Kipu ja tuska

Mikä

on CRPS? Complex Regional Pain Syndrome. Tuttavallisemmin siis CRPS.

Yleisemmin

 vaivan saa riesakseen jonkin vamman, leikkauksen tai muun sairauden kylkiäisinä. Minä sain sen pitkittyneen hermokivun jälkeen keppijumpassa (kuntoutuksessa) jossa vasenta kättä venytettiin ja yhtäkkiä voimakas kipu meni käden poikki, käsi turposi ja meni sinisen mustaksi. Tämä on tyypillistä oireyhtymälle, kivut ovat suhteettoman kovat ja monimuotoiset laukaisevan tapahtuman seurauksiksi. 

Kipu

on luonteeltaan jatkuvaa, polttavaa, jäätävää, repivää, sirpalemaista särkyä kuin jotain hajoaisi raajan sisällä, terävää, poraavaa, jne. Raajan liikuttelu, ihon koskettaminen, paine ja tärinä pahentavat kipua. Tyypillistä oireyhtymälle on, että raajaan tulee tahdosta riippumattoman hermoston eli autonomisen hermoston toiminnan muutoksia. Levossa lihas voi "nykiä", minulla on myös vapinaa, verenkierron häiriöitä ja hikoilua. Käsi voi olla jääkylmä, mutta silti nihkeän hikinen. 

Oireita

*voimakas kipu

*herkistynyt kosketustunto

*poikkeavat tuntemukset (esim. polttava tai jäätävä tunne)

*ihon lämpötilan ja värin muutokset

*raajan turvotus

*liikahikoilu tai vähentynyt hikoilu raajassa

*raajan kömpelyys, voimattomuus ja vapina

*raajan virheasento

*huomiottajättämisoire eli neglect

Muistan 

hyvin miten äkkiä raaja meni ihan toimintakyvyttömäksi ja oli aivan voimaton. Eikä aikaakaan kun se puristui nyrkkiin ja kääntyi rinnalle. Kivut olivat jotain aivan järkyttäviä, mutta pahinta on se kuinka nopeasti aivot alkavat unohtaa kipeän raajan olemassaolon. Se on pelottavaa. Tähän jos ei puututa ajoissa, raajan takaisin käyttöön saaminen on todella vaikeaa. 

Minä 

aloitin sairaalan toimintaterapiassa. Terapeuttini nro1 oli heti tilanteen tasalla ja aloitimme peiliterapialla. Tällä tavoin huijataan aivoja uskomaan, että dissattu raaja on edelleen toimintakykyinen. Ei ole mitenkään tuskatonta, ei!!! Mutta jos se vain suinkin toimii, niin on erittäin tehokas apu raajan kuntoutumisessa ja osittaisenkin toimintakyvyn tai käyttöasteen palauttamisessa. 

Yleiset hoitomuodot

Liikehoito: Kipua lisääviä harjoitteita vältettävä ja kivun "yli" ei saa liikkeitä tehdä. Aktiivista omatoimista harjoittelua.

Kivunhallinta: Kylmä/lämpö ensihoitona, peiliterapia, toiminnalliset harjoitteet, kivun pelon hälventäminen, kannustaminen ja rohkaisu.

Toimintaterapia: Turvotuksen esto ja hallinta, painehansikas, tukisidokset, sensorinen siedätys (kuuma/kylmä), altistaminen erilaisille ärsykkeille, pienapuvälineet tarvittaessa.

Ja

sitten tulee se suuri MUTTA ihan kapitaalikirjaimilla. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ihan kaikki näistä vinkeistä ei ole hyvästä eikä pidä välttämättä paikkaansa. Ysilöllisiä asioita.

-Ensinnäkin tuosta "liikkeitä ei saa tehdä yli kivun". Tämä on vähän huono vinkki siinä mielessä, että tämä voi lisätä kielteistä kipukäyttäytymistä ja liiallista raajan varomista ja hoivailua.

