit rakkautta ja todellista turvaa minun lapsuuteeni, vaikkakin hyvin vähän aikaa, mutta merkittävissä määrin. Tekosi jäivät vaikuttamaan minuun ja minuksi kasvamiseen. 

Palataanpa siihen kunnioitukseen. Miten siis voi käytännössä kunnioittaa ihmistä, joka ei välitä omasta tai toisen elämästä tai turvallisesta arjesta tuon taivaallista? 

Minä en voi. Piste. 

Se ei tarkoita sitä, etteivätkö he saa tehdä niin. Ei tietenkään. Jokaisella on oikeus oppimiseen, joka ei useinkaan tule ilman virheitä tai laiminlyöntejä tai muuta tuskaa. 

Omalla kohdallani kuitenkin katson nykyään tarkkaan sen, että en halua olla tekemisissä tällaisten ihmisten kanssa. 

Minulle se, että ihminen valitsee tällaisessa pandemia tilanteessa oman hedonistisuuden, on ihan ok. 

Arvomme eivät kohtaa. Se on tosiasia, että silloin on vaikea olla tekemisissä. Eikä tarvitse. 

Jäin kuitenkin pohtimaan tuota asiaa tarkemmin. 

Jos nyt abstraktinen ilmaisu sallitaan, 

Olemme kaikki täällä Luojan luomia ja äiti Maan muovaamia.

Siis kaikille pitäisi antaa mahdollisuus olla sitä mitä he ovat. Pitäisi pystyä näkemään kokonaisuus tuomitsematta. 

Sillä, jos demonisoimme toiset tai osankin ihmisistä, luomme heti otolliset olosuhteet sille, että tasa-arvo ihmisyyden suhteen maailmassa ei pääse toteutumaan. 

Siihen, miksi toimimme niin kuin toimimme, vaikuttaa niin moni asia. 

Pelko. Ei muuta tarvita. Ihminen ei toimi silloin rationaalisesti. 

Kohti pelkoa meneminen, voi näkyä myös siten, että luovuttaa. Antaa olla, käy miten käy. 

Peitetty huono itsetunto. 

Voin pojat ja margariinin tyttäret, miten tuo ilmiö voi olla jopa vaarallinen. 

Se voi saada ihmisen toimimaan aivan järjettömästi, joten pelkohan se on ohjaavana voimana siellä syvällä, mutta näyttäytyy käytöksenä ja ajatuksina hyvinkin tuhoisasti. 

Tässä vain muutama esimerkki. 

Hyvät itsensäjohtamistaidot ja itsekuri auttavat paljon rajoitusten noudattamisessa. 

Mutta, jos toimintaa ohjaa tunne, ei rationalisoinnista ole apua. 

Miten sitten ratkaista se, että kaikkien pitää antaa olla sellaisia kuin ovat, 

ja samalla suojella muita niiltä vaaroilta, joita tottelemattomuus aiheuttaa?

Säännöt. Ne ovat tehokkaita. Ne täytyy perustella. Niitä täytyy noudattaa. Jos ei noudata, siitä tulee seuraus.

Eikös tämä sama järjestelmä ole perustana kaikelle kasvulle?

Voiko menetetty kunnioitus toista kohtaan palautua? 

Voi. 

Minulle se tarkoittaa tekoja. Sitä, että on OIVALTANUT ja sen myötä kasvanut. Kantaa tarvittavan vastuun, ja pystyy myöntämään erehtyneensä. Sekä tietenkin kunnioittaa elämää.