perjantai 19. tammikuuta 2018

Hyvinvointiyhteiskunta?














Mikä on hyvinvointiyhteiskunnan mitta?






Olen oman sairauteni aikana saanut kokea jokaikisen porsaanreiän, joka byrokraattisesta järjestelmästämme Suomessa sattuu löytymään, ja kärsinyt niistä.





Tottakai jokainen omalla kohdallaan kokee ne suureksi vääryydeksi ja epäoikeudenmukaisuudeksi. Se nyt on selvä.






Olin hyvin ilahtunut, kun sähköpostiini kilahti linkki kirjoituksesta, jossa Ylilääkäri Olli Tenovuo otti kantaa siihen, kuinka sosiaaliturvamme sairastuttaa kansalaisiamme.





Se, mikä erityisesti sai minut ilahtuneeksi, oli se, että tämä asia on tiedostettu ja huomattu myös lääkärin taholta. Sekä siihen on vielä julkisesti puututtu ja ilmaistu huoli asiasta.






Minä koen suureksi ongelmaksi sen, että meillä on järjestelmä, joka TEORIASSA toimii, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ se ei toimi.






Kun sairaat ihmiset, jotka on eri lääkäreiden tai työryhmien taholta todettu työkyvyttömiksi, jäävät ilman sairauspäivärahaa tai kuntoutustukea tai eläkettä, niin heidät heivataan kylmästi työttömiksi.






Jos olet liiton päiväsi eli ansiosidonnaisen päivärahan käyttänyt, on edessä peruspäiväraha tai se viimeisin osoite, työmarkkinatuki.






Määritelmä työtön ihminen tarkoittaa henkilöä, jolla ei ole töitä. Se ei ole määritelmä henkilölle, joka ei PYSTY tekemään työtä.






No, jokainen voi ymmärtää, että tällainen kikkailu tai säästäminen tai miksi sitä ikinä kutsutaan, rasittaa aivan väärää järjestelmää. Ja sotkee niitä kuuluisia tilastoja.







Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sairas henkilö todetaan BYROKRAATTISESTI terveeksi, mutta käytännössä hän on työkyvytön







Ei ole reilua, että meillä on vakuutusjuridinen järjestelmä sairaiden ja sairastuneiden ihmisten tueksi. Jos tämä järjestelmä toimii näitä ihmisiä vastaan, se ei silloin täytä tarkoitustaan.






Kysynkin, mikä sen rooli tässä yhteiskunnassa silloin on?






Mielestäni on outoa se, että tätä asiaa varten kehitetty järjestelmä ei toimi yhdenmukaisesti, vaan niin sanotusti perälauta vuotaa ja lähettävät työkyvyttömiä henkilöitä työttömiksi.





Jos tällä haetaan säästöjä, missä se säästö lopulta on?






Jos valtio haluaa päästä eroon sairaiden henkilöiden tulojen turvaamisesta, on väärin antaa kuva siitä, että meillä on järjestelmä, joka turvaa toimeentulon silloin kun elämä luhistuu sairauden myötä.






Mikä tähän sitten toimisi?





Sitä on varmasti moni minua viisaampi pohtinut.





Minäkään en tiedä vastausta tähän. Mielestäni koko järjestelmä pitäisi yhdenmukaistaa ja se pitäisi monelta osin uudistaa. Näiden asioiden perusteellinen pohtiminen tarkoittaisi sosiaaliturvan suurta uudistusta.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti