keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Höttö-haaveita vai oikeaa elämänhalua?














Elämänhalu määritellään hyvin usein niin, että henkilöltä löytyy jotain haaveita tulevaisuuteen. Tämä on aina hämmentänyt minua






Nimitän näitä vaaleanpunaiseksi kuorrutettuja pakosti positiivisia ajatuksia höttö-haaveiksi.
Niillä kun ei ole mitään tekemistä varsinaisen elämänhalun kanssa.







Miksi näiden höttö-haaveiden ajatellaan määrittävän yksilön elämänhalua?







Luulisin kyseessä olevan sen, että vaikea asian kanssa pystyy näkemään jotain myönteiseksi luokiteltavaa edes tulevaisuudessa. (Joskus asia voidaan sotkea myös elämäniloon, joka on tunne, mutta täysin eri asia, kuin elämänhalu).






Ei kuitenkaan pidä tuudittautua siihen uskomukseen, että kaikki olisi hyvin.


Päinvastoin, hälytyskellojen pitäisi kilkattaa kiivaasti.






Miksi?







Siksi, että elämänhalu ei muodosta ehtoja. Se ei ole sidoksissa positiivisuuteen tai mihinkään tunteeseen





Joku yksilö voi käyttää omana coping-mekanisminaan sitten kun-haaveilua, mutta elämänhalun mitta se ei ole.






Elämänhalu on merkityksen löytämistä. Se on tavoitteita. Se on tavoitteiden eteen määrätietoista työskentelyä. Se on toimeen tarttumista. Se on tekemistä.






Myös jos tästä selviän-ajattelumalli voi olla elämänhalun mitta. Riippuu siitä, sanooko henkilö sen pelon siivittämänä vai onko se vain todettu tosiasia. Jos se on tosiasian totemista, se tarkoittaa yleensä, että on jo olemassa suunnitelma, kuinka toimitaan, jotta asian selviäminen mahdollistuu






Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi ehdollista. Kaikki tarvittava tehdään, johtipa se mihin hyvänsä. Se on tosiasioiden tunnustamista ja niiden kanssa työskentelyä






Tunteet voivat kulkea siinä rinnalla, mutta ne eivät vaikuta siihen, mitä ja miten asiat tehdään ja toteutetaan, jotka on tarpeellisiksi todettu.






Esimerkkinä mainittakoon nyt vaikka anoreksiapotilas. Häntä voidaan pakkosyöttää, jotta hän pysyy elossa, mutta elämänhalun hän joutuu etsimään itse, jotta hän voi parantua ja kuntoutua. Kuntoutuminen ei tapahdu, jos ei ole elämänhalua.







Voiko masentunut yksilö olla elämänhaluinen?






Tietysti voi.


Masennus ei yksiselitteisesti tarkoita, että henkilö haluaa kuolla. Masennus tarkoittaa näköalattomuutta. Hän katsoo maailmaa erilaisen filtterin läpi kuin terve yksilö.





Masentunutkin yksilö joutuu tekemään töitä ajatusmaailmansa kanssa. Elämänhalu on se motivaattori, joka saa tekemään paranemisen eteen töitä ja löytämään tarkoituksen asioiden läpikäymiselle.








Elää, mutta ei elä?







On tilanteita, joissa yksilö elää, mutta ei koe olevansa elossa. Hän sanoo, ettei ole elämänhalua, mutta elää, koska on pakko. Hän ei ole tekemässä mitään itselleen, mutta elämä ei innosta.







Tylsyys, näköalattomuus, tarkoituksettomuus ja vaikeisiin aikoihin väsyminen. Ne ovat oivallisia keinoja tämän kaltaisen tilanteen syntyyn.







Perusasiat: hengitys, syöminen, ulkoilu, mielen rauhoittaminen, ja lepo. Näistä aineksista ne kaikki elämänmakuiset tarinat lähtevät liikkeelle.






Kun perusta on kunnossa, voi alkaa pohtia elämää erilaisten kysymysten valossa. Ensin täytyy löytää syy, mikä elämässä on pielessä. Sitten voi alkaa pohtia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi.







Elämänhalu on voimaa. Se on voima, joka saa asioita tapahtumaan





Vaikeissa asioissa ja tilanteissa se on jokaisen yksilön voimavara, joka nojaa tosiasioihin ja niiden aiheuttamien ongelmien ratkaisumallien syntyyn.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti