Kuntokatsausta

Kyllä voi yhden postauksen kirjoittaminen sitten olla vaikeaa. Olen purkanut, kerinyt, pyyhkinyt, poistanut ja aloittanut taas uudestaan päätyen poistamaan tekstin kuitenkin.






Koen kirjoittamisen nyt tästä aiheesta todella vaikeaksi, koska minulla ei mielestäni ole siihen mitään sanottavaa.






Olemme nyt kuitenkin tilanteesta johtuen niin suuren suurennuslasin alla, että koen paineita vähän oikoa näitä vääriä luuloja.







Tiedättekö, en yleensä kirjoita asioista ennen kuin siinä on jotain kehitystä tapahtunut.

Miksi?

No sehän on ihan hemmetin tylsää.

Se on harjoittelua, se on toistoa. 

Yksi kaksi kolme....Hii-op! Ja uudestaan yksi kaksi kolme....Hii-op!

Sama toistuu erilaisilla variaatioilla riippuen aina kunkin tilanteen tai vuorokauden luomista lähtökohdista.






Lisäksi se on tavattoman vaarallista ja jopa vastuutonta, jos ajatellaan asiaa kestävän kehityksen saavuttamisen näkökulmasta.






Ajatellaanpa nyt esimerkiksi tätä minun tilannettani. Kun lähtökohdat muuttuvat päivittäin, myös kehovointi muuttuu päivittäin. Ei sitä voi silloin raportoida sen mukaan. Tänään tilanne voi olla ihan toinen, mitä se on mahdollisesti huomenna. Tätä kerää pyöritellään niin kauan, kunnes kestävä kehitys suhteessa tiettyyn tavoitteeseen saavutetaan.






Olemme saaneet paljon palautetta keppien avulla liikkumisesta. Mikä on taas saanut minut täysin ymmälleni, on se, että palaute on pääosin negatiivista.






Minua ei haittaa se, mitä kukakin mielessään ajattelee ja pohtii, mutta kun asia saatetaan minun tietooni ja siitä tehdään minun ongelmani, niin silloin minulla voi olla taas periaatteellista keskusteltavaa kyseisten persoonien kanssa.







Jos tilanne aiheuttaa subjektiivisesti pahaa oloa tai se tuntuu vaikealta käsitellä, silloin ongelmaan pitää hakea ratkaisua henkilökohtaisella tasolla. 

Ihan konkreettisesti voisi pohtia sellaista tosiasiaa, että kuinka tuiki tuntemattoman tai satunnaisen tutun elämänkäänteet KONKREETTISESTI vaikuttavat sinun elämääsi, mitä se toisen henkilön tilanne KONKREETTISESTI tuo sinun elämääsi tai vie pois? 

Ja kuinka vaikutukset näkyvät jokapäiväisessä arjessasi? 

Jos vastaus näihin on ei mitään, ei mitenkään jne. Pitäisikö pohtia hiukan sitä, mahtaako asia olla sellainen, että sen voisi antaa olla? 

Antaa toisen olla ja elää sekä muistaa itsekin omassa elämässään olla läsnä sekä elää?

Olin varautunut kysymysten tulvaan, siitä mikä minua vaivaa, mutta yllätys yllätys, sitä kysellään kaikilta muilta seudun ihmisiltä, vaan ei minulta.







En ymmärrä sitäkään, että tästäkin on nyt saatu taas ongelma aikaiseksi. A-P-Uvälineet ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu avuksi. Niillä pyritään maksimoimaan se, että pystytään suoriutumaan tietyistä asioista, mutta kevennettynä. (Järjellä ajateltuna tämän pitäisi olla hyvä ja kehitystä mahdollistava asia?). 







Tietenkään kyynärsauvojen avulla kävely ei näytä (eikä ole) mitään balleriinan kevyttä liitämistä. Se on täyttä työtä, siinä missä ihan mikä tahansa kuntoutuminen. Ne kuitenkin MAHDOLLISTAVAT kävelemisen, tai ainakin jonkinlaisen variaation tästä lajista.

Voisihan asian ajatella aivan toisin päin. Mahtavaa, miten hyvin harjoittelu sujuu. 

Ette siis saa päivitystä siitä, kuinka meidän reilun viikon mittainen ulkoiluputki on mennyt. Tyydyn toteamaan, olemme ulkoilleet joka päivä. 






Se tarkoittaa meidän taloudelle sitä ihan samaa rumbaa kuin joka ikinen pävä. Hengitys, lepo, liike, ruoka ja mielen sekä kehon rauhoittaminen. Tämä sama kaava toistuu meidän arjessamme, erilaisin painotuksin riippuen aina vuorokauden tai tilanteen vaatimista lähtökohdista.






Kuitenkin harjoittelussa on hyvä pitää mieli kevyenä, huomasin juuri yksi päivä, että mätsäämme Dankon kanssa hyvin yhteen. Dankolla on pinkit valjaat ja hihna ja meikäläisen hyppykepit ovat myös pinkit. Tyyli, siis ennen kaikkea tyyli ;)

Terveisin eteenpäin porhaltavat pinkit paholaiset :)