Nimittäin voin sanoa, että raajaan koskee ihan koko ajan ja aivan kaikki, mitä sillä yrittää tehdä. Jos siis vältät kivun tunnetta tehdessäsi harjoitteita, niin ne jäävät kyllä tekemättä kun kaikki tekee kipeää. Mielestäni olisi tärkeää opastaa potilasta tässä niin, että sietokyvyn yli menevän kivun tullessa on hyvä pitää taukoa. Jos jätät tekemättä harjoitteet ja lakkaat käyttämästä raajaa, sinulla ei sitä kohta enää ole. Olen itse sitä mieltä, että pieni painostaminen tässä asiassa ei ole pahitteeksi. Kipu tuntuu aina pahalta, mutta pelätä sitä ei tarvitse. 

Vaikka tässäkin tapauksessa lähdet sutta karkuun ja karhu tulee vastaan, niin kuitenkin olisi valittava se pienempi paha. Kipuun ei kuulemma kuole, me kärsimme siitä joka tapauksessa. Harrastan itse omaa motivointia miettimällä ne 2 vaihtoehtoa. Jos jätän liikkeet tekemättä ja käden/t käyttämättä menetän ne kokonaan. Ja jos taas teen kaikkea mahdollista kipu on aivan järjetön, mutta voin saada vielä raajat toimimaan edes välttävästi ja elämänlaatuni helpottuu kummasti. Kumman siis valitsen?

Se ei tietenkään ole aivan näin yksioikoista. Vaatii mieletöntä motivaatiota ja henkistä kapasiteettia sekä rohkeutta mennä kipua päin. Eihän kukaan vapaaehtoisesti valitse kipua. Kipu varoittaa elimistöä vaarasta, se on siis hyvä olla olemassa, mutta kroonisessa kivussa tämä menettää merkityksensä.

-Toisekseen minun kohdallani CRPS levisi sitten koko ajan. Joten erilaisille ärsykkeille altistaminen ei ollutkaan hyvä juttu. Toisilla tämä toimii ja toisilla taas ei. Minä (tietenkin) kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. 

No, sitten hoitoni siirtyi toimintaterapeutin nro2 hoiviin, joka on erikoistunut CRPS:n ja kivun hoitoon. Hänellä onkin aivan päinvastainen kuva kivun hoitamisesta. Muistan nyt näin karkeasti sanottuna näiden eron, että yleinen toiminterapia on sitä mieltä, että kipeiden alueiden altistaminen auttaa ja tämä uusi ajattelu on kipeän alueen suojaamista, jossa lähdetään altistusta tekemään sieltä kohdasta johon ei satu. Oliko miten sekavasti selitetty?

Minäkin tietenkin kokeilin tätä alkuun, mutta valitettavasti CRPS:n leviäminen koko kehoon esti ja estää tämän menetelmän käyttämisen. 

Joten jäljelle jää sitten kivunhallinan muut keinot. Ja raajojen osalta niiden käyttäminen. Siis yritä tehdä kaikkea normaalia. Apuvälinet mahdollistavat tässäkin paljon kaikkea. Kävele mahdollisimman paljon, jotta jalkojen toimintakyky säilyy. Käytä käsiäsi, tee kotitöitä ja leipominen on kuulemma hyvää toimintaterapiaa.

Myös raajojen tuijottelu ja peilistä niiden katseleminen auttavat aivoja hahmottamaan tarvittavien raajojen olemassaolon. Tämä auttaa myös kehonkuvan muutosten korjaamisessa.

Kivunhallinta. Se onkin sitten oma maailmansa, josta kirjoitan toiste. Mutta lyhykäisyydessään totean omalta kohdaltani, että lämpö on ihan ehdoton juttu! Auttaa! Kylmää en siedä ollenkaan, joten lämpimät vaatteet aina päälle, niin sisällä kuin ulkona. Lämpötyyny ja hätävarana vaikka lämmin patteri. Vaatteet mahdollisimman ihonmyötäiset, jotta kosketustunto ei ärsyynny. Materiaalit on melkein kaikessa puuvillaa, jotta ei tule kylmäntuntemusta tms. mutta on pehmeää.  

