Nyt kun olen jalan takia viettänyt tätä pakkolomaa liikunnasta, olen keskittänyt energiani ruokaan ja syömiseen.
Sairastin ensimmäistä kertaa 4 vuoteen flunssan. Luonnollisesti katosivat niin ruokahalu kuin makuaistikin.
Kipu on muutenkin asia, joka heikentää ruokailua, kun ei vaan jaksa eikä tee mieli.
Tällä kertaa kuitenkin huomasin sen. Aivoissa syttyi ajatus, että energiat taitavat olla vähissä, sillä voimat eivät meinaa riittää.
Olen huomannut asian jo aiemmin, mutta nyt pureuduin ongelmaan, joka minulla ruokailun kanssa on.
Jos mietin ruokaa pelkästään siltä kannalta, mitä haluaisin syödä, mennään metsään ja lujaa. Minä nimittäin söisin mielelläni vain hedelmiä ja marjoja.
Mutta jos pohdin asiaa siltä kannalta, mitä kehoni tarvitsee, niin tarjontaa alkaa olla paljon enemmän.
Riittävä ravitsemus on tärkeää, samoin riittävä määrä energiaa.
Ja, jotta saan riittävän määrän energiaa, on asia esitettävä siinä valossa. Mitä proteiinia haluaisin? Mitä kasviksia haluaisin? Mitä hedelmiä? Mitä maitotuotetta? Jne.
Hedelmät eivät houkutelleet minua kaupassa ollenkaan, mikä oli aika outoa. Syytän siitä flunsaa. Kuitenkin tämäkin asia ohjasi minut aivan toiselle hyllylle, nimittäin kuivattujen hedelmien ja marjojen osastolle.
Kuivatut aprikoosit suorastaan pomppivat hyllyssä, jotta huomaisin ne. Väri oli tällä kertaa asia, joka ratkaisi ostopäätöksen. Ne olivat niin iloista ruokaa, että on mennyt jo pussi, jos toinenkin.
Samoin kuivattu persilja on mitä mahtavinta herkkua voileivän päällä retiisien kanssa. Lisäksi ne näyttävät kauniilta. (Nämä eivät tietenkään ole ainoita ruoka-aineita joita syön.)
Otin asiakseni googlettaa ravintoarvoja syömisistäni ja yllätyin iloisesti siitä, miten olin osannut valita tuotteita, jotka sisältävät paljon vitamiineja ja erityisesti c-vitamiinia. Lisäksi paljon ravintoaineita. Eikä ne energiatkaan vähiin jää, jos vaan syön tarpeeksi suuria määriä.
Tämä sai minut taas oivaltamaan jotain.
Olen ollut hyvin huonojen vaikutteiden alaisena silloin täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja siinä parinkymmenen ikävuoden molemmin puolin.
Mieleeni tupsahti yllättäen muistikuvia siitä, kuinka joka paikassa silloin toitotettiin sitä, kuinka nainen ei saa syödä. Nainen antaa huonon kuvan itsestään, jos syö.
En tiedä, oliko tämä jotenkin muotia silloin, vai oliko se vain minun lähelläni vaikuttaneiden ihmisten omaa hölynpölyä, mutta yhtäkaikki, vaarallista, hyvin vaarallista peliä.
Miksi ihmeessä nainen ei saisi syödä?
Murrosiässä söin, näin jälkikäteen ajateltuna, ihan hyvin, (mutta ruoka olisi voinut olla monipuolisempaa). Oli pakkokin, koska liikuin ja urheilin niin paljon.
Kenenkään kroppa ei liiku loputtomiin, jos tarvittavaa määrää energiaa ei ole saatavilla.
Nuorena aikuisena kuitenkin tuli vastaan tämä asetelma, ettei nainen saa syödä. Salaatti on vain asia, jota naiselle suodaan.
Minä en ole salaatista piitannut koskaan, joten se oli mielestäni hyvin outoa. Tein niin kuin katsoin itse parhaaksi ja söin mitä halusin. Kuitenkin työkaverit ja silloiset ihmiset ympärilläni pitivät huolta siitä, että minun syömisistäni tehtiin aina suuri numero. Lopputuloksena oli se, että ruoasta tuli demonisoitu.
Luulisin tämän liittyvän siihen, että naisen on pakko olla tietyn kokoinen ollakseen viehättävä.
Tämä oli kohdallani hyvin vahingollista, koska minulla oli ravinnosta vajausta ollut koko elämäni. Minun olisi pitänyt pistellä poskeeni heidänkin annoksensa. Jokainen haluaa sopia johonkin joukkoon, joten erilaisuus tässä asiassa sai itsetuntoni ja luottamisen omaan itseeni horjumaan pahasti.
Vakiokaupassani on yksi tällaisen ajattelutavan omaava naispuolinen kassahenkilö. Hän kailottaa kovaan ääneen mitä kukakin ostaa ja kuinka paljon, varsinkin, jos hän ei itse tuotteita hyväksy.
Luonnollisesti minua on ärsyttänyt tällainen käytös. Itseluottamukseni on kuitenkin vahvistunut niin paljon, että kiitin häntä hänen mielipiteestään, pakkasin rauhassa tavarat ja lähdin pois. En tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä siitä, että pidän kehostani huolta.
Ja huolehdin, että kehoni saa riittävästi energiaa.
Mielestäni kehon hyvinvoinnin pitäisi aina olla ensisijaista. Se, joka vaatii tietynlaista ulkonäköä itseltään tai toiselta, voisi pohtia sitä, mitä terveys ja hyvinvointi oikeasti merkitsevät. Kauneus kun on katoavaista, ja se sattuu aina olemaan henkilöstä kiinni, mitä kauniina pitää.
Mikä sitten on kehon hyvinvointia?
Se riippuu aina henkilöstä ja hänen lähtökohdistaan. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole ollenkaan sopivaa toiselle. Omaa tilannettaan pitäisi osata aina ajatella neutraalilta pohjalta ja nimenomaan pohtia kokonaisvaltaisesti. Eikä tehdä niin kuin joku toinen vaatii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti