"Millainen kesä?"

Olen väistämättä kiinnittänyt huomiota ilmiöön, joka toistuu henkilöiden puheessa, joita olen kohdannut viime päivinä.

Keskustelu avautuu subjektiivisella tunnekokemuksella; on ollut huono kesä.

Subjektiivinen tunne on siitä hauska tai vastaavasti haasteellinen kumppani, että siihen ei toinen oikein voi väittää vastaan, koska se on kokevan osapuolen kokemus asiasta.







Kesän ollessa kyseessä odotuksiin hyvästä kesästä vaikuttavat monet eri tekijät. Odotetaan aurinkoa, hellettä jne. Kun sitten hellettä ei tule, hukkuu koko kesä huonommuuden tunteeseen.







Kesä on monelle ihmiselle spesiaalia aikaa, silloin kerätään voimia tulevaan talvikauteen. Ainakin noin teoriassa ajatellen.

Mitä sitten tapahtuu, jos tunteena on, että koko kesä on ollut huono?

Miten käy jaksamisen?

Voiko olla mahdollista, että subjektiivinen tunne estää meitä voimasta hyvin?

Miten negatiivinen subjektiinen tunnekokemus vaikuttaa tässä tapauksessa tulevaan syksyyn?

Ratkaisumalleja tähän ongelmaan on useita. Toinen ostaa itseruskettavaa ja toinen puolestaan varaa etelään loman. Voi olla, että subjektiiviseen tunteeseen on saatu ratkaisu ja näin sen vaikutus on poistunut.

Mutta entäs jos subjektiivisen tunteen aiheuttamaan tunnemyrskyyn ei osaa hakea ratkaisumallia, vaan se näyttäytyy todellisuutena?

Osa on niitäkin, jotka eivät tee mitään subjektiivisesti huonolle kesälleen, vaan tunnemuisto jää päälle. Siitä puhutaan jatkuvasti, kun sen koetaan olevan pettymys, joka seuraa mukana pitkään. Muistellaan sitä kamalan huonoa kesää silloin vuonna -56. Se on edelleen juuri se kesä, joka jätti pysyvät arvet sieluun.








Tunteet tarttuvat. Se on fakta. Näin olen lukenut. 







Tosin olen vakaasti sitä mieltä, että negatiivisesti sävytetyt tunteet tarttuvat herkemmin kuin positiiviset. Näin ollen neutraaleilla tuntemuksilla ei ole mitään mahdollisuuksia.

Ei ihan niinkään. Tämä on siitä hieno asia, että sillä on kääntöpuoli. Subjektiiviseen tunteeseen voimme vaikuttaa.

Säähän emme voi vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa siihen, kuinka siihen suhtaudumme. 

Keksimmekö jotain muuta muisteltavaa kuin vesisateen?

Millainen on oma luontainen käytösmallisi?

Mitä ajattelet ensimmäiseksi, (ratkaisukeskeinen ajattelu, vai tunnepohjainen ajattelu)?

Miten aloitat puheen tuttavan kanssa?

Jos reagoit asioihin pelkästään subjektiivisella tunteella, miten se vaikuttaa elämääsi?

Voiko asiaa muuttaa?

Millainen on sinun "kesäsi"?