 Ja sitten tuo korvienväli. Kipu kertoo aina jostain, silloin kehoa kannattaa kuunnella. Oikeastaan kivun hallintaan mielen tasolla ei ole muuta konstia kuin kivun hyväksyminen. Kipu on osa elämää ja sen kanssa täytyy opetella uusi elämäntapa. Tässä tarvitaan määrätietoisuutta ja sisua. Joskus sitä motivaatiota joudutaan hakemaan tunti kerrallaan ja mietitään selviytymistä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Myös rentoutuminen ja hengitystekniikan opettelu ovat hyvin tärkeässä osassa. Käytän itse meditaatiota ja energiahoitoja, jotta rentoutuminen on mahdollista.

Kipukohtaus

Mitä se sitten sisältää? Tämä on varmasti jokaiselle kipupotilaalle ihan omanlainen kokemus, mutta minulla se menee jotakuinkin näin:

Jostain tulee jokin ärsyke, se voi olla myös kovempi kiputuntemus. Sydän hakkaa miljoonaa ja tulee rytmihäiriöt. Hikoilen kuin sika. Vesi valuu ihan solkenaan ja hengitys tuntuu työläältä. Kipu saa lamaantumaan paikalleen ja tuntuu etteivät jalat kanna. Välillä käy niin etteivät jalat tosiaankaan kanna ja ne lähtevät alta. Tärisen kuin horkassa. Hengitys harvenee ja voi lakata. Kipukouristukset.  Näitä kohtauksia minulle tulee eriasteisina ihan joka päivä.

Ei auta muu kuin yrittää tarttua hengitykseen. Mantrani on; palleahengitys, palleahengitys! Tämä on oljenkorsi, josta on pidettävä kiinni.

Kuinka sitten toinen voi toimia tässä tilanteessa?

- Älä mene paniikkiin! Älä rupea huutamaan tai kimittämään! Korvani eivät kestä korkeita tai kovia ääniä, joten pahentaa vain kipua ja pitkittää tilannetta.

- En kykene kohtauksen ollessa pahimmillaan vastaamaan mihinkään kysymykseen, joten jätä ne kysymättä.

- Kohtaus näyttää pelottavalta. Vaaraa ei tilanteessa ole, ei siis tarvita lääkäriä, joka ei pystyisi mitään tekemäänkään.

- Minulle täytyy hokea kuin synnyttävälle naiselle; hengitä, hengitä. Rauhallisesti mutta määrätietoisesti, parempi jos vielä itse hengität samaan rytmiin, johon minun pitäisi hengittää. Se monesti autaa selviämään tilanteesta.

- Älä missään nimessä koske minuun, jos olen tajuissani. Jos menetän tajuntani, toimitaan kuin yleensäkin, taputtele poskille.. 

- Jos ja kun hengitys on saatu rauhoittumaan tilanne on ohi. Minun täytyy lepäillä sen jälkeen ja huolehtia siitä ettei ole kylmä. Myös syöminen auttaa tässä vaiheessa.

Yleensä osaan jo ennakoida tulevan kohtauksen, joten enää harvoin muut joutuvat pahinta mahdollista kohtausta todistamaan, mutta koskaan ei voi tietää ja minutkin voi päästä kohtaus yllättämään, joten tieto on hyvä olla olemassa.

Kaikesta huolimatta kipupotilas pystyy elämään ihan tyydyttävää elämää. Jokaisen on vaan löydettävä se oma tie, mikä auttaa ja miten toimin, jotta kipu ei hallitse koko elämää. Positiivinen asenne ja nauraminen ovat ihan ilmaisia lääkkeitä meille kaikille. ღ

Turvonnut, sinipunainen ja ah, miten kipeä käsi!

samainen handu taas eri värisenä.

Kinesioteippaus...

...peukalon turvotusta helpottamaan.