Eilen koin hyvin hämmentävän hetken. Hetken, joka on vaatinut hieman työstämistä.
Saavutin tietämättäni ja vastoin odotuksia erään tavoitteen, joka on yhteiskunnallisestikin merkittävä, jos se sitä on myös henkilökohtaisella tasolla.
Tästä minulle erään toisen asian yhteydessä kertonut henkilö ei kuitenkaan noteerannut asiaa millään tavalla. Hän kertoi asian hyvin neutraalisti.
Jäin kaipaamaan sitä, että tämä henkilö olisi kiittänyt ja onnitellut minua tavoitteen saavuttamisesta. Itse ajattelen tällaisten ja kaikenlaisten saavutusten olevan aina kiitoksen ja onnitteluiden arvoisia.
Miksi suomalaisessa kulttuurissa on niin hankalaa ottaa vastaan ja antaa myönteistä palautetta?
Miksi se luo pelkoa tai aiheuttaa kateutta?
Voisiko syynä olla muutoksen aiheuttama pelko? Aina, kun jokin asia muuttuu, se tarkoittaa jotain ja se muuttaa jotain.
Kun mahdottomana pidetyistä asioista joku tekeekin mahdollisia, voi ajatusmallin muutos olla pelottava, koska joutuu täysin mukavuusalueensa eli negaation ja mahdottomuuden luoman turvan ulkopuolelle. Joutuu kohtaamaan epämukavuusalueen, josta ei ole aikaisempaa kokemusta.
Kysyy hyvää itsetuntoa, jotta voi vilpittömästi olla iloinen toisen henkilön puolesta tämän saavuttamista saavutuksista.
Suomalaisessa kulttuurissa on tapana heti verrata sitä itseensä ja pitää sitä uhkana. Silloin negaatiot saavat vallan ja toisen menestys pyritään valitettavasti mitätöimään, ettei itse koe oloaan vähemmän arvokkaaksi.
Tämä on jo niin inflaation kokenut ajatusmalli, että toivottavasti kasvavat sukupolvet toteuttavat tervettä itsekehitystä, joka mahdollistaa myös toisten henkilöiden kehityksen ja siitä vilpittömästi iloitsemisen.
Miten itse suhtaudut omiin saavutuksiisi?
Iloitsetko itsesi ja saavuttamasi kehityksen puolesta?
Vai jäätkö silti murehtimaan jotain negaatiota tai käännätkö saavutuksen jollain tavalla epäedulliseksi itsellesi?
Minä kiitin itse itseäni. Itsehän olin saavutukseni eteen kaiken työn tehnyt. Tunne ei ollut kuitenkaan mitenkään riehaantuneen onnellinen, enemmänkin häkeltynyt siitä, että kaikkea todennäköisyyksiä vastaan minä tein töitä ja saavutin tavoitteen.
Yö-yhtyeen biisi Kiitos ja Kunnia kiteyttää aika hyvin tämän asian.
Olisiko meidän aika antaa itsellemme ja toiselle kiitos ja kunnia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti