Kuka viereesi jää

Mitä on ystävyys?

Olen viime aikoina loukannut muutamia henkilöitä sillä, etten ole luokitellut vallitsevaa suhdettamme ystävyydeksi.






Kyse ei ole suinkaan siitä, ettenkö välittäisi näiden yksilöiden seurasta tai ettenkö haluaisi kuulla heidän elämässään vaikuttavista olosuhteista. Päinvastoin.






Kyse on siitä, miten minä henkilönä luokittelen ystävyyden. 






Kuten laulussa sanotaan, ajat ankeimmat selvittävät sen, kuka vierelle jää, ja siinä vielä pysyy.

No, mitä ystävyydeltä sitten voi vaatia?

Kun olosuhteet elämässä muuttuvat, voiko ystävyydeksi luokiteltua suhdetta olla vielä olemassa?






Kun yksilön olosuhteet muuttuvat vaativiksi, silloin tarvitaan apua. Me yleisesti oletamme, että niin sanottu turvaverkkomme, joka koostuu läheisiksi luokitelluista henkilöistä, kestää ja kantaa meitä.






Avun tarpeessa oleminen tai jopa sen vaatiminen tarkoittavat lisääntynyttä vastuuta ympärillä vaikuttaville yksilöille.






Yleisin syy siihen, miksi ihmissuhteet katkeavat ikävien olosuhteiden vallatessa sijaa henkilön elämästä, on se, että vierellä vaikuttanut yksilö ei kestä tätä lisääntynyttä vastuuta. Siitä on tullut rasite ja riippakivi. Suhde vaatii enemmän kuin se antaa.







Tasapainosuhde on jokatapauksessa muuttunut ja muuttanut suhdetta. Se ei ole enää se sama suhde, joka se oli ennen olosuhteiden muuttumista. Eihän se voisikaan olla, eikä voi olla. Kuten olen jo jossain aiemmin todennut, olosuhteet muuttavat väkisin yksilön suhtautumista asioihin, se aiheuttaa väistämättä jonkinlaista liikehdintää myös yksilön kehityksen suhteen.







Jokaisen täytyy tällaisessa tilanteessa kysyä itseltään, haluanko luoda uuden suhteen pohjan näiden uusien olosuhteiden mukaan kyseiseen henkilöön?

Siinä punnitaan se, halutaanko jäädä vai lähteä.

Henkilökohtaisesti minulle ystävyys on iso juttu. Se on jotain sellaista, jota en ihan osaa vielä määritellä. Rajat sen suhteen eivät minulle itselleni ole vielä selkiytyneet.






Itse koen olevani hyvinkin iso rasite kanssaihmisille. En mielelläni koskaan puhu omista asioistani. Jos puhun, niin tilanteita käydään aina kehityskaaren kautta läpi.





Sen vuoksi yleisin vastaukseni on ihmisille, lue blogista, siellä ovat kaikki kuulumiset.

Miksi näin?

1. Blogista jokainen voi lukea halutessaan ne asiat, jotka pystyy sillä haavaa käsittelemään. Lisäksi sen voi tehdä silloin, kun oma ajankohta on asialle sopiva.





2. Negatiivisten asioiden kertaus uudestaan ja uudestaan ei tee minulle kuntoutujana hyvää. Sen, mitä olen blogiin kirjoittanut, on käsiteltyä aineistoa, ja todennäköisesti olen jo seuraavan tavoitteen kimpussa. Jos jatkuvasti palataan noihin negatiivisesti sävytettyihin asioihin, niin se tekee melkoista hallaa tavoitteiden saavuttamiselle.

Tästä päästäänkin sitten kysymysten esittämiseen.

Olosuhteiltaan vaikeassa tilanteessa olevalle henkilölle on syytä pohtia tarkkaan, mitä häneltä haluaa kysyä. Lähinnä kysymyksen asettelua.






Tavallinen mitä kuuluu-kysymys voi aiheuttaa kysyjälle sellaisen infomäärän, jota hän ei pysty suodattamaan. 






Eli, jos haluat olla tekemisissä ja väleissä henkilön kanssa, jolla on vaikeaa, joudut muuttamaan myös omaa suhtautumistasi sekä toimintatapojasi ja ajatusmallejasi.

Voiko sitten enää kenenkään kanssa tulla toimeen, jos kukaan ei ole valmis olosuhteiden muutoksen lisäämää vastuuta kantamaan?

En tiedä. Toivoisin, että voi. Sen olen huomioinut, oletukset minun ja tilanteeni suhteen aiheuttavat ennakkoluuloja ja ne puolestaan luovat pelkoa ja epävarmuutta.






Oikeastaan paras tapa selvittää asioita on olla rehellinen, sekä itselleen, että sille toiselle. Jos tilanne tuntuu ylivoimaiselta tai pelottavalta, on hyvä puhua se ääneen ja purkaa tilanne yhdessä. 






Voihan se olla, että vaikeassa tilanteessa elävä yksilö ei halua vastuuttaa ketään muuta tilanteellaan, vaan kantaa omasta kehityksestään vastuun ja hoitaa omaa tilannettaan sen vaatimilla tavoilla, jos kestävä kehitys on päämääränä.