Elämän velka

Toimeni noin niin kuin yleensä herättävät välillä suurtakin hämmästystä sekä hämmennystä kanssaihmisissä.







Ajatusmallini eivät välttämättä ole niitä, joita meille opetetaan, tai sitten ne ovat ja minä toteutan niitä oman näkemykseni mukaan.







Törmään tämän tästä siihen asiaan, että aika on ihmismielen suurin vihollinen. Aikahan on sinänsä aivan neutraali käsite, sitä on meillä jokaisella vuorokaudessa saman verran. Se, miten kukin meistä sen aikansa käyttää, on ratkaiseva asia.







Kun itse olin hyvin lähellä kuolemaa, näyttäytyi aika-käsite aivan erilaisessa valossa. Silloin vannoin, että jos eloon jään, käytän jäljellä olevan aikani mahdollisimman tuottavasti.







Koin, että elämän velan voi maksaa vain ihmisyydellä.








Kolikolla on kaksi puolta. Minulle se tarkoittaa sitä, että asiassa kuin asiassa on aina sekä hyvän ulottuvuus, että pahan ulottuvuus. Silloin ne ovat tasapainossa. Aina on olemassa reaktio ja vastareaktio.







Paljon puhutaan siitä, että hyvä voittaa pahan. Mistä me itseasiassa tiedämme mikä on hyvä? Ja mikä sen hintalappu on?






Koska, jos on vastakkainasettelu näiden kahden välillä, joku maksaa siitä hinnan. Aina ovat molemmat puolet edustettuina.







Sanassakin sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Samoilla aikomuksilla tie on kivetty myös taivaaseen. Jos nyt haluaa ajatella tätä uskonnollisten vertausten kautta.







Elämää tuskin pystyy elämään, elleivät nämä molemmat voimat ole edustettuina.
Ei voi olla toista ilman toista. Voisi ajatella niinkin, että lisäämällä toista, myös toinen lisääntyy, jotta tasapaino säilyy.







Omalla kohdallani tässä kiusaamistapauksessa olen ajatellut asian näin:






Kun minua kohtaan tehdään pahaa, siihen ei voi vastata pahalla, koska se ei johda kuin pahan kierteeseen.





Jos taas puolestaan vastaan siihen pelkästään tekemällä jotain hyvää, ei kierre katkea koskaan. Kuka sen määrittää, milloin puntit ovat tasan? 







Mutta jos otan uuden ulottuvuuden käyttöön, eli vastaan pahaan neutraalisuudella, silloin kumpikaan, ei hyvä eikä paha kasvata velkaansa. Tilanne pysähtyy tarkastelemaan vain vallitsevaa hetkeä ja sen myötä tehtyjä ratkaisuja. Sen vallitsevia velkoja ja vastuita.







Olen suurinpina epätoivon hetkinäni ajatellut, että voisinpa ravistella näitä ihmisiä ja saada heidät tajuamaan, kuinka väärin he toimivat.


Ne ovat sellaisia heikkouden hetkiä. Silloin kun tuntuu, että kaikki on itseä vastaan.







Sehän ei kuitenkaan onnistuisi. Jos henkilö on ottanut tietyn toimintamallin ja on valmis tekemään mitä tahansa oman päämääränsä eteen, hän on silloin katsonut sen kaikkien riskien arvoiseksi. Harvoin se mieli siitä muuttuu.







Tai, jos mieli muuttuukin hetkellisesti, ei toimintamalli katoa mihinkään. 







Aina löytyy sekä hyvän, että pahan puolustajia, koska jokainen teko oikeutetaan jollakin. Näin tilanne kasvaa kasvamistaan ja kohta kukaan ei muista mistä kaikki alkoi.







Neutraaliudessa on se vika, että se vie aikaa. Aikaa, jota ihmismieli ei tunnu oikein käsittävän. 






Neutraalius perustuu ihmisyyteen. Kannetaan vastuu siitä, mitä on tehty ja oivalletaan, miksi se oli väärin. Kuinka toimintatapoja ja ajatusmalleja on muutettava, jotta samanlaiselta tilanteilta vältytään. Siinä sivussa oivalletaan rutkasti asioita ja kasvetaan ihmisenä.

Minä näen elämän aika-käsitteen niin, että jokainen päivä on lahja, joka opettaa olemaan vähemmän idiootti.

Tämän hyvä-paha-tasapainon takia on joskus hyvinkin vaikea ottaa suoraan kantaa eilaisiin asioihin, varsinkin, jos pitää valita näiden kahden väliltä. Silloin on pyrittävä ajattelemaan kokonaisuutta.







Kokonaisuutta tarkastelemalla päätyy yleensä pohtimaan asiaa muutenkin kuin vain subjektiivisesta näkökulmasta. Näin myös välttyy kasvattamasta lumipallo-efektiä. Oppien ehkä itsekin jotain uutta sekä tilanteesta, että itsestään ja omista subjektiivista ajatusmalleistaan.








Yksittäisiä tilanteita ja kohteita pelkästään tarkastelemalla voi päätyä tuomitsemaan toisia. Valitettavasti kuitenkin moni asia liittyy toisiinsa. On syyt ja niiden seuraukset. Silloin on myös erilaisia toimintamalleja, jotka määrittävät päämäärät.






Jos tuomitset yhden, millä perusteella toinen olisi parempi tai vähemmän tuomittava?






Sitä ei pysty kukaan ennalta sanomaan, sen takia kokonaisuuden hahmottaminen on tärkeää. Se myös yleensä lisää aina ymmärrystä ja liennyttää syntyneitä ennakkoasetelmia tai jopa mahdollisia pelosta aiheutuvia uhkakuvia.






Näkisin, että ihmisyydellä olisi elämä meidän kaikkien maksettava.





Ihmisyyttä toteuttaen en voi hoputtaa aikaa. 




En voi määrittää sitä, kuinka kauan pahan tekijällä menee asioiden oivaltamiseen. Voin vain neutraalisuuden ajatusmallin mukaan odottaa jokaisen asiaan osallistuvan oivaltavan asioita itse. 






Joku oivaltaa jossain vaiheessa, että kuvio toistaa itseään. Toinen taas voi ajatella, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Silloin muodostuu oivallus sitä, että tilannetta on tarkasteltava kokonaisuutena. Siitä lähtee vastuun kantaminen, jonka jokainen asiaan osallistuva suorittaa sitten sillä hetkellä vallitsevien asioiden mukaisesti.